Lukijalle.

Olet mahdollisesti aloittamassa perhonsidontaa tai ehkä hieman jo aloittanut, mutta törmännyt sidonnan joskus konstikkaaseenkin terminologiaan, ns. ammattikieleen tai slangina pitämiisi muutamiin erikoisiin sanoihin.

Jos puhutaan häkilästä, on sen strippaamista, puolittamista ja tuplaamista. On runko- kurkku- ja kaulushäkilää. Häkilöidään perho lohiperhon, tai jonkun muun tyyliseksi.
Jonkun pintaperhon tai pupajäljitelmän kyseessä ollessa voidaan dubata perhon runko, mutta rungon tai jonkun sen osan dubbausta käytetään myös useissa lohi- ja taimenperhoissa. Perhojen runkomateriaali sidotaan useimmiten kiertäen se koukun varrelle, joskin joitain poikkeuksiakin löytyy. Kun käytetään tinseliä perhon runkomateriaalina tai kierteenä, siinäkin on joitain sidonnassa huomioitavia seikkoja.

Mitä esimerkkini sanat sitten voisivat tarkoittaa?

Aloitetaanpa häkilästä ja muutamasta sen sidontatavasta. Mainitsen kuitenkin vielä, että uppo- eli märkäperhon häkilähöyheneksi tulisi valita melko heikkolaatuinen kukon tai kanan niska. Mitä ”löysempi” höyhen (periksi antavat siikaset), sitä paremmin sopiva em. perhon häkilöintiin ja sen helpompi käsiteltävä eri sidontavaiheissa.
Mikäli reseptissä ei ole mainittu mitään häkilän mitasta, se on useimmiten n. puolitoista kertaa koukun kidan mitta. Lohiperhoissa usein vielä niin, että kun häkilä on kiinnitetty kärkiosuudeltaan (siikasten mitta lyhyempi), siikasten pituus hivenen kasvaa sidonnan edetessä rungon etupäätä kohti. Mielestäni perhon hahmo tuolloin paranee.

Hyvä- ja parempilaatuisia satulahöyheniä käytetään lähinnä pintaperhojen häkilöintiin, jolloin tarvitaan jämäkästi ”törröttävää” siikasmateriaalia. Pintaperhoista, niiden häkilöinnistä ja ehkä muustakin niiden sidontaan tai niillä kalastamiseen liittyvästä hieman tuonnempana.

Huomioitavaa!
Ennen sidonnan aloittamista kannattaa hahmotella mielessään sidottavan perhon mittasuhteita ja aina pitää huoli siitä, että koukun silmukan taakse jää tilaa perhon pään sitomiseksi. Aloittelijan yleisin virhe on, että koukun silmukka ”syöksähtää” ennen aikojaan sidonnan esteeksi eikä tilaa pään tekemiselle jää, eli sidotaan runko liian pitkäksi. Perhoja sidotaan niin eri kokoisiin koukkuihin, että tarkkaa ja pätevää millimetrimittaa pään tilalle ei voida antaa. Sen oppii ainoastaan ajan ja sitojan henkilökohtaisten taitojen kehittymisen myötä.

 

 

 

”Strippaa”
Strippaaminen tarkoittaa häkilän siikasten levittämistä, eli avaamista.
Ota häkilähöyhenen kärjestä kiinni peukalon ja etusormen pihtiotteella siten, että sen kovera (matta) puoli on itseesi päin ja ala vetää varovasti toisen käden vastaavalla otteella siikasia ruodon tyveä kohti, eli alaspäin.
Kun siikaset osoittivat ennen aloittamistasi yläviistoon, niiden tulisi nyt osoittaa n. 90 asteen kulmassa pystysuorasta ruodosta sivuille tai jopa hieman alaviistoon (katso kuva).
Sen jälkeen kiinnitä häkilä sidontaohjeen mukaan.

