”Jos vuodet olisivat veljiä keskenään”
Vaan kun eivät ole. Tämän vuoden turneelle lähdimme 5.7. auto/matkailuvaunuyhdistelmällämme ja tarkoituksena oli matkata rauhallisesti. Kuten sitten teimmekin. Ensimmäistä yötä varten pysähdyimme Lohtajan maisemissa P-paikalle, mutta sen jälkeen kun joku ”hörhö” oli käynyt nyrkittämässä vaunumme seinää, jatkoimme Oulun Tupoksen ABC-matkaparkkiin. Kovin rauhallista (koko yön jatkunut rekkaliikenne) ei siinäkään ollut, mutta selkeästi turvallisempaa.
Seuraavan yön vietimme Inarin Karhunpesän pihassa, josta jatkoimme lyhyen etapin erääseen Kaamasentien levähdyspaikkaan ja siinä nukuimme viimeisen matkayömme. Karigasniemeen saavuimme aiotun mukaisesti 8.7. ja majoituimme tuttuun paikkaan Lomakeskus Napaketun pihapiiriin.
Muutamassa mökissä oli saapuessamme jo seuramme jäseniä ja kun viimeisetkin olivat saapuneet, koko Napaketun majoituskapasiteetti oli jäsentemme käytössä, eli kaikki viisi mökkiä Pyhäjärviseudun Perhokalastajat ry:n porukan hallinnassa. Kaikkiaan ”pyhäjärvisiä” oli paikalla 14 ja lisäksi muutama ei seuran jäsen, eli yhteensä 18 lohenkalastajaa. Lisäksi törmäsimme vielä ”kylillä” Vahtolan Toniin ja Auramaan Pekkaan, joten seuramme edustus Karigasniemessä oli tänä kesänä väkivahva.
Ensimmäinen viikko(mme) ei paljoa antanut mitä tulee saaliiseen, yhden titin – 1,2 kg – sentään Polvariniemestä. Vesi oli melko viileää, sitä oli mukavanlaisesti, mutta kala ei jostain syystä ollut oikein otillaan. Toki muutama kalastaja onnistui sitkeän yrityksen tuloksena ja mm. Pete-Jukka, Tuukka ja Teuvo onnistuivat jopa kahdesti. Lisäksi Tuomas, Miikka, Aimo, Magnus ja Kaj onnistuivat saamaan titin, mutta joitain ei puolestaan onnistanut koko viikon aikana. Mikael sai Polvariniemestä mukavan kokoisen taimenen, mutta lohi karttoi hänenkin perhojaan.
Pari lohimiehen kastettakin saimme todeta kun ensin Kaj kompuroi Polvariniemessä ja seuraavana päivänä Mikael ui Kesäpaikassa. Kaj’lle kävi se klassinen moka. Kivi vierähti montun takareunassa jalan alta ja sitten mentiin, kun taas puolestaan Mikael valitsi väärän kahluulinjan ja kahlasi suoraan syvään monttuun. Onneksi molemmista kompuroinneista selvittiin ilman vakavampia seurauksia, mitä nyt vaatteet ”vähän” kastuivat. Mikaelilla sukkia myöten.
Magnus ”Manu” Bergman oli ideoinut viikon ”tunarikilpailun” ja sen voitto meni suvereenisti Kaj’lle. Harva kykenee ”uimaan” siten, että pää ja kahluukenkien kärjet ovat samanaikaisesti pinnalla. Kaj väitti, ettei se ollut edes vaikeaa, mutta vesi oli kuulemma ”pirun” kylmää. Niinpä sunnuntaina viikkorauhoituksen alettua, Kaj pokkasi voittajalle ideoimani tunariperhon. Harmi vaan, että jouduimme poistumaan Napaketun laavun ”nyyttikesteistä” melko pian, koska olimme saaneet eräältä paikalliselta tutultamme saunomiskutsun, eikä matkailuvaunulla matkustavan tule niistä kieltäytyä. Hygienia kun ei niissä oloissa ole muutenkaan ihan parasta A-luokkaa. Toisaalta, on siinä ”B-hygieniassa” hyvätkin puolensa. Sääsket karttavat lialta tuoksuvaa henkilöä, tosin sääskiä ei tänäkään kesänä ollut edes haitaksi asti.
