Jo varhain keväällä aloimme suunnitella kesän 2010 kalastusmatkaa. Pääkohteena tulisi olemaan Inarijoki ja seuramme kimppamatka, mutta jotain sitä ennenkin. Lopulta Peeran lukijamatka oli se, josta aloitimme ja matkaseurana ensi vaiheessa herrasväki Tuomi, eli Juhani (Jussi) ja Merja. Osan porukastamme tapaisimme vasta Inarijoella.Liikkeelle lähdettiin kahtena autokuntana 11.7. ja ensimmäinen yö nukuttiin Soma-Campingissa Pellossa. Pellosta aamuhämärissä tien päälle ja hieman puolen päivän jälkeen olimme perillä Peeran retkeilykeskuksessa. Majoituttuamme päätimme odottaa iltaruokailua ja aloittaa kalastuksen vasta syötyämme.
Ruokailun jälkeen suunnistimme Haukijärvelle, joka viime vuonna osoittautui kelpo siikajärveksi. Vaan kuinkas kävikään. Muutaman tunnin tahkoamisen tuloksena kaksi siika, joista toinen laskettiin kasvamaan, eli ei mikään loistoaloitus.
Seuraavana päivänä lähdimme puolen päivän tietämissä Jäämerelle, mutta ei paljoa paremmin onnistanut sielläkään. Jussi ja Merja saivat yhteensä kaksi seitiä ja yhden turskan. Me Leilan kanssa pelkästään harrastimme.
Kolmantena aamuna satoi ja ajoimme Kilpisjärvelle ”pullakaffeelle”. Sateen tauottua lähdimme katsastamaan Könkämäenon Lammaskoskea. Melko hiljaista sielläkin, mutta palasimme sinne vielä ruokailun jälkeenkin. Paljoa tapahtumia ei ollut, saaliina jokunen alamittainen taimen ja harjus. Lisäksi koukutin itseni melko kunnolla. Otin ”hieman” tuuliennakkoa rullausheittooni ja seurauksena kaksihaarainen koukku kämmensyrjässä. ”Koukutettuna” ajoimme majoituspaikkaan ja lähintä ensiapua (Muoniossa) tiedusteltuamme päätimme hoitaa homman, eli koukunpoiston itse. ”Tohtori” Tuomi väänsi pihdeillä koukunkärjen väkäsineen läpi nahan jotta pääsi katkaisemaan koukun väkäsen takaa. Melko kivuton homma lopulta ja kun vielä Merja toimi ”tohtorin” oivana assistenttina, seuraavana aamuna en tiennyt enää epäonnistuneesta heitostani mitään. Ainoastaan laastari paljasti kämmin tapahtuneen ”taitajalle”. Onni onnettomuudessa, että ainoastaan kaksihaaraisen koukun toinen haara oli kiinni kädessäni. Ja epäonnena, että kaunis perho, Purple Cascade pilaantui.
Torstaiaamuna päätimme lähteä jälleen Haukijärvelle, koska iltapäiväksi oli luvassa tyyntä, joka sitten toteutuikin. Mutta eipä paljoa auttanut. Yksi vaivainen siika, siinä kaikki kalastukselliset tapahtumat. Me miehet hieman kuntoilimmekin päivän aikana, eli kävimme tutustumassa lähistöllä olevaan toiseen pikku järveen ja ”kuntokävelyä” tunturissa tuli hyvinkin riittävästi. Järvi itsessään oli kuin kaivo, eli ei tapahtumia, mutta eipä tarvitse sitäkään enää miettiä, jos vielä Peeraan palataan.
Perjantaina söimme vielä aamiaisen Peerassa jonka jälkeen suuntasimme Enontekiön Leppäjärvellä sijaitsevaan Kelotin Rantamajat nimiseen mökkikylään. ”Kaamea” paikka kalamiehelle. Hieno mökki aivan järven rannassa ja siian tuikkeja pilvin pimein. Emme kuitenkaan ottaneet enää illaksi lupia vaan vaihteeksi pelkästään lomailimme ja saunoimme.
