Joka vaihtui vuodeksi 2016
Otsikko johtaa lukijaa siinä harhaan kun vuonna 2015 ei järjestetty perhonsidonnan SM-kisoja.
Mutta mistä kaikki alkoi?
Niinkin kaukaa kuin marraskuusta 2013. Tuolloin aloitimme seuramme sisällä muutamien jäsenten kanssa projektin ”Perhonsidonnan SM-2015” jonka tähtäimessä oli osallistuminen ko. kilpailuihin. Projektiin lähti neljä harrastajaa, joista kaksi oli sidonnan alkutaipaleella, nyttemmin jo varsin taidokkaita sitojia ja kaksi jo useamman vuoden harrastuspohjan omaavaa kaveria.
Projektin runko muotoutui 17 sidontakertaan/sidontapäivään. Tarkoituksena oli käydä lähes koko perhonsidonnan kirjo läpi sidontatekniikoiden, materiaalien, tyylien, jne osalta. Jokainen päivä sisälsi jonkin teeman. Aloitimme yksinkertaisista sidoksista, jotka tosin ovat varsin armottomia arvostelun kohteita yksinkertaisuudesta johtuen, kuten Red Tag. Viimeisinä päivinä oli tarkoitus keskittyä luomistehtäviin sekä haastavimpiin klassisiin lohiperhoihin.
Varsin nopeasti kävi kuitenkin ilmi ajankäytön haasteet. 1,5v sitoutuminen projektiin oli liian suuri pala kakkua purtavaksi perheelliselle eli allekirjoittaneelle. Lisäksi muutama kuukausi projektin aloituksen jälkeen oli tiedossa perheenlisäystä, joka entisestään vähentäisi mahdollisuuksia sitoutua projektiin tiiviisti.
Keväällä alkoi myös kalastuskauden aloittaminen polttelemaan mielessä enemmän kuin se, että istuisimme viikonlopun aurinkoisessa kevätsäässä sitomassa perhoja kerhohuoneella, sisällä.
Realiteetit tulivat eteen heti ensimmäisenä syksynä ja näin ollen varsinainen projekti hautautui valitettavasti unholaan. Kukin sitoi perhoja omiin tarpeisiinsa silloin kun ehtisi.
Lisäksi vuoden 2014 kuluessa kohti syksyä kävi ilmi ettei perhonsidonnan SM-kilpailuja järjestettäisi kuluvana vuonna. Kilpailuja ei myöskään järjestetty vuoden 2015 aikana.
Sen sijaan loppuvuodesta 2015 ilmestyi Perhokalastus lehdessä iso mainos tulevista Perhonsidonnan SM-kilpailuista, jotka järjestettäisiin alkuvuodesta 2016.
Tästä alkoikin oma varsinainen valmistautuminen tuleviin kilpailuihin.
Kohti kilpailuja
Vuoden 2015 aikana osallistuin moniin Helsinki Spey Claven järjestämiin kirjekilpailuihin, jotka julkaistiin Pohjolan Perhokalastaja lehdessä. Kilpailut toimivatkin erinomaisena motivaattorina, jossa pystyin samalla kehittymään sitojana. Onnistuin kilpailuissa omasta mielestäni erinomaisesti. Saaliiksi tuli sijat 5, jaettu 2 sekä yksi voitto, josta sain jälleen rutkasti lisää inspiraatiota ja motivaatiota perhonsidontaan.
Voinkin varauksetta suositella erilaisiin kirjekilpailuihin osallistumista mikäli haluaa kehittyä sitojana.
Loppuvuodesta 2015 alkoi jälleen vapaa-aika olemaan kortilla ja sidontamäärät romahtivat todella pahasti. Vuoden kahtena viimeisenä kuukautena sidoin kaksi perhoa, nekin kirjekilpailuun. Vuosi tuli päätettyä vähintäänkin epäröivillä ajatuksilla tulevia kilpailuja silmällä pitäen. Mahtaisiko siitä sittenkään tulla mitään.
Alkuvuodesta 2016 sidontamäärät eivät juuri nousseet. Tein yksittäisiä perhoja satunnaisina iltoina sekä lueskelin vanhoja artikkeleita menneistä SM-kilpailuista.
Käänteentekevä ajankohta sattui maaliskuun alkuun. Ehkä kuukauden liian myöhään sillä kilpailut järjestettiin 19.3., joka sinällään oli aivan loistava sattuma sillä se on myös oma syntymäpäiväni. Mikä onkaan mieleenpainuvampaa kuin osallistua ensimmäisiin kilpailuihin omana syntymäpäivänä.
Maaliskuun alussa sidontamäärät alkoivat viimein kasvaa kun tulevan kauden kalastusperhoja alkoi valmistua. Sidoin myös paljon edellisissä kisoissa sidottuja reseptejä.