Muiden palattua etelään, jatkoimme Leilan kanssa kalastusta vielä neljä seuraavaa päivää, mutta eipä niistäkään paljoa herunut. Maanantai-illan Akukosken vierailu Norjan rannalta antoi saaliiksi norjalaisen lupatarkastajan käynnin (luvat kunnossa) sekä muutaman mittaharjuksen, joita poikamme Mika oli jo menomatkallamme tilannut.
Lisäksi Leilalla oli hetken kala kiinni Kare Ovllan nivalla ja minulla kevyt tärppi Mustajokisuussa ja siinäpä sen viikon ”uutiset”.
Pooleja kolusimme reissumme aikana kaikkiaan 14 eri puolilla jokea (Norjan rannalta Akukoski, Torvikoski, Haukikallio, ”Saksin” särkkä, Niukkakosken ränni, Pahakosken suvanto, Mustankosken alapää, Mustajokisuu ja Kuoppaniva sekä Suomen rannalta Polvariniemi, Kesäpaikka, Kare Ovllan niva, Doarrovasnjavvi ja Angelin reikäkiven seutu) ja totesimme, että pitäisi kenties olla siellä pohjoisessa useampikin viikko. Tuntui nimittäin siltä, että kunto olisi vaan kasvanut puolentoista viikon aikana ja mm. Kuoppanivasta pois kiipeäminen ei tuntunut edes kovin pahalta.
Kalastamisen lopetimme siis torstai-iltaan ja perjantaiaamuna suuntasimme yhdistelmämme keulan kohti Muonionjokea. ”Oikaisimme” Karasjoen ja Kautokeinon kautta, vaikka tosiasiassa en tiedä mikä olisi lyhin reitti Karigasniemestä Muonioon. Joku Kihlangissa nimittäin oli sitä mieltä, että Karigasniemi/Inari/Pokka-reitti olisi lyhempi. Saimmepahan kuitenkin porhaltaa pikitietä koko matkan, joskin Karasjoelta lähdettyä monin paikoin melko kehnokuntoista.
Muonionjoella kalastimme yhden luvan – lauantai-illasta sunnuntai-illan rauhoitukseen -, mutta ei saalis sieltäkään kasvanut. Muutaman pikku harjuksen sain, mutta siinä kaikki. Vettä oli sen verran, ettei lohien nousulinjaan yltänyt heittämään. Leila yritti sitkeästi, mutta valitettavasti sielläkin ilman tulosta. Muutama pikkuharri hänellekin, ei muuta… Paikka oli todella hieno, helppo kahlattava ja virta uitti perhoa erittäin maukkaasti, mutta siinäpä se sitten olikin. Nykysuunnitelman mukaan sinne tulee ensi vuonnakin palattua, koska 15:sta euron vuorokausiluvalla saa myös soutaa eikä veneen vuokrakaan päätä huimaa. 35 euroa/vrk (+ omat polttoaineet), eli lähes ilmainen verrattuna Teno/Inarijokien venelupiin/vuokriin. Pitäähän sitä lohen soutukalastustakin ainakin kerran kokeilla.
Muuan tuttavamme rakentaa Kihlankiin mökkiä ja hän tarjosi pariin kertaan telttasaunan löylyt. Olikin todella mukava päästä varsinkin perjantai-iltana lämpimiin löylyihin. Harmi vaan, että tuttavani ”muovisaunaviritys” jäi kuvaamatta.