Aamulla ostimme luvat ja suuntasimme Palojoen Pahtakoskelle muutaman kilometrin päähän. Suunnitelmissa oli kalastaa harjusta, mutta ainoastaan Leila sai mittakalan. Jussi sai yhden alamittaisen ja meillä Merjan kanssa oli ”sitä tavanomaista”, eli ei mitään tapahtumia.
Palattiin ruoanlaittoon. Leila kokkasi ja me muut menimme kokeilemaan mökin edestä siikaa. Vajaan tunnin aikana sain tarttumaan viisi siikaa, joista yksi irtosi, yhden palautin kasvamaan ja kolme suolistin. Ottamani kalat olivat mukavan kokoisia ”annoskaloja”, eli n. 3-400-grammaisia. Ruokailun jälkeen kokeilimme vielä Leilan kanssa, mutta tuuli yltyi ja syönti loppui. Jussi ja Merja – ”sitkeinä sisseinä” – lähtivät veneellä järvelle yrittämään lisäkaloja ja toivat tullessaan muutaman paistokarkean ahvenen.
Lauantai oli tuulinen eikä siika ollut otillaan. Sunnuntaina kokeilin hetken, sain yhden siian ja siinäpä se.
Tulipa taas kerran käytyä ”merta edempänä” kalassa, ainakin mitä tulee Palojokeen.
Maanantaiaamuna kohti Kautokeinoa, Karasjokea ja Karigasniemeä. Ensin Majataloon lounaalle, jossa tapasimme Kedon Joukon ja kuulimme tunnelmia kalojen ottihalukkuuteen. Majatalossa tapasin myös Jaakolan Askon ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset. Sen jälkeen ruokakaupan kautta Takka-Tuville. Sinne päästyämme Antti ja Eeva Toivola sekä Markot Reunanen ja Suikkari olivat jo majoittuneet. Kurpan Risto joutui valitettavan iskiasvaivan takia perumaan mukaan tulonsa, joten porukkamme oli hivenen torso verrattuna alkuperäiseen suunnitelmaan. Mainittakoon, että Risto kuittasi majoitusosuutensa kotiin jäännistään huolimatta. Suoraselkäistä toimintaa, sanoisin.
Maanantai-illan aloitimme kotipooli Antinnivasta ja Reunasen Marko sai – sillä tunnetulla aloittelijan tuurilla – ensimmäisellä laskullaan 3,2 kilon meritaimenen, jota ihailtiin ja kuvattiin porukalla. Muita tapahtumia sen illan aikana ei ollut.
Seuraavana päivänä menimme Kesäpaikkaan, josta Leilan perhoon otti ensin jalkaluokan kala, mutta irtosi ja heti perään samalla laskulla 1,3 kilon titti, jonka hän taitavasti rantautti verestettäväksi.
Siinä sen päivän tapahtumat, paitsi että halstrasimme nuotiolla Peerassa ja Leppäjärvellä aiemmin saamiamme kaloja koko porukan syötäviksi. Ja tietenkin makkaraa sekä nautimme Markojen ”taikomaa” nuotiokahvia.
Keskiviikkona Leila halusi tarjota ruoan ja keitti koko porukalle Reunasen Markon taimenen ruodosta sekä lohestaan keiton. Keitto oli maukasta ja ristittiin raaka-aineidensa perusteella loimen-keitoksi
(lohi/taimen = loimen). Ruokailun jälkeen sain Antinnivan yläpoolista kalan hetkeksi kiinni, mutta se irtosi. Tärppejä oli koko päivän lähes jokaisella ja olipa Toivolan Antilla hetken parempikin kala kiinni. Sekin valitettavasti irtosi, joten tapahtumarikas, mutta kalaton päivä. Vesi laski kahden vuorokauden aikana n. 10 cm ja joki alkoi näyttää melko lupaavalta.