Lisäksi viimeisinä sidontakertoina aloin sitomaan kelloa vastaan – kuten kilpailuissa sidotaan. Tein periaatteessa edellisten kilpailujen uusintoja, jotta sain edes jonkinlaista tuntumaa sitoa kelloa vastaan. Harjoitukset, joita tein ennen kilpailuja olivat todella tärkeitä mutta kelloa vastaan sitominen nousi ylitse muiden tärkeydessään. Siinä sain loistavaa tuntumaa siihen miltä tuntuu kun sidonnassa on pakko edetä ja tehdä nopeahkolla tempolla siistiä rutiininomaista jälkeä.
Toinen erittäin tärkeä seikka valmistautumisessa on sitoa ilman kuvaa, pelkästä reseptistä. Tämä auttaa kehittämään taitoa, jossa pystyy muodostamaan mieleensä kuvan perhosta ilman kuvaa.
Lukiessani vanhoja artikkeleita menneistä kilpailuista sekä juteltuani muutamien menestyneiden sitojien kanssa esiin nousi muutama erityisen tärkeä seikka kilpailutilanteessa.
1. Reseptin luku.
Perhon pistemäärä romahtaa todella paljon mikäli olet sitonut materiaalit väärin tai pahimmassa tapauksessa unohtanut jonkun materiaalin täysin.
2. Hyvätasoisella rutiinisuorituksella, jollaisella tulisi kaikki kalastusperhot sitoa, pärjää jo todella pitkälle.
Tätä rutiinia olenkin yrittänyt pitää yllä enkä tyytyä kalastusperhoissakaan kompromisseihin ja vain tyydyttävään sidontajälkeen.
Kilpailupäivä koitti
Kilpailupäivän koittaessa olin odottavan jännittynyt hyvällä tavalla. Jännitystä ei ollut liikaa ja ajatus kulki hyvin, siis ennen kilpailutilannetta.
Osallistuin pelkkään lohisarjaan. Ratkaisu juontaa juurensa pelkästään siitä mitä pääasiallisesti sidon kalastukseen.
Kilpailut järjestettiin Helsingissä, ravintola Perhossa. Saavuttuani paikalle ja nähtyäni lohisarjan osallistujalistan pääsi sisälläni hysteerinen nauru valloilleen. Kun osallistujia oli 13 ja nimilista seuraavanlainen: Louekari, Tuuha, Blomqvist, Rimpiläinen, Koskinen, Reinola, Kangasvuo, Haapanen, Tervo, Koskinen, Kilpeläinen, Kakkuri ja Degerman. Ihmettelin vain suureen ääneen mielessäni, että mitä ihmettä teen täällä! Painin aivan väärässä sarjassa!
Osa jännityksestä kyllä haihtui saman tien ilmaan ja hyvä niin.
Klo 15 pääsimme sidontasaliin asettumaan paikoillemme, jotka oli ennalta määrätty ja asettelemaan omat välineet oikeille paikoille.
Kilpailu alkoi 15:30 aikoihin. Tähän puoleen tuntiin mahtui jännityksen lisääntymistä melko roimasti. Huomasin myös itsestäni levottomuuden kasvua mikä ei tulisi edesauttamaan kilpailussa suoriutumista. Kilpailuaika oli 3 tuntia.
Kun tuomari ilmoitti kilpailun alkaneen saimme kääntää tehtäväpaperin. Sidottavana oli kolme perhoa.
Ensimmäisenä Tenon Kalkkinen pienehköön #12 kolmihaaraan. Ensimmäisenä reseptissä oli hela ja heti perään pyrstö, joka sidottiin ruskeasta heinäsorsasta.
Pyrstöä sitoessani tulin huomanneeksi jännityksen, joka purkautui sormiin. Käsien hienomotoriikka ei toiminut lainkaan ja ajatus täytyi keskittää koukun kärkien välttelyyn, muuten sormenpäät olisivat olleet verillä. Ensimmäinen perho tuli sidottua lähes väkisin loppuun ja jälki oli sen mukaista. En kyennyt edes normaaliin rutiininomaiseen sidontajälkeen vaan perho sisälsi useita helppoja virheitä, joita en vain kyennyt korjaamaan jännityksen takia, jännityksen joka tärisytti sormiani melko pahasti.
Toisena sidottavana perhona oli Coiner muunnoksena.
Alun jännitys oli purkautunut lähes täysin ensimmäiseen perhoon ja Coinerin runko onnistuikin jo todella hyvin, vähintäänkin rutiininomaisesti, kunnes tuli siiven vuoro.
Coiner:ssa on vähintäänkin mielenkiintoinen siipi, joka on sidonnallisesti todella haastava tehdä, jotta päästä ei tule nuijapäätä. Siipi rakentuu seuraavasti: kultafasaanin tippet-siikasia, sininen peuranhäntä, punainen peuranhäntä, ruskea orava, amherstfasaanin pyrstösulan siikasia, kultafasaanin pyrstösulan siikasia, päälle ruskea heinäsorsa. Posket kultafasaanin tippetistä.