 

 

 

 

 

 

”Puolita”
Puolittaminen tarkoittaa häkilähöyhenen toisen puolen siikasten poistamista. Voit tehdä sen ehkä helpoiten niin, että ensin strippaat häkilähöyhenen ja sen jälkeen leikkaat tai riivit siikaset ruodon jommalta kummalta puolelta. Jos olet oikeakätinen – koukun silmukka osoittaa penkissäsi oikealle – ota häkilähöyhen käteesi jälleen siten, että sen matta (kovera/back) puoli osoittaa itseesi. Stripattuasi häkilän siikaset auki, riivi tai leikkaa ruodon oikealla puolella olevat siikaset pois. Jos taas olet ”vasuri” ja koukkusi silmukka osoittaa sitoessasi vasemmalle, poista häkilähöyhenen siikaset ruodon vasemmalta puolelta. Ohje perustuu siihen, että kierrät materiaaleja eteen, eli itsestäsi poispäin, kuten yleensä opetetaan ja myös siihen, että kiinnität häkilähöyhenen sen kärjestä. Jos häkilä kiinnitetään tyvestään, käännetään ohje päinvastaiseksi, eli oikeakätinen poistaa siikaset ruodon vasemmalta ja vasenkätinen sen oikealta puolelta.

 

 

Ohje on toimiva kun häkilä kiinnitetään koukun päälle vaakasuoraan siten, että ruoto osoittaa itsestä poispäin, eli jää sitojasta katsoen koukun takapuolelle.

 

”Tuplaa”
Tuplaaminen tarkoittaa häkilähöyhenen käyttämistä kokonaisena, kaksinkertaisena. Jos haluat tuplata häkilähöyhenen kädessäsi, otat sen toisen käden pikkusormi/kämmen, etusormi/peukalo otteeseen, kastelet toisen kätesi ”pihtiotesormet” ja alat varovasti muokata häkilän siikasia osoittamaan samaan suuntaan. Vedä siikasia samaan suuntaan siten, että kirkkaamman, puolen (kupera/front) siikaset jäävät päälle ja kovera (matta/back) puoli

 

kääntyy sisäpuoleksi (katso kuva).

Tuplaamisen voi tehdä myös siten, että kiinnität häkilähöyhenen koukun varrelle ja sitoessasi vedät vapaan kätesi pihtiotteella siikasia koukun mutkaa kohti. Voit silloinkin auttaa tuplaamista kastelemalla vapaan kätesi ”pihtiotesormet”, jolloin kostuvat siikaset taipuvat samaan suuntaan hieman helpommin.

Jatketaanpa sidontaa kiinnittämällä runkohäkilä. Runkohäkilää käytetään yleisimmin lohiperhoissa, mutta joidenkin muittenkin perhotyyppien reseptissä sellaiseen voi törmätä.

 

”Runkohäkilä”
Useimmiten lohiperhon häkilä sidotaan siten, että häkilä kiinnitetään perhon kierteen toisen kierroksen kohdalle – näin varsinkin lohiperhoissa – josta häkilän kiertäminen alkaa rungon ylä- tai alapuolelta, riippuen reseptin tekstistä.
Yleisesti voidaan kai todeta, että häkilä alkaa rungon alta, päättyen sen alle.Runkohäkilä voidaan kiertää myös koko rungon mitalle, jolloin käytetään termiä Palmer-häkilöity ja juontunee sidontatavan kehittäjän nimestä.

 

Jos runkohäkilä kierretään esimerkiksi pelkän eturungon osalle, sidotaan ensin takarunko, kiinnitetään häkilähöyhen taka- ja eturunkojen ”saumakohtaan”, sidotaan eturunko jonka jälkeen – kierteen kiertämisen jälkeen – kierretään runkohäkilä, päättäen se rungon etupään kohdalle. Tuolloinkin runkohäkilä alkaa rungon alta ja päättyy sen alle. Riippuen perhon taka- ja eturunkojen mitoista, häkilän alkamiskohta voi osua takaa lukien kolmannen tai jopa vasta neljännen kierteen kohdalle. Runkohäkilän kierrosmäärästä on paha antaa aukotonta, yleispätevää ohjetta, niin moninaisia perhojen reseptit ovat.

 

 


”Kurkkuhäkilä”
Kuten nimestä voidaan päätellä, häkilä sidotaan perhon kurkkuun, useimmiten ennen siiven kiinnittämistä ja lopullisessa muodossaan aina koukun varren alapuolella olevaksi.
Häkilä voidaan kuitenkin kiertää koukun varren ympäri, jolloin sen kiinnittämisen jälkeen yläpuolelle jäävät siikaset voidaan leikata pois.