Luvat oli lunastettu keskiviikkoiltaan ja torstaiaamuna lähdimme pikku tihkusateessa Antin ja Eevan kanssa sihstseeingille. Ajoimme ensin Nuorgamin Lomakeskukseen tervehtimään Holmbergin Marjattaa, sen jälkeen Tanaan ja Norjan rantaa takaisin. Paluumatkalla koukkasimme Uulan säästössä, jota ilkeimmät nimittävät ”Uulan elintarvikemuseoksi”. Päätelköön lukija mistä nimi juontaa, mutta lisänimi viitannee ”parasta ennen” päivämääriin. Tankattuani auton Uulan pihassa ajoin takaisin Utsjoen sillan yli ulkomaille, Levajoen puolta kotiinpäin ja Karasjoen kautta syömään Kalastajan Majataloon. Jossain vaiheessa Halosen Antero porhalsi pöytämme viereen, tuoden terveisiä Norjaan suuntautuneelta kalastusmatkaltaan ja kertoillen olevansa kohtalaisen kuitti.
Ruokailun jälkeen palasimme mökille nauttimaan olostamme. Jussi ja Merja olivat myös palanneet omalta Karigasniemen ja Karasjoen kiertoajelultaan.
Illansuussa piti jatkaa kalastusta, mutta alkoi sellainen sade ja ukonilma, että päätimme jättää luvat ottamatta ja keskityimme jatkamaan mahdollisesti vasta perjantai-iltana.
Mainittakoon vielä, että torstainen kiertoajelumme oli melko ”eläimellinen”, nimittäin bongasimme muutaman lampaan, ”pari” poroa, riekon sekä kaksi hirveä, jotka eivät olleet onneksi ihan tiellä.
Heräsin perjantaiaamuna kuudelta ja sade jatkui edelleen. Vesi oli noussut ainakin samalle korkeudelle kuin se oli tullessamme. Jos sade jatkuisi edelleen, odotettavissa olisi kenties melko kalaton loppuaika. Huomattavaa on, että kohtalaisena harjusjokena tunnettu Inarijoki ei ollut antanut ainuttakaan mittaharjusta kahden vuorokauden kalastuksen aikana. Kauppareissulle mennessämme huomasimme sateiden tekemää vahinkoa tiellä, joka johtaa eräälle muuntoasemalle. Tie oli siinä kunnossa, että ehkä panssarivaunulla olisi päässyt, ei muulla ajoneuvolla. Lisäksi Ailigas-tunturi oli sinä aamuna lumivaipan peittämä.
Puolen päivän korvilla Antti ja Eeva ilmoittivat saaneensa tarpeeksi kalastuksesta tai ainakin sateesta, purkivat leirinsä ja suuntasivat kohti uusia seikkailuja, kohteenaan Kuusamo.
Illalla, sateiden päätyttyä, otimme luvat kahdeksi vuorokaudeksi ja ne riittäisivät viikkorauhoitukseen saakka. Kävimme kopaisemassa kotipoolin yläsärkällä, joka oli käytännössä veden alla. Vesi oli noussut maanantaista ehkä noin 60 cm, joka tarkoitti ”kurkkua myöten” kahlaamista pelkästään päästäksemme särkälle ja sieltä pois. Palasimmekin mökille melko pian ja päätimme lähteä aamusta Angelin suuntaan tutkailemaan. Kävin kysymässä lähtisivätkö Markot mukaan, mutta Reunanen kertoi heidän olleen yökalassa Kesäpaikassa, eivätkä he jaksaneet lähteä mukaan. Marko kertoi myös ”uineensa” väärän kahluureitin takia.
Aamiaisen jälkeen ajoimmekin Angeliin ja löysimme mukavan paikan Reikäkiven lähistöltä, jota kalastelimme jonkin aikaa. Kahvitauon aikana kala hyppäsi leirimme kohdalla. Leila suositteli perhoksi Sunray Shadow muunnosta jonka sitaisin siimaani. Kolmannella heitolla otti 1,3 kilon titti, jonka sain rantautettua. Tarkemmin sanottuna kala tavoitteli perhoa, jonka seurauksena koukku jäi sen leuan alle kiinni. Reissu kuitenkin pelastettu ja lupa parranajoon. Parta oli nimittäin eräänlaisen vedon mukaan ajettavissa vasta kun lohi olisi saatuna. Tätä osuutta olikin mukava kirjoittaa posket sileinä. Leukapartaani eivät lohet kuitenkaan säätele, se on ja pysyy. Noin viiden tunnin sessiomme aikana vesi laski n. 5 cm, joka toivottavasti tietäisi hyvää loppuajallemme.
