Inarijoki 2012 II
Mitä kirjoitin toisaalla lohikesästä 2012, oli se katsaus kesästä oman näkemykseni ja lähinnä omien kokemusteni pohjalta.
Jospa nyt yrittäisin peilata lohikurssin antia ja sitä, mitä siitä jäi itselleni. Ensimmäiseksi on sanottava, että paljon kehnompaankin porukkaan olisin voinut joutua, eli jokainen kurssilainen oli motivoitunut, vaikka pitkä matka ja kalastuksen odotus saivat lähes joka ainoan kyselemään: ”Joko pian perillä”?
Myös toisesta ohjaajastamme Ristosta on sanottava,että parempaa kaveria kurssivetäjäksi tuskin olisi voinut löytyä, vaikka hänen kokemuksensa Inarijoesta on paljon vähäisempi kuin omani. Mutta kun yhdessä kuljettiin, ei siitä ollut haittaa. Ja kyllähän Risto ne parkki- ja kalastuspaikat tuntee jo ihan ominkin päin. Hän onkin erittäin esimerkillinen, ystävällinen, rauhallinen ja maltillinen, mitä en uskaltaisi kaikin ajoin itsestäni sanoa.
Ennen kuin aloitimme kalastusta, kävimme hieman erään poolin (Koikkiniva) virtaa silmämääräisesti läpi, tutkailimme lohien mahdollisia olin- ja ottipaikkoja, kävimme läpi heittosuuntia, uittoa sekä muutamia muitakin onnistuneeseen lopputulokseen mahdollisesti vaikuttavia asioita läpi ”kädestä pitäen”. Sen verran se taisi auttaa, että muutama ryhmästämme pääsi heti ensimmäisenä iltana väsyttämään saalista itselleen, eli tarkkaan nuoret taisivat kuunnella.
Heittämistähän olimme harjoitelleet jo paljon ennen matkaa, tosin yritimme karsia vielä matkan aikanakin siihen jääneitä ”vääriä jenkoja”. Uskon onnistuneemmekin, koska jos otetaan mittariksi saatu saalis, ei heittämisessä/uittamisessa voinut olla paljoakaan väärää tai virheitä.
Hirvensalon Antin osalta siihen lienee osaltaan auttanut Ivalossa Suutari-Sepolla tehty siimasatsaus, jonka avulla hän linkosi sellaisia alaheittoja, että ”pois alta”. Eli käytetty – kohtalainen – rahasumma ei missään nimessä mennyt hukkaan. Saimme rakennettua niidenkin kurssilaisten onkiin yhteensopivat siimat jotka kalastivat lainaongilla. Pientä hakemista oli mm. Pyryn ongen kanssa, mutta vavan vaihto ja siiman pieni modifiointi auttoivat. Omilla vavoillaan kalastavilla ei tietenkään näitä ongelmia edes ollut.
Mitä siis tulee kurssilaisten heittämiseen, ei valittamista. Jokainen – hekin, jotka eivät osallistuneet Inarijoki-kerhoiltaan – oppi heiton niksit viimeistään toisen kalastusvuorokauden aikana. Viikon loppupuolella olikin todella mukavaa ja palkitsevaa katsella nuorten lohenkalastajien linkoamista. Siimat oikenivat vähällä vaivalla ja sen näköisesti, ettei voimaa tarvita. Mitä sitten tulee virranlukuun, näyttäisi siltä, että jotkut omaksuivat sen muita paremmin, ainakin jos saaliin määrää pidetään mittarina. Kun muilla oli tapahtumina tärppejä tai irronneita kaloja, Huttusen Arto veteli saalista ”kaksin käsin”.
Paljoa enempää hän ei kalastanut kuin muutkaan, tosin sunnuntai-iltana yksin hän oli enää heittämässä. Ja vielä silloinkin sai viikon ainoan taimenen sekä komean titin. Siitä voisi vetää johtopäätöksen, että yrittäminen palkitaan.
Tosin lienee myös niin, että kalojen irtoamisen syynä oli ajoittainen erittäin varovainen otti ja se puolestaan lienee johtunut veden yllättävästäkin viileydestä. Muuta syytä emme keksineet, jos paljoa kerkisimme asiaa edes miettiä.
Nuorten tekemistä oli muutenkin mukava seurata, mm. kalojen väsyttämisessä oltiin poikkeuksetta jäätävän rauhallisia, jopa ihka ensimmäisen Jäämeren lohen kanssa. Joidenkin osalta väsyttämiskokemusta kertyi viikon aikana enemmänkin.