 

 

Jäljelle jääneitä siikasia vedetään melko voimakkaastikin (jälleen pihtiotteella) koukun varren alapuolelle sen molemmin puolin ja sidotaan muutamalla lankakierroksella häkilän siikaset osoittamaan takaviistoon koukun varren vaakasuorasta tasosta alaspäin. Kierretyn häkilän voi jättää myös leikkaamatta jolloin leikkaamatta jätetty häkilä jaetaan yläpuolelta kahtia, käännetään siikasia alas edellä kerrotulla tavalla, jonka jälkeen siikaset kiinnitetään. Toinen tapa sitoa kurkkuhäkilä on ottaa sopiva määrä häkilän siikasia ja kiinnittää ne suoraan koukun varren alapuolelle. Samoin, kurkkuhäkilä voidaan tehdä nipusta reseptin mukaista karvaa, esim. oravasta.

 


”Kaulushäkilä”
Kaulushäkilä, kuten voi päätellä sen nimestäkin, sidotaan perhon kaulukseksi. Joko ennen tai jälkeen siiven kiinnityksen, joskus jopa ennen siipeä, sekä sen jälkeen, reseptistä riippuen. Kaulushäkilä sidotaan kiertämällä häkilähöyhen koukun varrelle joko puolitettuna tai tuplattuna. Mikäli on kyse perhosta, jonka materiaalimäärä on runsas, häkiläruoto saattaa aiheuttaa ahtautta perhon pään sitomiseksi. Tällöin ruoto voidaan poistaa joko erillistä polttolaitetta tai eräänlaista dubbaustekniikkaa käyttäen.

 

Polttolaitetta käytettäessä joudutaan käyttämään apulankaa, jolla häkilä kiinnitetään, sen jälkeen sidotaan apulanka varsinaisella sidontalangalla kiinni, katkaistaan apulanka, jonka jälkeen voidaan polttaa ylimääräinen ruoto pois.
Dubbaustekniikassa puolestaan voidaan käyttää apuna erikoistyökalua, jolla häkilän ruoto poistetaan ennen siikasten kiinnittämistä joko halkaistun sidontalangan tai lankalenkin avulla. Molempiin lankatekniikoihin on oma aputyökalunsa. Lenkkiä käytettäessä, häkilän tultua kierretyksi lukitaan lenkki sidontalangalla, katkaistaan liiat pois ja päätellään parilla napakalla lankakierroksella.

Perhon runko voidaan sitoa muutamalla tavalla. Aloitetaan ehkä helpoimmasta.

”Rungon kiertäminen”
Useimmissa perhoissa runkomateriaali sidotaan kiertämällä se rungolle. Se voi olla luonnon- tai keinomateriaalia, villalankaa tai keinosilkkiä (Uni-floss), riikinkukon herl’iä tai flashabouta. Toki mitä muutakin hyvänsä, mutta materiaali sidotaan aina kiertämällä se koukun varrelle. Käytettäessä villalankaa, se voidaan kiertää avaamalla langan omaa kierteisyyttä, jolloin rungosta saadaan useimmiten hieman pörheä. Pörheyttä voidaan tehostaa materiaalin kiinnityksen jälkeen harjaamalla villa esimerkiksi pehmeällä messinki- tai käytöstä poistetulla (Hard) kovalla hammasharjalla. Hammasharjan tehokkuutta voi lisätä leikkaamalla sen harjakset puolivälistä poikki.
Uni-floss, litteät tinselit, kuten useimmat muutkin keinomateriaalit sidotaan tiiviiksi jolloin rungosta saadaan sileä ja tasapaksu. Vaalean sävyisiä keinosilkkejä käytettäessä, voidaan alusrungoksi sitoa litteä hopea- tai kultatinseli, jolloin keinosilkki ei kastuessaan muutu haluttua tummemmaksi.
Riikinkukon silmähöyhenen siikasta (herl) käytettäessä, sitä voidaan vahvistaa kiertämällä sidontalankaa harvahkoin kierroksin sen ympärille jonka jälkeen kierretään herl sekä sidontalanka yhdessä perhon rungoksi.
Jos käytetään dubbausta sidottaessa perholle runkoa tai sen osaa, se voidaan sitoa joko tiukaksi tai löyhemmäksi, jolloin rungon hahmoon saadaan ilmavuutta, valon läpäisevyyttä sekä runsautta. Myös dubattu runko kierretään, kuten otsikostakin voi päätellä.
Pakotettuja tai kovempia litteitä tinseleitä sidottaessa kannattaa huomioida, että niillä on taipumus leikata sidontalanka herkästi poikki. Niitä käytettäessä kannattaakin olla erityisen varovainen, sidotaanpa tinseli perhon rungoksi tai sen kierteeksi.
Perhoissa käytettävien runkomateriaalien määrä on niin runsas, ette niihin voi puuttua kovin yksityiskohtaisesti.

