Ohjeita aloittelijalle.
Jos lähdetään siitä olettamuksesta, että vapaa valitseva aloittelija on jo oppinut heittämään perho-ongella, tulisi muutamiin asioihin ehkä paneutua hieman tarkemmin.
Yritän ohjeistaa aloittelijaa kiertämään ainakin pahimmat ”karikot” vapaa, kelaa ja siimoja valittaessa. Mistään ”kymmenestä käskystä” ei kuitenkaan ole kyse, vaan ostajan tulisi käyttää myös omaa harkintaansa perhovapaa ja sen tarvikkeita valitessaan. Ohjeeni siis eivät ole mitenkään aukottomia eivätkä ehdottomia, mutta toivottavasti niistä olisi himpun verran apua aloittelijalle.
Perhovavan valinta:
Valittaessa ensimmäistä perhovapaa, pitäisi suunnilleen tietää, minkälaisissa vesissä aikoo kalastaa. Jos kyseessä on pienimuotoinen tai ehkä hivenen isompi virtavesi, uskoisin 8-jalkaisen 5-6-luokkaisen, ns. keskitoimisen (Medium) vavan olevan melko sopivan. Toinen vaihtoehto voisi olla keski/kärkitoiminen (Medium-Fast), mutta itse kallistuisin ehkä ensimmäiseen vaihtoehtoon. Järvi- tai merikalastukseen valitsisin 9-jalkaisen, ehkäpä 7-luokkaisen keski/kärkitoimisen vavan ja merelle Saltwater-merkinnällä varustetun.
Hyvin monet vapamerkit merkitsevät nykyisin vapaan suositeltavan siiman painon grammoina, joka helpottaa sopivan siiman valintaa, koska myös siimapaketeissa on usein sen paino grammoina.
Aiemmin pelkästään käytössä ollut AFTM-luokitus alkaa pikku hiljaa painua historiaan, tai on saanut ainakin rinnalleen grammamerkinnät. Helpompaa ostajalle.
Kahva:
Vavan kahvan pitäisi tuntua käteen sopivalta ja koska vapojen korkkikahvojen sorvauksia on niin monen mallisia, kannattaa kokeilla muutamaa löytääkseen tasapainoisesti ja luonnollisesti omaan käteensä istuvan. Jos vapa muuten miellyttäisikin, mutta kahva ei ”istu” käteen, kannattaa ehkä siirtyä seuraavaan ehdokkaaseen. Kahvan ollessa sopimaton jo lyhytkin, mutta varsinkin pidempikestoinen kalastus muodostuu melko tuskalliseksi.
Kelankiinnike:
Kun sopiva kahvan malli on löytynyt, seuraavaksi kannattaa tutkailla kelankiinnikettä ja sen mekanismia. Markkinoilla lienee edelleen melko kehnoja kiinnitysmekanismeja, joskin ihan onnettomimmista lienee jo päästy eroon. Kiinnitysmekanismilla tarkoitan lähinnä kiristysrenkaan karhennusta ja itse renkaan/renkaiden ulkohalkaisijaa. Jos rengas on kovin kapea, ohut ja lisäksi huonosti karhennettu, voi olla melko varma ettei ainakaan märin sormin kelankiinnikettä saa kiristettyä kunnolla, ei myöskään tiukkaan kierrettyä rengasta auki. Muutamissa vapamerkeissä takimmainen (joissain myös etummainen) kelankiinnike kiertyy karhennusrenkaan mukana, eikä sellaisesta voi olla kuin yhtä mieltä. Melko hyvä ratkaisu.
Eräissä vavoissa jopa koko päätynuppi kiertyy ja samalla takimmainen kelankiinnike kulkee sen mukana kiristäen kelanjalan (kts. tämän sivuston testi Scierra-vavoista). Loistava ratkaisu, muuta ei voi sanoa.