Kalastuspaikoista jotkut nousivat luonnollisesti muita suositummaksi, jo pelkästään niiden kalastuksellisen helppouden takia. Mm. Kesäpaikka ja Polvariniemi olivat niitä paikkoja, joihin lähdettiin ilomielin. Toki ne osoittautuivatkin ”antavimmiksi” pooleiksi. Káre Ovllán niva ei kuulunut kurssilaisten suosikkeihin ennen kuin naapurimökin ”vaasalaisvahvistus” oli saanut sieltä melkein lohijalan (2.8.kg). Sen jälkeen Riston autokunta (Tuomas, Miikka ja Pyry) kalastivat sitäkin. Oma autokuntani vieroksui sitä koko reissun loppuajan, eli meidän osaltamme sen poolin kalastus jäi yhteen, melkein tyhjään kertaan. Kuitenkin reissun aikana kävimme jollain miehityksellä läpi lähes jokaisen tuntemani poolin. Ainoastaan Mustankosken alapää, Pahakoski, Niukkakosken ränni ja Haukisuvanto jäivät kokeilematta. Niin ja tietenkin Ränni/Mustajokisuu, jota vieroksun pelkästään hankalan kulkemisen takia. Tosin Rännin parkkipaikka oli jatkuvasti myös varattu, useammankin auton voimin. Uutena paikkana – itselleni tuttu viime vuosituhannelta – kävimme autokuntamme toimesta myös Doarrovasgárggun (joissain kartoissa Doarrovasnjávvi tai Doarrovasbákti), hienon kivisärkän Káre Ovllán nivasta ylävirtaan.
Merkille pantavaa oli joidenkin epäusko siihen, miten syvään pitää tai ei pidä kahlata. Muutamia näytti olevan lähes mahdoton saada uskomaan, kuinka läheltä omaa rantaa lohi saattaa nousta. Huomasin myös eräiden rannalla vuoroaan odottavien ”mitä toi luulee tietävänsä”-ilmeen, kun kehottelin kurssilaisia tulemaan pois kainalovedestä. Pääsääntöisestihän polvivettä syvemmälle ei tarvitse kahlata. Jos niiltä jalansijoilta ei ylety heittämään kalan oletettuun olinpaikkaan, siihen lienee tyytyminen. Lohta kun ei väkisin oteta, se saadaan jos saadaan.
Paljon kuljettiin porukalla, mutta monesti autokunnat suuntasivat eri pooliin, mikä on mielestäni hyvä asia. Nuoret oppivat paikkoja tulevaisuutta varten, mikäli joku heistä sattuisi innostumaan Inarijoen kalastuksesta. Ja ihmettelenpä, ellei joku nuorista ole mukana ensi kesän matkalla. Ja onhan toki myös niin, että aniharvalle Inarijoen poolille mahtuu kalastamaan mukavasti seitsemän henkilöä, mikä oli ryhmämme koko.
No, kuuluuhan lohenkalastukseen myös hyvä – koko porukan yhteinen – yhdessä olo ja sitäkin tuli muutamaan kertaan harrastettua.
Ristolla oli koko reissun ajan retkikeitin mukanaan ja kylläpä rantakahvit maistuivatkin makkaroiden kyytipoikana. Nuotion nimittäin kurssilaiset väsäsivät ”ääntä nopeammin”.
Eräänä iltana vietettiin myös todellista laatuaikaa Napaketun laavulla, jossa saimme nautiskella Tuomaan paistamia lättyjä ja itseni kypsentämiä lohimiesten rimpsuluita. Muuten yhdessä ei keritty paljoakaan viettää aikaa, mutta onhan viikko sittenkin hyvin lyhyt aika lohenkalastukselle. No, sentään se yhteinen poronkäristysateria, josta kerroin jo toisaalla hieman tarkemmin.
Jos Inarijoella onkin mukava kalastaa, matkat ovat aivan puuduttavia. Tänä kesänä teimme jopa hieman lisämatkaa ajamalla Riston mökin kautta. No kannattihan se verrattuna siihen, että olisimme ostaneet majoituksen jostain suoremman reitin varrelta. Palatessa oma autokuntani jätti Riston yömajoitustarjouksen väliin ja ajoimme Posiolle Hirvensalojen mökille, jonne Antti jäi minun sekä Arton suunnatessa ”yön selkään” kohti kotia.