 

 

”Runkomateriaalin dubbaaminen”
Dubbaamisessa voidaan käyttää ainakin kolmea eri menetelmää, joista yleisin lienee se jossa materiaali kierretään sidontalangalle sormien pihtiotteella. Otetaan pieni määrä dubbingia, vedetään sormilla sitä pidemmäksi ja kierretään langalle mahdollisimman ohuena ja pitkänä ”harsona”. Kierrä materiaalia siten, että työnnät etusormella langan takaa ja samanaikaisesti vedät peukalolla vastakkaiseen suuntaan langan etupuolella. Jos materiaali ei kiinnity sidontalankaan, voit sipaista sormiisi otsallesi ”noussutta hikeä”.

 

 


Useimmiten otsa on sen verran rasvainen, että saadaan tarvittava apu. Voit käyttää myös jotain vahaa, esimerkiksi suksivoidetta, tai mehiläisvahaa vahataksesi sidontalangan. Muukin kiinteä vaha käy, mutta lanka vahataan ainoastaan sen verran, että materiaali tarttuu kunnolla. Tarkoituksena ei ole vahata dubbingia, ainoastaan lanka.
Tätä sidontatapaa käytetään useimmiten lohiperhojen eturungon dubbaamisessa tai vaikkapa pienten katkajäljitelmien sidonnassa. Sidontatavassa on se hyvä puoli, että perhon hahmon voi sitoa ohjeen mukaan.

 

Jos hahmosta pitää sitoa tiukka, kierretään dubattavaa materiaalia pihtiotteella jokaisella langan kierroksella hieman kireälle. Jos taas hahmon pitää olla ilmava, materiaalia kierretään kiristämättä sitä sidontalangalle, tai kiristetään ainoastaan sen verran kuin on tarvis materiaalin pysymiseksi langalla.

 


”Lankalenkki”
Tämä tapa lienee myös melko yleinen ja siinä dubattava materiaali asetellaan sidontalangasta tehdyn lenkin sisään ja lenkki kiristetään kiertämällä se kierteelle erillistä lenkkityökalua, tai sellaisen puuttuessa häkiläpihtiä käyttäen.
Tätä menetelmää käytetään useimmiten silloin, kun dubbingina käytetään turkiseläinten pohjavillaa tai muuta sidonnan ”ylijäämätavaraa”.
Lenkkiä voi käyttää luonnollisesti myös ostetun dubbausmateriaalin kyseessä ollessa, mutta on parhaimmillaan karvaa tai pohjavillaa käytettäessä.
Kun dubbaus on sidottu päätepisteeseensä, kiinnitetään lankalenkki sidontalangalla, ylimääräinen leikataan pois ja päätellään sidonta. Tapaa voi käyttää kaikentyyppisten perhojen sidonnassa.