Vaparenkaat:
Kun edellisistä ”tarkistuksista” on selvitty, pitäisi kai tutkailla hieman vaparenkaita. Yleisimmin yhden käden vavoissa on yksi, pidemmissä vavoissa kenties kaksi alinta vaparengasta keraamisia, loput kovakromattuja.
Useimmiten alin – lähinnä kelankiinnikettä – vaparengas on selkeästi muita isompi ja mahdollisesti jalallinen siksi, että siiman linja kelalta olisi mahdollisimman suora kohti seuraavia vaparenkaita.
Muut vaparenkaat ovat nykyisin lähes poikkeuksetta snake-tyyppisiä. Jalallisiin kovakromattuihin vaparenkaisiin ei juurikaan enää törmää uutta vapaa etsiessään. Kumpi olisi parempi siiman luistavuuden kannalta, en osaa sanoa. Snake-renkaassa siima kulkee ehkä hivenen lähempänä vapaa ja voidaankin olettaa vavan ominaisuuksien pääsevän paremmin esille kalan väsytyksessä, kuin jos se olisi jalallisten renkaitten varassa kauempana, enemmän irti vavasta.
Vavan kärkirenkaita lienee poikkileikkaukseltaan kolmenlaisia. Pyöreitä, hivenen pisaranmuotoisia sekä pyöreäkulmaisen vinoneliön mallisia. Mikä olisi paras, en uskalla sanoa. Luulenkin, että muun malliset kuin pyöreät, ovat vavan suunnittelijoiden erityisnäkemyksiä renkaan malliksi, eikä niillä liene keskenään mitään eroa siiman luistavuudessa.
Vaparenkaiden kiinnitykseen ja niiden lakkaukseen kannattaa myös hieman paneutua, vaikkakin tänä päivänä ne ovat poikkeuksetta siististi tehtyjä.
Liitokset:
Liitosten istuvuus on yksi vavan tärkeimpiä ominaisuuksia, koska jos ne ovat jo uutena löysähköt, voi olettaa että muutaman kauden kalastuksen jälkeen vapa ei enää pysy teippaamatta kasassa. Jos vavassa on ikään kuin holkkiosa, johon edellisen osan kärki työnnetään, en pitäisi ratkaisua ihan parhaana.
Holkin huonona puolena näen sen, että jos sovitus on uutena päittäisväljyyden suhteen jo hyvin tarkka, saattaa muutaman kauden jälkeen vavan ohuemman osan pää yltää holkin pohjaan, eli alkaa ns. ”pohjata”, jolloin liitos ei enää pidä. Pohjaaminen johtuu siitä, että liitoksen (ohuemman) kärkiosan lakkaus kuluu, jolloin liitos luonnollisesti löystyy. Silloin on vaparemonttia tiedossa.
Parempi mielestäni on sellainen ratkaisu, jossa vavan ns. ”naaraspuoli” jatkuu suorana aihiona ilman erottuvaa holkkia, kuten useimmissa vavoissa jo tänä päivänä onkin. Joissain merkeissä vavan naaraspuolen suuta on jopa vahvistettu lankakierroksin ja lakalla.
Vavalle kela:
Jos nämä kaikki edellä luettelemani seikat miellyttävät ostajaa, seuraavaksi vapaan pitäisi saada (yleensä kauppiaalta saa luvan) kiinnittää perhokela. Sen jälkeen vapaa tulisi ”punnita” vaakasuorassa asennossa kädessä, pitäen kevyesti kahvasta kuin aikoisi alkaa heittämään. Mikäli vapa tuntuu kärki- tai takapainoiselta, kela on uskoakseni väärän kokoinen, tosin jos se on ilman siimoja, ”punnitus” saattaa antaa hieman etupainoisen ja vääränlaisen lopputuloksen. Kelalla pitäisikin olla sen verran pohja- ja perhosiimaa, että se vastaisi kalastajan tarpeita, jolloin päästäisiin toteamaan oikeampi lopputulos. Parhaaseen tulokseen päästään käsittääkseni silloin, kun ostajalla on esimerkiksi tuttavalta lainattu vavan luokkaa vastaava kela siimoineen mukanaan. Jos vapa tuntuu täyden kelan kanssa tasapainoiselta, siinä vaiheessa vapa/kelayhdistelmän valinta lienee jo melko hyvällä mallilla.