Paluumatkalla koukattiin vielä erään ystäväperheemme pihassa Teuvalla ja nukuttiin siinä matkamme viimeinen yö. Loppu olikin sitten helppoa ja kotona olimme alkuillasta 23.7
Matkamittariin kertyi kaikkiaan 3594,4 kilometriä ja valtakuntamme ”edullista” dieselpolttoainetta paloi 398,14 litraa, joista laskin koko reissun keskikulutukseksi 11,076 litraa/100 km. Kulunutta määrää ei kai voi pitää ihan pahana. Painaahan ”matkakotimme” sentään 1250 kg + tarvikkeet eli hinattavaa oli lähemmäs puolitoista tonnia. Ellei jopa ylikin.
Summa summarum. Kesä oli mieleenpainuva monistakin eri syistä, mutta ehkä ihan vähäisin ei liene pohjoisessa vallinnut helle ennen Juhannusta. Sen seurauksena vaarojen ja tuntureiden vähäisetkin lumet olivat sulaneet jo paljon ennen matkamme ajankohtaa. Ja vaikka ennen matkaamme ja sen aikanakin satoi, oli vesitilanne sittenkin aika erilainen, muutamaan edelliseen kesään verrattuna. Vesi oli melko viileää, välillä jopa kylmää, joka myös lienee osaltaan vaikuttanut lohien ottihalukkuuteen. Yölämpötiloista mainittakoon alhaisin, jonka totesin. Eräänä aamuna klo 3.15 + 2 astetta.
Kalaa joessa oli, sen todistivat soutukalastajat kelpo saaliineen, mutta rannalta heitetyt – siiman päässä olleet – perhot eivät jostain syystä kelvanneet. Ilmeisesti oli niin, että kun ennen reissuamme vesi oli käynyt ennätyksellisen alhaalla – oli ollut myös erittäin lämmintä – ja kun sateet toivat jokeen uutta raikasta vettä, lohille tuli niin kiire nousta etteivät kerinneet noteerata perhoja. Vettä oli paikoin myös sen verran, että ns. asentokaloilla oli mahdollisuus väistää perho.
Ehdottomasti parasta kesän reissussa oli se, että sain kuulla ainakin yhden seuramme jäsenen myyneen sielunsa (lopullisestiko?) lohenkalastukselle. Muutama ”hurahtanut” olikin jo ennestään. Suurta plussaa olivat myös ensikertalaisten – totta kai muidenkin – saamat kalat. Leilalle tehty reissu oli toinen nollasaldon matka peräjälkeen, äärettömän kovasta yrityksestä huolimatta. Ei ottanut edes hänen uittamaansa Rautanaulaan, vaikka se saamamiehillä kuuleman mukaan toimikin hyvin.
Tulevana vuonna käymme luultavimmin ensin viikon Muonionjoella (alustava kutsu on käynyt), josta kesä-heinäkuun vaihteessa siirrymme Inarijoelle.
7.7. alkaa suunnittelemani lohenkalastuskurssi naisille, joten ensi kesän ”kiertue” kestänee kaikkiaan kolmisen viikkoa. Ellei jopa enemmänkin, mutta aikahan – ja kukkaro – tuon näyttänee.
Itse olisin ehkä kaivannut enemmän porukalla kulkemista, mutta kiirehän meilläkin oli, joten… Vaan käytiinhän me sentään vähän suuremmalla porukalla toteamassa Angelin kehno vesitilanne, mutta nuotiomakkarat sielläkin maistuivat.
Sen reissu taas teki, että joulupöydässämme syödään takuulla seutukuntamme kalleinta lohta. Saman hintaiseen (n. 1000 €/kg) tuskin monenkaan kukkarossa riittää valuuttaa, ostohaluja ei varmasti sitäkään vertaa…
Olen kirjoittanut juttuni pelkästään omien kokemustemme – kuinkas muutenkaan – pohjalta. Joku paikalla ollut lienee nähnyt viikon tapahtumat hyvinkin toisella tavalla, mutta näin meidän näkökulmastamme (rutkasti tiivistettynä).
Ilkka