 

 

 


”Halkaistu lanka”
Kolmas tapa on halkaista sidontalanka ja asettaa dubattava materiaali langan puolikkaiden väliseen lenkkiin. Tähän tarkoitukseen markkinoilla on mm. Marc Petitjean Magic Tool– työkalusarja, jonka esittely toisaalla tällä sivustolla. Työkalulla saadaan helposti poistettua häkiläruoto, jolloin esimerkiksi CDC-pintaperho – myös pitkäsiikasinen häkilä – voidaan sitoa pelkistä siikasista käyttämättä ruotoa lainkaan. Asetettuasi materiaalin langan puolikkaiden väliseen lenkkiin, vedä sidontalanka kireäksi, jonka jälkeen tee lankaan kierrettä pyörittämällä langanpidintä (spigotti) jonkin aikaa.
Kierrettyäsi mielestäsi riittävästi, työnnä etusormen ja peukalon kynsiotteella spigotin kärjestä aloittaen ja ”siirrä” lankaan tekemäsi kierre materiaalia sekä koukkua kohden.
Huom!
Pidä lanka toimenpiteen ajan kireällä. Materiaalin pitäisi nyt kiertyä ”hapsottamaan”. Näin menetellen saat materiaalin kiristettyä langan sisään ja voit aloittaa langan ja dubbingin kiertämisen koukun varrelle.

 

Mikäli kierrät tällä menetelmällä häkilää, toimi samoin kuin edellä, mutta häkilöidessäsi perhoa ”sivele” pihtiotteella siikasia osoittamaan taaksepäin samoin, kuin teit tuplatessasi häkilää.

Useimmissa perhoissa reseptissä mainitaan ”Kierre”. Kierre voi olla silkkiä, villa- tai muuta lankaa, mutta useimmiten tarkoitukseen myytävänä olevaa tinseliä, joka on ohuen ytimen ympärille metallista kierrettyä kultaa tai hopeaa jäljittelevää materiaalia. Kierre voi olla myös yksisäikeistä ohutta metallilankaa, myös leveämpää litteää metalli- tai synteettistä sidontamateriaalia.

 

 

”Kierre”
Kun sidotaan käyttö- eli kalastusperhoja, kierremateriaali kannattaa kiinnittää kunnolla. Itse käytän menetelmää, jossa kiinnitän kierteen koko rungon mitalle, aloittaen perhon rungon etupään kohdalta ja vieden kierremateriaalia koukun alapinnalle kiinnittäen, harvahkoin napakoin lankakierroksin. Näin kiinnitetty kierre ei karkaa sidoksesta perholla kalastettaessa ja kaikki koukun varren alapuolella oleva ”lisäpaino” auttaa perhoa uimaan halutussa asennossa, eli pystyssä. Sitä paremmin, mitä kevyemmäksi perhon siipi on sidottu.

 

Lisäksi, kun kierre on sidottu opastamallani tavalla, se on jo valmiina koukun varren alapinnalla odottamassa kiinnittämistään. Kierre voidaan kiinnittää myös sen alkamispisteeseen parilla lankakierroksella, mutta en suosittelisi tapaa kalastusperhoja sidottaessa, näyttelyperhoissa tai sidontakilpailuissa kylläkin.
Mikäli reseptissä ei ole muuta mainittu, kierrettä kierretään aina viisi kierrosta. Erään oppi-isäni mukaan kala laskee kierteet eikä ota muuta kuin ”viisiriviseen”. Edellä mainitun kommentin voi ottaa vitsinä, mutta viisikierteinen perho on erittäin tasapainoisen näköinen. Muistelen edesmenneen sidontaspesialisti Lauri Syrjäsen lausahtaneen samoin kierteiden lukumäärästä, opastaessaan sen sitomista.

Kierrettä voi toki olla useampiakin kierroksia, pelkästään jo takarungossa viisi kierrosta, lisänä eturungossa vaikkapa kolme. Silloin on noudatettava reseptiä – kuten aina sidottaessa – ja unohdettava ”viisirivinen”. Samoin jos resepti kehottaa kiertämään rungon osille viidestä poikkeavan määrän.
Käytettäessä pakotettua tai muuta kovaa ja teräväreunaista tinseliä kierteenä, sitä joutuu hivenen muotoilemaan aloitettaessa kierteen kiertämistä. Peukalonkynnellä voi auttaa materiaalin muotoilua koukun alapinnalla, kierteen aloituspisteessä ennen kiertämisen aloittamista.

Kaikki kierremateriaalit, myös kevyemmät, kannattaa opetella kiinnittämään koukun varren alapuolelle.