Sunnuntaiaamuna suuntana jälleen Angeli ja porukkaamme tuli vahvistamaan ex-seurakaverini Raimo ”Raipe” Lindgren (Suomi ja sisärata). Vesi oli laskenut mukavasti ja jäimme nelistään eiliselle paikalle. Raipe sen sijaan käveli pari kilometriä lisää ja tutkaili paikkoja. Päivä ”tahkottiin” ja pari kertaa nähtiin kalan hyppäävän, mutta tapahtumia ei siimoissamme ollut. Ei myöskään Raipella, joka teki vielä uudenkin reissun ylävirtaan, käytyään välillä tulistelemassa kanssamme. Paluumatkalla Jussi ilmoitti heidän lähtevän maanantaina kotiin, jonka tiedon otimme vastaan hieman ikävissämme. Reilun kymmenen tunnin kalastuspäivä imi mehut kalastajista ja ennen pitkää mökissä kuului ainoastaan unien ääniä.
Maanantaina – rauhoituspäivänä – kävimme Karigasniemessä kauppareissulla, tapaamassa Antero Isolaa kylätalo Saivussa ja tutkailimme tyhjää lohikameran näyttöä. Siis kaloista tyhjää. Tein vielä uudenkin reissun kylätaloon ja ”törmäsin” Vaaralan Henkkaan ja hänen Mäkipere nimiseen kaveriinsa. Neljän korvilla Jussi ja Merja lähtivät kohti Jyväskylää, jättäen osaltaan mökkiporukkamme hivenen torsoksi.
Rauhoituksen päätyttyä lunastimme ainoastaan vuorokauden luvat ja kalastimme illan Kare Ovllan nivalla, jonne saimme lisävahvistusta naapurimökin asukkaista, nimittäin Vehmasen Hannu Turusta, kera Kirsinsä. Marko & Marko tulivat hieman myöhemmin, oikeastaan melkein sopivasti makkaratulille. Ilta meni kalastellessa, turistessa ja tulistellessa, mutta kalallisia tapahtumia ei ollut.
Tiistaiaamuna jatkoimme kotipooli Antinnivan yläsärkällä Hannun ja Kirsin kanssa, Markojen ”tahkotessa” Kesäpaikkaa. Opastin hivenen Hannun ja Kirsin heittämistä ja ilokseni kuulin neuvoistani olleen apua.
Ruokailun jälkeen suuntasimme Kesäpaikkaan, jossa Hannun siima oikeni jo oikein nätisti, eikä Kirsinkään rullauksessa ollut mitään vikaa, eikä varsinkaan sen jälkeen kun olin lainannut hänelle hieman pidemmän vavan. Kalastimme kesän viimeiset lohiluvat ”tappiin” kun Markot tietääkseni kalastivat Mustankosken alapäätä. Suikkari kertoi illan hämyssä, että hänestäkin oli viimein tullut ”lohimies”. Kertoi saaneensa parrin, eli ensimmäisen jokivuoden lohenpoikasen. Samalla kertaa sovittiin, että aamulla lähdettäisiin Karigasjärvelle raudun pyyntiin.
Lohenpyynnin päätyttyä oli mukava lämmittää oman mökin sauna ja painua puhtoisena ja uupuneena nukkumaan.
Aamulla kävin Markojen mökillä kertomassa, että ajamme Karigasniemeen hankkimaan järviluvat, suoritan ”sosiaalikäynnin” Isolan Anteron luona ja odottelemme heitä kylällä. Marko sanoi heidän tulevan vartin kuluttua perässämme, vaan kuinkas kävikään. Kun poikia ei alkanut kuulua puoleentoista tuntiin, päätimme marssia Leilan kanssa järvelle Alpi-koiramme vahvistuksenamme. Ensin tietä myöten, sitten mönkijäuraa ja viimeiseksi hyvää polkua kulkien taitoimme reilun parin kilometrin matkan. Muuten mukavaa, mutta vajaat pari kilometriä ylämäkeen ja loput sadat metrit alamäkeen. Kalastimme jonkun tunnin, mutta kun tärppiäkään emme saneet ja koska vettäkin alkoi tihuttaa, palasimme mökkiimme kolmen maissa ja aloimme varovasti jo pakata kalavehkeitä kotimatkaa varten. Ainoa järviretken kalallinen tapahtuma oli, kun Leilan viehettä seurasi arviolta reilun puolen kilon rautu rantaveteen, kuitenkaan ottamatta kiinni. Mökille päästyä puhelimessani oli viesti Reunasen Markolta, että he olivatkin aloittaneet kotimatkansa meidän odotellessamme. Miksi, selvisi hieman myöhemmin.
