Jo yli viidentoista vuoden ajan olen suunnannut kesäisiä kalastusmatkojani Merikarvianjoelle sen läheisyyden takia. Nykyisestä kotipihastani sinne on matkaa noin 100 kilometriä, jota en pidä kalastusmatkan pituudeksi pahana. Matkoja on tullut tehtyä hyvinkin erilaisissa porukoissa ja olenpa muutaman kerran ollut siellä myös perhokalastuskurssin vetäjänä. Ensimmäinen käyntini ajoittuu muistaakseni vuoteen 1995, jolloin olin edustamani kalastusseuran perhokalastuskurssilla. Olin juuri aloittanut harrastuksen, ilmoittautunut järjestävän seuran jäseneksi sekä alkeiskurssille, johon kuului myös viikonlopun mittainen kalastuksen opastus virtavedessä.
Majoituimme tuolloin Niittyniemen lomamökeissä ja kalastimme pääasiassa Puukoskea, mutta kävimme myös Stäävit- ja Vaaditkoskella.
Niittyniemen mökkien sijainti Puukosken rannalla on kalastajan kannalta loistava. Kummankin mökin kuistilta näkee joelle eikä kävelymatkaa kalastuskohteisiin kerry kuin joitain kymmeniä metrejä.
Koskikohteista lyhyesti:
Lankoski
8-tien kainalossa lienee yksi suosituimmista Merikarvianjoen kohteista. Sen paikkaa puolustaa luonnollisesti helppo tavoitettavuus, mutta myös – varsinkin luonnonuoman – monimuotoisuus. Voimalan uoma on alkupäästään hiukan ilmeettömämpi, joskin sen alapäässä on muutamia mukavia kalastuksellisia kohtia. Paikka lienee ajoittain melko ruuhkainen, johtuen juuri sen helposta tavoitettavuudesta, mutta tunnetaan myös hyvänä saantipaikkana.
Konihaarat
on jonkun matkaa Puukosken yläpuolella ja isohko saari jakaa joen kahteen haaraan. Friikoskentien puoleinen uoma on matalampi jonka yli – vesitilanteesta riippuen – on helppo kahlata. Saaren takana oleva pääuoma on syvähkö ja sen keskivaiheilla on niskamainen lyhyt alue. Kahlaaminen on joen syvyydestä ja pohjan mutaisuudesta johtuen hieman hankalaa, mutta saaren penkan päältä voi mielestäni melko hyvin heittää. Tosin, sen pensaikkomaisuudesta en tällä hetkellä ole tietoinen. Paikka tunnetaan ”melko hyvänä” haukipaikkana.
Puukoski
on koko mitaltaan melko mukava kalastettava ja sen saalisvarmuus on kohtalaista luokkaa. Kalastuksen voi aloittaa yleisen pysäköintialueen kohdalta, jossa joki on hitaasti virtaavaa, melko ilmeetöntäkin. Niskan päällinen voi kuitenkin tarjota mukaviakin yllätyksiä.
Niskan alapuolelta alkaa kosken monivivahteisempi osuus, jota lienee vajaat kolmisensataa metriä. Matkalle mahtuu sekä nopeampivirtaisia kohtia että ns. välisuvanto, joka kannattanee kalastaa hieman tarkemmin. Välisuvannon alapuolella on vielä lyhyehkö koskipaikka, eikä senkään alapuolta kannata jättää kopaisematta. Varsinkin ns. vastarannan puiden alunen kannattaa kalastaa melko tarkasti.
Purupakka
on vanhan sahan aluetta, kalastuspaikkana melko lyhyt eikä mitenkään kiivasvirtainen tai erityisen koskimainen, sisältäen kuitenkin selkeän niska-alueen ja sen alapuolisen suvantomaisemman, hitaammin virtaavan osan. Kokemukseni paikasta rajoittuu pelkkään tutustumiseen.