 

”Pyrstö”
Perhon pyrstön pituus riippuu tietenkin aina käytettävästä koukun koosta.
Lohiperhoissa se on yleensä puolitoista kertaa koukun kidan mitta, toki poikkeuksia siitäkin löytyy.
Jos reseptissä ei ole mainittu sen mittaa, tulisi sitojan osata suhteuttaa se perhon muihin ajateltuihin mittasuhteisiin.
Taidon oppii ajan ja kokemuksen myötä, joskin perhon kuvasta on useimmiten apua.

 

”Siipi”
Siiven mitta – mikäli reseptissä ei ole muuta mainittu – on yleisimmin pyrstön kärkeen ulottuva. Yleensä ei sen taaemmaksi, joskin poikkeuksiakin on, vaikkapa Sunray Shadow jonka siipi voi olla hyvinkin pitkä.
Sidottaessa siiveksi esim. oravaa tai muuta liukasta karvaa, se kannattaa kiinnittämisen jälkeen varmistaa tipalla kirkasta sidontalakkaa, odottaa hetki ja sitoa siipi sen jälkeen lopullisesti kiinni.

 

Kun sidotaan lohiperhoja, niiden resepteissä usein mainitaan hela, jatke sekä vyö – joskus useitakin vöitä, jolloin seuraavat ovat nimeltään välivyö – muiden toivottavasti jo kertaalleen mainittujen perhon osien lisäksi. Helan ja jatkeen osalta sidonnassa on muutamia ”lakeja”, joista hieman enemmän. Jotain on otettava myös vyön sidonnan yhteydessä huomioon.
Lohiperhoihin sidottavia huntuja emme tässä käsittele, koska niiden materiaalit ja sidontakohta selvinnee reseptistä.

 


”Hela”
Jos sidotaan perho suoravartiseen yksihaaraiseen (Single) koukkuun, helan aloituspiste on melko helppo määrittää. Laitetaan koukku penkkiin siten, että koukun varsi on vaakasuorassa.
Helan aloituspiste on koukun väkäsen kärjen kohdalla ja sitä kierretään reseptissä mainittu kierrosmäärä.
Jos kierrosmäärää ei ole mainittu, viisi – kuusi kierrosta on useimmiten riittävä määrä.

 

Kun sidotaan Bartleet-koukkuun, helan aloituspiste on sama kuin edellä, mutta koukun asennosta riippuen hela saattaa jäädä melko taakse, verrattaessa edellä mainittuun suoravartiseen lohikoukkuun.
Bartleet koukkua on hankala asettaa sidontapenkkiin vaakasuoraan, koska koukun varressa ei ole juurikaan suoraa kohtaa.
Helan tarkoitus on tietenkin antaa perholle ulkonäköä, mutta samalla se estää jatkeen silkin purkautumista: Helaa ei siis sidota pelkästään ulkonäön antajaksi, vaan sillä on oma, tärkeä tarkoituksensa.
Helan aloituspisteen voi helpoiten määrittää antamalla sidontalangan roikkua vapaasti koukun varrelta. Kun lanka on väkäsen kärjen kohdalla, aloitetaan helan sidonta siitä eteenpäin.

 


”Jatke”
Jatke sidotaan tiiviisti helan jatkeeksi ja sen pituus on koukun kärjen tasalle, mikäli muuta ei reseptissä mainita. Samaa tapaa käytetään sidottaessa perhoa suoravartiseen tai Bartleet koukkuun. Jatkeen päättämispisteen määrittäminen samoin kuin helan aloitus, mutta nyt langan pitäisi vapaasti roikkuen olla koukun kärjen tasalla.
Jatkeen materiaali voi olla hyvin monenlaista, eikä niistä enempää.

 

”Vyö”
Hyvin usein perhon vyö sidotaan strutsin sulan siikasesta, jota itseäänkin kai voisi pitää sulkana, onhan siinäkin lyhyet siikaset. Ellei reseptissä ole muuta mainittu, vyö sidotaan helan, jatkeen, pyrstön ja sen mahdollisten lisäosien (mm. kate) sitomisen jälkeen, seuraavaksi. Vasta sen jälkeen kiinnitetään kierre- ja muut materiaalit. Kannattaa katsoa, ettei materiaaleja kiinnittäessään vie sidontalankaa ja materiaaleja vyön päälle, vaan jätetään ne selkeästi sen etupuolelle, mutta silti tiiviisti, heti vyön eteen.