Kurssilaisista on sanottava, että iloista, oppivaista ja (lähes) kuuntelevaa porukkaa. Myös koko viikon ajan kehittyneitä, mitä tulee itse kalastukseen ja muuhunkin jokivarressa liikkumiseen. Jos joidenkin yöunet jäivätkin osittain lyhyiksi, sitä ei jokivarressa huomannut, eli kovakuntoista sakkia jok’ikinen. Mitään vahinkoja ei myöskään sattunut – lukuun ottamatta yhtä katkennutta vavan kärkeä – vaikka parilla kurssilaisella ”uiminen” olikin enemmän kuin lähellä. Onneksi jalat niillä kerroilla pitivät ja nuoret pääsivät matalampaan veteen. Näennäisesti hitaasti virtaavan veden voimaa on vaikea uskoa ennen kuin on kokeillut sitä henkilökohtaisesti. Inarijoen pohjahan on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin helppoa kahlata.
Kurssiviikko oli erittäin poikkeuksellinen. Asia josta Riston kanssa kertoessamme sai poikien ilmeet ”puhukaa te vaan”-muotoon. Sään haltija oli lähes koko ajan suotuisa (yksi kunnon sade), vesitilanne erittäin optimaalinen (laski hitaasti koko viikon ajan) ja kalaa joessa niin, etten ole Inarijoki-vuosieni aikana kokenut. Valitettavana puolena viikosta on todettava, että nuoremme saivat aivan väärän kuvan lohenkalastuksesta. Sitä ”työn” tunnetta, johon normaalikesinä joutuu tottumaan, ei nyt tarvinnut odotella.
Kalaa oli ja se myös otti siihen malliin. Ainoa, jonka poissaoloa voisi näin jälkikäteen toivoa, oli kova tuuli. Jos ei puhaltanut ylävirrasta, puhalsi alavirrasta. Ajoittain niin, etteivät mitkään konstit auttaneet perukkeen oikenemisessa.
Yleinen siisteys niin autossani kuin asumassamme mökissä oli ajoittain sellaista, joka sai karvani nousemaan pystyyn. Ilmeisesti onkin niin, että Leila on opettanut minut ”ylisiistiksi” ja muutaman kerran tuli ärähdetyksi kanssani asuneille. Tosin vasta sen jälkeen, kun olin siivonnut jälkiä mielestäni riittävästi ja kun olin myös muutamaan kertaan muistuttanut – melko terävästikin – tavaroiden palauttamisesta paikoilleen käytön jälkeen. Löytyykö vikaa niin sysistä kuin sepistäkin, päättäköön muut. No, loppua kohti siisteys parani ja minä taisin jopa hieman rauhoittua.
Summa summarum. Jo matkaan lähtiessämme oli itselläni vajaan parin viikon turnee alla, enkä takuulla ollut parhaassa mahdollisessa vireessä. Siitä johtuen ei myöskään sietokykyni ollut parhaalla tasollaan. Ehkäpä näiden syiden takia koen, etten ole enää kykenevä toimimaan ohjaajana vastaavilla kurssimatkoilla. Hyvähermoisempia ja kestokykyisempiä vetäjiä pitää löytyä nuorten kanssa touhuamaan. Kun koen hieman epäonnistuneeni, koko syy ei ole kanssani matkanneissa ja asuneissa, vaan vikaa löytynee myös omasta sietokyvystäni.
Olen tietenkin edelleenkin käytettävissä kalastus- ja paikkaoppaana Inarijoella, jos satun olemaan siellä yht’aikaa opastusta tarvitsevien kanssa, mutta viikon mittaiset kimppamajoitukset on osaltani asuttu. Sellaiseen en syystä tai toisesta koe soveltuvani.
Yhden ison varjon matkalleni heitti Laineen Mikaelin valitettava poisjäänti. Olisin toivonut myös hänen pääsevän nauttimaan yhteisistä hetkistä, mutta kun elämässä ei kaikkea voi saada toivomalla. Ehkäpä hän on ensi kesänä mukana porukassa.
Toivottavasti reissu oli kaikesta tapahtuneesta huolimatta antoisa seuramme nuorille lohenkalastajille. Heissä – ainakin muutamissa – on ainesta tulevaisuuden lohenkalastajina vaikka mihin. Nimittäin ihan vakuuttunut en ole jokaisen halusta palata Inarijoelle myös ensi kesänä, mutta toivottavasti olen siinä asiassa väärässä.
Aikahan tuon näyttänee…
Suurkiitos kaikille kesän 2012 lohenkalastuskurssilaisille. Viikko kanssanne oli erittäin antoisa kaikesta tapahtuneesta ja sanotusta huolimatta.
Ilkka