Summa summarum. Inarijoki oli parhaimmillaan seurueemme aloittaessa kalastustaan, mutta parin vuorokauden sade ensimmäisellä viikolla nosti joen pintaa reilusti. Jopa niin, että reilut kolmekymmentä kilometriä alavirtaan Outakosken suvannossa, veden pinta kohosi 130 cm. Miten paljon kotipooli Antinnivassa, emme mitanneet. Kahdeksan hengen ryhmämme (seitsemän kalasti) sai 3,2 kilon meritaimenen ja kaksi 1,3 kilon tittiä, eli paljon huonomminkin olisi voinut mennä. Kohtalaisena – ellei jopa hyvänä – harjusjokena tunnettu Inarijoki ei antanut yhtään mittaharjusta ja pienetkin harrit olivat melkein kadoksissa.
Uusia kalastuspaikkoja tuli tutuksi taas pari lisää, eli Angelin lähistön paikka (Reikäkiven seutu) sekä Karigasjärvi. Muutama aloitteleva lohenkalastaja oppi toivottavasti retken aikana heiton, poolikierron ja kalastuksen niksejä, kokeneempien opastaessa heitä.
Harmittavaksi koettava seikka oli porukan pieneneminen pikku hiljaa, eli ensin lähtivät Antti ja Eeva, sitten Jussi ja Merja sekä vielä Marko-kaksikko päivää ennen retken suunniteltua loppua. Miksi niin, panee miettimään kimppamatkojen järkevyyttä ja tulevaisuutta.
Markojen ”äkkilähdön” syyksi selvisi mökkiemännän käyttäytyminen heitä kohtaan, eli kun eräs porukka lähti kylästä, pojat pääsivät emännän ”erityissuojelukseen”. Jopa niin, että grillikatoksessa käytetyt polttopuut ja isännän tarjoama aamukahvikupillinen olisi pitänyt maksaa. Lisäksi Antin ja Eevan oleskelun aikana ilmestyi yhteisen WC:n seinään lappu, jossa kerrottiin asuntovaunun lietetankin tyhjennyksen maksavana 5 €/kerta, kun se alkuun – Antin kysyttyä asiaa – oli ollut ilmaista. Lieneekin selvää, että jos kimpassa vielä lähdetään Inarijoelle, majoituspaikka muuttuu. Seuraavan retken kohde valitaan niin, että ainakin kaikki hinnat ovat etukäteen matkalaisten tiedossa. Omalta osaltamme tämä retki jää viimeiseksi Ylä-Tenon Takkatuvilla.
Kuka suunnittelee majoittuvansa siellä, tervemenoa, mutta itse en enää paikkaa uskalla suositella kenellekään. Niin hyvä kuin sen sijainti onkin, jos tarkastellaan asiaa kalastuspaikkojen (poolien) tavoitettavuuden kannalta. Jos meitä (Leila ja minä) kohdeltiinkin hyvinä vuokralaisina, porukkamme muut jäsenet saivat osuutensa mökkiemännän ”speciaaleista”.
Kun olin ikään kuin matkanjärjestäjä, tunnen saaneeni iskun vasten kasvojani mökkikylän isäntäväeltä. Teinkö porukkani puolesta kaiken voitavani, selvinnee varmasti syksyn aikana.
Yksi on kuitenkin varmaa. Inarijoelle palaamme varmasti ensi vuonna, mökki on nimittäin jo varattu. Mistä, siitä kerron ehkä ensi vuonna. Minkälaisella kokoonpanolla Inarijoelle mennään, sen aika näyttäköön, mutta tätä kirjoittaessani ainakin Markot S. ja R. ovat ilmoittautuneet lähtemään porukkaan.
Ilkka