Stäävitkoski
on melko lyhyt, tosin sen voi aloittaa jo melko kaukaa – sillalta katsoen – oikea/vasen mutkan yläpuolelta, jolloin kalastettavan alueen pituus lisääntyy huomattavasti. Kohdan hotspot lienee kuitenkin ns. saunan monttu muutama kymmenen metriä sillan yläpuolella. Sillalta katsottuna, sen oikealla puolella olevan mökin omistaja on aiempina vuosina hätistänyt kalastajia pois ”omasta koskestaan”, mutta nykypäivän tilannetta en tunne. Kannattaa kuitenkin koskella kalastaessaan – kuten kaikkialla muuallakin – huomioida tontinomistajien oikeus ja kulkea riittävän etäällä asukkaiden maista. Stäävitkoski päättyy sillan kohdalle josta alkaa seuraava kohde.
Vaaditkoski
alkaa siis sillan alapuolella, tai oikeammin kai kosken nimi vain muuttuu. Koskea voi kalastaa sen – sillalta alavirtaan katsottuna – oikealta rannalta, joskin se on kivisyytensä puolesta hivenen hankalahkoa. Reilun sadan metrin päässä sillasta on mukavampaa joen osaa ja sinne kulkeminen on melko helppoa kunnollista polkua myöten. Joki kääntyy virtaussuunnassaan hiukan oikealle ja mutkassa on pikku ”saari”, josta pääsee kalastamaan myös vastarannan puolelle jäävän syvemmän uoman. Saaresta alaspäin on muutama ns. pohjapato ja niiden takana lyhyitä suvantomaisia alueita.
Piinukoski
on osittain rännimäinen koski, jolle pääsee ajamaan Merikarvia – Ahlainen tien kautta. Paikalle on opastus ja pysäköintipaikan löytää helposti. Kalastuksen voi aloittaa ehkä vajaat sata metriä polun pään kohdasta ylävirtaan. Kohdassa on pitkä suvantomaisempi alue, joskin joitain hyvän näköisiä kivien huopeita, joita ei kannata ohittaa kalastamatta. Polun pään kohdalla on isoja teräviä kiviä, joissa siimansa saa kalaa väsyttäessään helposti katkaistua.
Alaspäin mentäessä uoma on kohtuullisen syvää ja ennen mutkaa on toinen kohta jossa kannattaa heittää muutama kerta samoilta jalansijoilta. Paikassa on melkoinen monttu ja usein siellä on joku pitämässä huolta reviiristään. Sen jälkeen joki kaartuu kulkusuunnassaan vasemmalle, mataloituu ja heti mutkan takana, oikeammin kai jo mutkassa on niska. Siitä alavirtaan joessa on ikään kuin useita pohjapatoja peräkkäin, ei kovin syvää, mutta kohta kannattaa silti kalastaa melko tarkkaan. Alimman pohjapadon – jos nyt sellaista nimitystä saa käyttää – jälkeistä joen osaa en ole enää kalastanut, enkä voi antaa sen kalastamisesta neuvoja.
Holmankoski
on lähellä taajaman keskustaa, yläosaltaan melko kiivasvirtaista rauhoittuen laavun kohdalla isohkoksi suvannoksi. Paikka ei liene koskaan tyhjä kalastajista ja tunnetaan yhtenä hyvistä joen kalansaantipaikoista. Paikalla on myös laavu, penkki/pöytäyhdistelmä ruokailijoille sekä kalankäsittelypöytä, kuten joen useimmilla, jollei peräti kaikilla koskilla. Paikasta hivenen ylävirtaan löytyy Eumer Fishing Center privaattipooleineen sekä kalastushotelleineen, jossa voi myös tutustua mittavaan perhokalastustarvikkeiden valikoimaan. Holmankosken suvannon alapuolella, juuri sillan yläpuolelta alkaen, on kosken kiivain osuus joka jatkuu kovavirtaisena melko pitkään. Sillan alapuolista aluetta voi kalastaa tietääkseni joen oikealta rannalta, mutta vasemmalle lienee kaavoitettu omakotitontteja ja sen kalastamisesta en tiedä.
Lehtisenkoski
on Merikarvia – Ahlainen tien sillan yläpuolella ja kalastettavaa aluetta lienee satakunta metriä. Joki on kalastettavissa ainoastaan sen oikealta rannalta, joen virtaussuuntaan verraten. Sillan alapuolista aluetta en ole kalastanut.
Änki
on Lehtisenkoskesta alavirtaan, oikeammin lähinnä nivamainen virranosa ja syksyisin lohenkalastajien suosima kalastuspaikka. Ajettaessa Merikarvia – Ahlainen tietä, voi kohdassa nähdä kalastajia, tosin en ole aivan varma, ovatko kalastajat tuolloin jo Änkin alapuolisella joen osalla. Kosken alapää häämöttää Jokimökiltä ylävirtaan katsellessa.