Yleistä:
Vapaa valitseva joutuu toteamaan ja kenties ihmetteleekin eri merkkisten, toisiaan vastaavien vapojen hyvinkin vaihtelevia hintoja. Asia ihmetyttää tavallaan itseänikin, koskapa maailmassa lienee ainoastaan kolme vapa-aihioiden valmistajaa, joilta aihiot lähetetään eri merkkien kokoonpanolinjoille. Lieneekin niin, että vavan tuotemerkki – joissain tapauksissa myös takuu – on se, josta ostaja joutuu maksamaan ”maltaita”, vaikka edullisemman vavan aihio saattaa olla täysin vastaava ja samasta tehtaasta lähtenyt vieressä olevan kalliimman kanssa.
Hinnan ei pitäisikään koskaan antaa ratkaista vavan valintaa, koska jos edullinen vapa tuntuu hyvältä, kalliimpi ei ole missään suhteessa niin paljoa parempi, että hintaero selittyisi pelkästään sillä.
Vapojen takuut voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia ja niitä kannattaakin selvitellä kauppiaan kanssa ennen ostopäätöksen tekoa.
Joissain vapamerkeissä on ns. kohdistuspisteet vavan linjaamiseksi, mutta ihan edullisimmista niitä harvoin löytää. ”Nyrkkisääntönä” vavassa voidaan pitää sitä, että mitä tiuhemmassa vaparenkaita on, varsinkin vavan kärkeä kohti mentäessä, sitä nopeammin toimivasta aihiosta on kyse, kun taas harvemmin vaparenkain varustettu vapa on hidastoimisempi.
Muuan tärkeä seikka vapaa ostettaessa on, että vavan hintaan sisältyy kunnollinen vapapussi sekä mielellään vielä kuljetusputki. Kuljetusputken, mutta luonnollisesti myös vapapussin puute lisää vavan kokonaishintaa, koskapa sellaiset pitää hankkia erikseen ja eri hintaan. Ilman vapapussia en usko enää vapoja kalastustarvikeliikkeistä kuitenkaan löytyvän, mutta yllättävän usein putki ei sisälly vavan hintaan. Tässä kohden kannattaa olla tarkkana.
Ensimmäisen perhovavan hankinnassa – niin jännittävää kuin se muistaakseni olikin – kannatta käyttää malttia ja harkintaa. Jos onnistuu hätäilemään ostohetkellä, saattaa vapa osoittautua myöhemmin, ei ehkä ihan niin hyväksi kuin oli tarkoitus. Eli, ”jäitä hattuun” vapaa valittaessa.
Onnistuneen hankinnan kanssa voi viettää tulevaisuudessa lukuisia kalastushetkiä nauttien vavan toiminnasta. Ehkäpä silloin voi onnitella myös hivenen itseään onnistuneen valinnan johdosta.
Uskoakseni jo näilläkin neuvoilla ensimmäisen perhovavan valinta pikkuisen helpottuu, joskin ostajan ratkaistavaksi jää vieläkin monen monta päätökseen vaikuttavaa seikkaa. Muuan lienee eri tuotemerkkien ”oma” ominaisväri, joka ei tietenkään vapojen toimintaan vaikuta, mutta on yhtenä visuaalisena ärsykkeenä ostopäätöstä tehtäessä.
Lopulliseen päätökseen taitaa useimmiten vaikuttaa kuitenkin vavan kokonaisuus, eli vavan värin ja sen vaparenkaiden lakkausten keskinäinen harmonia, olettaen että muut kriteerit (käteen sopiva kahva, pituus ja vapaluokka) ovat kohdillaan. Ja tietenkin eikä lainkaan vähäisimpänä, että myös vavan hinta on kukkarolle sopiva.