 

 

Jos olet kiinnittänyt runko- ja kierremateriaalit ennen vyön sitomista, joudut kiertämään ne vyön päältä, jolloin vyön siikaset kaatuvat ja vyöhön tulee ruma ”ruttu”.
Sidottaessa runko- ja kierremateriaali yli vyön, vaikuttavuutta perhon kalastavuuteen ei ehkä ole, mutta sidontatapa on selkeästi väärä.

”Perhoresepti”
Perhoja sidottaessa materiaalit kiinnitetään reseptin mukaisessa järjestyksessä, minkä ei välttämättä ihan aina tarvitse tarkoittaa lopullista sidontajärjestystä.
Jos perhoon on kiinnitetty kirkas alusrunko, kierre- ja runkomateriaali sekä vielä runkohäkilä vaikkapa Palmer-tyyliin – missä järjestyksessä hyvänsä – ne ovat kaikki kiinnitettynä rungon takaosan aloituspisteessä. Ensimmäisenä luonnollisesti kierretään alusrunko, sitten varsinainen runkomateriaali, sen jälkeen kierre ja viimeisenä häkilä. Perhon reseptin tulisikin aina olla kirjattu muistiin siten, että sitä ylhäältä alas lukien se noudattaisi kiinnitys-, mutta myös sidontajärjestystä. Yleisesti ottaen näin onkin, mutta ihan aina ei ja silloin sitojan on mietittävä materiaalien sidontajärjestystä. Varsinkin jos/kun niiden kiinnitysjärjestys on poikkeavasti kirjattu muistiin.

Kun olen ohjeissani käyttänyt monessa kohdin sanoja ”taakse” tai ”eteen”, selvennettäköön sitäkin hieman. Koukun takaosasta puhuttaessa tarkoitetaan koukun mutkan puoleista päätä, kun taas etuosa on sen silmukan puoleinen pää. Olkoon koukku kummin päin hyvänsä (silmukka oikealle tai vasemmalle) sitojan penkissä.
Reseptissä voi olla mainittu koukun osia nimiltä ja niistäkin hivenen. Jos aletaan koukun etupäästä, ensimmäisenä on silmukka, sitten varsi, mutka (ehkä jossain reseptissä kaari), väkänen ja kärki. Koukun mutkasta voidaan käyttää myös termiä kita, vaikka oikeammin kita (kidan mitta) on kai koukun varren ja sen kärjen välinen etäisyys.

Edellä kerrotut sidontaohjeet ovat ennen kaikkea tarkoitettu uppo- eli märkäperhojen (Wet fly) sidonnassa käytettäviksi.

Pinta- eli kuivaperho (Dry fly) on nimensä mukaisesti tarkoitettu kalastamaan kuivana veden pinnalla kelluen, tai osan perhosta pintakalvon alla uiden, jolloin niistä käytetään termiä kalvoroikkuja. Tunnetuimpia nykypäivän kalvoroikkujia lienee Klinkhämer. Mainitulle perholle sidotaan keinomateriaalista (Polypropylen) siipi koukun varren päälle pystyyn ja siiven tyveen häkilä vaakatasoon ns. laskuvarjohäkiläksi. Laskuvarjohäkilää sidotaan muihinkin pintaperhosidoksiin, ei pelkästään Klinkhämeriin.
Pintaperhoihin sidotaan usein myös kierre, mutta keveitä materiaaleja käyttäen, kuten mm. flashabou-siikasta tai kuten Nalle Puh sidoksessa, ohuen ohutta kuparilankaa tai vastaavaa.