Salmelankosken
– sillasta pieni matka ylävirtaan – yläpuolella on Jokimökki, jonka edustalla on mukava nivamainen joen osa ja nivan alapuolella syvempi monttu, jossa usein on kaloja. Mökki itsessään on entinen ruumisaitta, jota ei todellakaan voi huomata siinä asuessaan. Majoituskapasiteettia Jokimökissä on kymmenelle, joista makuupaikat neljälle itse mökissä sekä kuudelle pihapiirissä olevassa luhtiaitassa. Kalastajalle oivallinen kohde privaattipooleineen.
Salmelankosken kalastuksen voi aloittaa heti sillan alapuolelta – sillalta alavirtaan katsottuna joen oikealta rannalta. Itse koski ei ole kovinkaan lujavauhtinen, vaan on enemmänkin nivamainen, matala, melko kivinen ja suhteellisen rauhallinen koskeksi, sisältäen muutaman pohjapadon ja niiden väleissä olevat suvantomaisemmat alueet. Rannalla on komea umpilaavu eväiden nauttimiseen tai vaikka saaliskalan paistamiseen.
Lukijan kannattaa kuitenkin ottaa huomioon kulloinenkin vesitilanne. Olen mielestäni maininnut kesäisistä kalastusmatkoista ja mielikuvani ovat sen mukaisia. Kevättulvat ja mahdolliset syyssateet muuttavat kaikkien mainitsemieni kalastuspaikkojen ilmettä.
Lähes kaikissa mainitsemissani kohteissa on pöytä/penkkiyhdistelmä sekä perkuupöytä ja jokaiselle koskelle on selkeä opastus tien varressa. Kaikista löytyy myös melko mukavasti pysäköintitilaa, poikkeuksena ehkä Konihaarat.
Saaliskaloina kotoperäisten kalojen lisäksi koko kauden on istutettu kirjolohi, harjus, keväin/syksyin myös meritaimen. Syksyisin lisäksi siika ja lohi. Joen harjuskanta lienee kasvamaan päin, mutta itse en ole tavoittanut ainuttakaan mittaharjusta, ainoastaan joitain hyvin pieniä yksilöitä.
Ikävänä puolena Merikarvianjoen kaloissa on ”lisämaku” joka erityisesti kuumimpana ja vähävetisenä aikana on niin voimakas, ettei kaloja kannata edes harkita ottavansa ruokakaloiksi. Maku tullee kalojen luontaisesta ravinnosta ja joen pohjalevästä joka lemuaa melko lailla, varsinkin kahlaavan kalastajan liikkuessa. Hajua ei tarvitse kuumimpaan ja vähävetisimpään aikaan edes ”nuuhkia” nenä veden pinnassa. Haitta on hyvin kiusallinen, mutta onneksi ainoastaan kuumimpana ja vähävetisimpänä aikana.
Joen lisääntyvää suosiota on varmasti lisännyt sen nykyisen isännän Mika Pitkäsen aktiivisuus pysäköinti-, kalankäsittely- ja taukopaikkojen rakentamisessa sekä kalanistutusten hajauttamisessa eri kalastuskohteisiin.
Kalastuskohteena Merikarvianjoki on erittäin hyvä vaihtoehto, ainakin Lounaisessa Suomessa asuville. Ja pääsee sinne myös hivenen kauempaakin. Varsinaisia ottipaikkoja en ole edes yrittänyt kartoittaa – siihen kokemukseni ei riitä – vaan jätän niiden löytämisen riemun kävijälle itselleen.
Esittely perustuu omiin käynteihini niin tutustumisen, kalastuksen kuin majoituksenkin osalta ja osan koskista pelkkään silmämääräiseen tutustumiseen.
Lisätietoja mm. majoituksesta, joen kartta koskineen, ajantasainen saalistilasto sekä kulloisetkin virtaamalukemat löytyvät mm. Lankoski – Kahvila – Ravintola Köffi – kotisivuilta. Ja ainahan voi ”rimpauttaa” vaikka Köffiin ja kysellä.
Ilkka