Ennen heinäsorsan sitomista sainkin jo todeta siiven ja pään epäonnistuneen ja tästä alkoikin taas melkoinen runttaus perhon loppuunsaattamiseksi. Noh, lopputulos ei hivellyt silmää millään tapaa, eikä vähiten massiivisen pään takia.
Koska sidottiin aikaa vastaan, oli vain mentävä eteenpäin. Perholle annetut pisteetkin kertovat pahasta epäoonistumisesta (12, 12, 15, 15 = 54). Maksimipisteet olisivat olleet 25, 25, 25, 25 = 100
Kolmantena perhona sidottiin The Silver Test, joka arvosteltiin tuplapisteillä.
Tehtävä alkoi hyvin, hela ja pyrstö asettui hyvin. Tämän jälkeen tulikin kompuroitua vyössä, joka oli strutsia. Käsittämätön paikka töpeksiä ja jälleen huomasin paineen kasvaneen ja jännityksen purkautuvan sormiin mikä tuli ilmi käsien tärinänä.
Silver Testin runko sidottiin litteästä hopeasta eli rungon osalta oli tiedossa sidontalangan kulumista kun runko täytyi saada tasaiseksi.
Siipeä sitoessa kilpailuaikaa oli jäljellä n.30min eli takana oli 2h30min kilpailua. Jollain tapaa takaraivossa alkoi paukkua ajatus ”jos tässä kohtaa kompuroin, ehdinkö saada perhon valmiiksi”. Kuvastaa hyvin kokemuksen puutetta sidottaessa aikaa vastaan. Eikä tilannetta helpottanut reseptin mukainen pää, joka sidottiin strutsista.
Yhtä kaikki. Tämäkin perho tuli valmiiksi.
Kilpailun päätyttyä saatoin olla vain tyytyväinen omaan suoritukseen vaikka se sisälsi massiivisen määrän virheitä ja ongelmia. Tavoitteeni ennen kilpailua oli saada kaikki perhot valmiiksi ja onnistua reseptin luvussa 100%, tarkoittaa että kaikki materiaalit löytyvät oikeilta paikoilta. Kumpikin tavoite tuli saavutettua.
Kilpailutilanteesta täytyy vielä sanoa, että en ole aikoihin kehittynyt sitojana niin paljon kuin tässä kilpailussa. Kaikki ongelmat ja haasteet, jotka kohtaa tiukan aikarajan puitteissa on pelkästään opettavaista. Hieno tapa ratkoa perhonsidonnan mestaruuksia!
Lopputulema
Tuomarointi saatiin päätökseen illan aikana. Mestarit palkittiin oikeudenmukaisesti ja todella ansaitusti. Yleisen sarjan voitti Timo Tuuha, Lohisarjan voitti Joni Haapanen, Nuortensarjan voitti Nuutti Rand ja Joukkuekilpailun voitti Espoon Perhokalastajat. Huikeita taitureita jokainen! Lopuksi jokainen sai hakea kilpailujen lopulliset pisteet, myös perhojen pisteytykset olivat nähtävillä. Omat sidokset saivat seuraavanlaiset pisteet: Tenon Kalkkinen 14, 15, 17, 17 = 63 Coiner 12, 12, 15, 15 = 54 The Silver Test 30, 36, 30, 30 = 126 (tuplapisteet) Yhteensä siis 243p.
Siinä vaiheessa kun Lohisarjan tuloksista löysin oman nimeni sijalta 8 en voinut kuin hämmästyä. Kilpailu oli mennyt täysin yli odotusten ja täysin yli tavoitteiden.
Kun mietin koko tätä kokonaisuutta esiin nousee muutama seikka: jokainen kilpailuihin osallistunut ansaitsee suuren hatun noston, unohtamatta kilpailun järjestäjiä sekä sponsoreita. Kokemus oli ainutlaatuinen, joka ei tule unohtumaan. Kilpailun tunnelma oli varsin välitön eikä siellä ollut aistittavissa pienintäkään puristamista tai kanssakilpailijan kampittamista vaikka jokainen tosissaan sitoikin.
Tähänastisten harrastusvuosien varrella en ole kertaakaan kokenut yhtä suurta ”motivaatioruiskua” kuin mitä kilpailusta jäi mukaan. Suurella motivaatiolla siirryn jälleen sidontapenkin ääreen uusien perhojen pariin.
Toivottavasti kilpailut saavat jatkuvuutta tulevaisuudessa ja järjestettäisiin vähintään joka toinen vuosi. Itse tulen osallistumaan myös seuraaviin kisoihin ja voin lämpimästi suositella sitä jokaiselle. Tapahtuma on jo pelkkänä kokemuksena ikimuistoinen!
Tuukka Degerman