Pintaperhojen häkilämateriaaliksi pitäisi aina valita hyvälaatuisia kukon satuloita, joiden valitettavana puolena voidaan pitää korkeahkoa hintaa. Edullisemmista Economy-satuloista saattaa löytää myös hyvin toimivaa häkilämateriaalia. Pintaperho voidaan häkilöidä käyttäen tuplattua (auki stripattu) tai puolitettua höyhentä. Kun häkilä sidotaan tuplattuna, se ei tarkoita samaa kuin aiemmin kirjoitin uppoperhojen osalta. Pintaperhon tuplattu häkilä ainoastaan stripataan auki ja sidotaan sellaisena, siikasten ”törröttäessä” suoraan ruodosta ulospäin. Siikasia ei käännetä samansuuntaisiksi, kuten uppoperhoissa. Puolitettua häkilää käytettäessä saattaa perhon kelluvuus olla hivenen huonompi, kuin jos sidottaisiin häkilähöyhen auki stripattuna.
Hyvälaatuinen satulahöyhen kiertyy yleensä kauniisti ja tuuheana koukun varrelle, sidotaanpa se kummalla tavalla hyvänsä.
Pintaperhon häkilän pituus pitäisi valita siten, että sen siikaset eivät ylety juurikaan koukun kärjen alapuolelle, ellei reseptissä toisin mainita. Jos häkilä sidotaan selvästi ylipitkäksi, kalojen ”ohilyönnit” lisääntyvät koukun kärjen ollessa irti veden pinnasta. Näin varsinkin perhoissa, joiden koko rungon mitalla on häkilöinti, kuten on mm. Nalle Puh sidoksessa. Siinä häkilän pituus voi olla ainoastaan hivenen kidan mittaa pidempi, mutta sekin ainoastaan siiven etupuolella.
Muutenkin ”pintureita” sidottaessa kannattaa huomioida, ettei perhoista sidota liian etupainoisia, jolloin perho heitettäessä kääntyy helposti nokilleen. Tuolloin koukku on sellaisessa asennossa, että kala ei useinkaan tartu tavoitellessaan perhoa. Asia korostuu, mitä pienempiin koukkuihin ollaan sitomassa.

Pintaperhojen runkoja sidotaan sekä dubbaamalla, että kiertämällä ja runkomateriaalina voi olla häkilän ruoto, sen siikasia, dubbingia, turkiseläimen pohjavillaa ja monen monta muutakin, joista ei sen enempää.

Jos pintaperhossa on käytetty materiaalia joka imee itseensä vettä – kuten suurin osa luonnonmateriaaleista – se tulisi ennen kalastamisen alkua käsitellä kellunta-aineella, joista voisin mainita esimerkiksi Nahkiss-nahanhoitoaineen. Hierotaan valmis perho nahanhoitoaineella, annetaan sen imeytyä sidokseen, jolloin hoitoaineessa olevat yhdisteet auttavat perhon kellumisessa. Kalastustarvikeliikkeissä on myytävänä hyvinkin erilaisia kellutusaineita, joista hakematta mieleen tulee Mucilin, silikonipohjainen neste. Aine on kätevässä purkissa, jonka korkin ja välikorkin väliseen tilaan voi laittaa perhon, sulkea korkin ja kääntää purkin ylösalaisin. Välikorkissa olevan reiän kautta aine pääsee korkkien väliseen suljettuun tilaan ja imeytymään perhon materiaaleihin.

Yhtä asiaa haluaisin korostaa. Noudata sitoessasi aina kirjoitetun reseptin kiinnitysjärjestystä. Siitäkin huolimatta, että se olisi kirjattu jotenkin poikkeavasti. Kun pelkkien reseptiperhojen sidonta alkaa jossain vaiheessa puuduttaa, käytä mielikuvitustasi materiaalien, niiden värien sekä väriyhdistelmien valinnassa. Kuka tietää, vaikka osuisit kehittämään uuden, loistavan – ei pelkästään väriltään – ottisidoksen ja mikä parasta, perhonsidonnan maailmassa on ainoastaan sitojan oma mielikuvitus rajana.

Luulisin, että hivenenkin perhonsidonnasta perillä oleva harrastaja voisi löytää ohjeistani jonkin verran apua omaan tekemiseensä. Aukottomiksi en kirjoitettuja ohjeitani ole missään nimessä saanut – en yrittänytkään – koska kysymyksiä liittyen perhonsidontaan on aivan liian paljon. Lisäksi haluan mainita, että ohjeeni eivät ole reseptin mukaisessa kiinnitys- tai ”sidonta” järjestyksessä.

Näillä vajaillakin ohjeillani toivotan lukemattomia antoisia sidontahetkiä perhonsidonnan harrastajille.
Ja kireitä siimoja itse sidottujen perhojen avulla

Ilkka