Inarijoki 2012
Ensimmäiselle turneelle starttasimme 25.6. Leilan ja tyttärenpoikamme Jeren kanssa. Vaunu oli koukussa ja matkanteko siksi melko hidasta, mutta mukavaa. Pari tienvarsiyötä vaunussa nukkuen menomatkalla, jolla koukkasimme myös erään tuttavamme luona Kolarissa.
Perillä Napaketun pihassa olimme 27.6 syötyämme ensin Reunasen Markon ja hänen nykyisen valittunsa Lauran tarjoaman mainion päivällisen ja jo samana iltana aloitimme kalastuksen Marko seuranamme.
Kolusimme sen viikon aikana tuttuja sekä uusia pooleja, mutta ainuttakaan kalaa emme saaneet ylös vaikka kiinni oli lukuisia. Leilalla kaksi ja minulla neljä. Sainpa myös eräässä mutkassa ”elämäni kyydit” kun iso lohi otti perhooni. Kuinka iso, jäi arvoitukseksi, mutta sen nelisenkymmentä metriä kun kala syöksyi, sen se teki vauhdilla. Edes hidastamaan sen vauhtia en kyennyt, puhumattakaan siitä, että olisin voinut jotenkin muuten säädellä sen menoa.
Toisen viikon maanantaina – viikkorauhoituksen päätyttyä – sain pari tittiä Kesäpaikasta ja siinäpä sen reissun kalat sitten olivatkin. Leila joka yleensä on pitänyt meidät lohiruoissa, jäi tällä kerralla kokonaan ilman kalaa, eli sellainenkin ”ihme” tuli koettua. Vesitilanne oli aika hyvä, mutta säiden haltija ei ollut oikein puolellamme. Kylmää tai ainakin viileätä ja erittäin tuulista koko oleskelumme ajan, eli ei ihan parasta lohenkalastuskeliä. Tyttärenpoikamme kyllästyi kalastukseen jo muutaman päivän kokeiltuaan ja jäi yleensä vaunuun meidän lähtiessämme kalastamaan.
Torstaiaamuna 5.7. lähdimme ajelemaan kotia kohti ja kotona olimme perjantai-iltana, vaikka koukkailimme siellä täällä pitäen välillä kunnon taukoja.
Lauantai meni osaltani uusia vermeitä kootessa ja sunnuntaiaamuna 8.7. klo 6.30 olin koputtelemassa Jokitalon Miikan kotiovea. Sen jälkeen haimme Huttusen Arton Yläneeltä sekä Hirvensalon Antin Aurasta ja suuntasimme kohti Jalasjärven Neste-huoltamoa. Kurpan Risto noutaisi Ekon Tuomaksen sekä Tuupan Pyryn ja tulisi omia ”latujaan” tapaamispaikkaan, kuten kävikin. Siitä jatkoimme muutaman tankkaus-, kauppareissun ja ruokailutauon jälkeen Kemijärven Suomulle, jossa yövyimme Riston komeassa kelomökissä.
Aamulla 9.7. jatkoimme matkaa, poikkesimme tietenkin Suutari-Sepolla Ivalossa sekä ruokailimme ravintola Kultahipussa ja iltapäivällä olimme perillä Karigasniemessä, jossa meitä odotti kaksi Lomakeskus Napaketun mukavaa mökkiä.
Kalastuksen aloitimme Kesäpaikassa, josta Risto sai reissun suurimman, 3.3 kilon lohikalan. Antti 1.5 kilon ja Miikka sekä Tuomas 1.8 kiloiset titit kumpainenkin.
10.7. jatkettiin aamusta Káre Ovllán nivalla, josta sain 2.0 kilon titin. Illalla ajettiin Polvariniemeen, josta Arto sai 1.6 ja Pyry 1.9 kiloiset titit. Eli vuorokauden kalastuksen jälkeen jokaisella oli kala ylös saatuna.
Seuraavana päivänä menimme Kuivanivaan harjustamaan, mutta harrit eivät olleet oikein ottipäällä. Miikka sentään sai yhden 41 senttisen ja pitelipä Antti pikku ”tikussaan” (5,9′ #3) tittiäkin jonkin aikaa, mutta ei saanut kalaa haavituksi. Hieno pooli, mutta kaamean mäen alla ja ainakin oma ylöstuloni oli melkoista ähkimistä ja hikoilua. Illalla ajettiin Kesäpaikkaan, josta sain kaksi 1.8 kiloista ja Antilla sekä Artolla oli hetken aikaa kala kiinni. Naapurustoomme Napaketussa tulleet etäjäsenemme Aimo Haarahiltunen ja Marko Suikkari tulivat myös poolille muassaan ”Porvoon Manu” sekä vaasalaiset Kajde ja Dan (jos muistan nimet edes sinne päin) ja opastin hetken aikaa muutamaa heikäläistä heittämisessä. Seuraavana aamuna jälleen Kesäpaikka, josta Arto väsytti 2.0 kiloisen titin. Iltapäivällä Risto, Tuomas, Miikka ja Pyry kävivät Polvariniemessä, josta Pyry sai 2.4 ja Tuomas 1.8 kiloiset titit. Riston raaka-aineista keittämäni ja yhdessä nautitun lohikeiton jälkeen ajoin yksin ”Polvariin”, josta sain 1.3 kiloisen titin.
Illalla – muut paitsi Antti – ajoimme Luomusjärvelle, tarkoituksenamme kalastaa siikaa ja rautua, mutta kaamean tuulen ja aallokon takia palasimme takaisin järven laskujoen, eli Sulaojan alkupäähän tarkoituksena kalastaa joen lompoloita.
Järvellä oli muuan rouvashenkilö joka oli vailla kyytiä Karigasniemeen. Otimme Arton kanssa rouvan mukaamme ja sinä aikana kun muut kalastivat Sulaojan lompoloita, vein rouvan kotiovelleen. Kyydin aikana yritimme sopia korvauksesta (tarjolla oli kalaa tai lihaa, mutta missä muodossa liha, en tarkistanut) ja viimein päädyimme siihen, että hän kutsui koko porukan seuraavana päivänä kotiinsa syömään poronkäristystä.
Tarjolla olikin mahtava ateria monine lisukkeineen eivätkä käristys ja muhennos olleet mitään ”vesivelliä”, jonkalaista tarjotaan tienvarsien turistirysissä.
Ruokailun jälkeen otimme uudet luvat ja suuntana Polvariniemi, josta Arto sai 1.8 ja 1.6 kiloiset sekä minä 1.7 kiloisen titin. Risto ja muu porukka tuli myöhemmin samaan paikkaan ja Miikalla oli hetken aikaa kala kiinni, mutta irtosi ennen rantautusta.
Seuraavana aamuna ajoin yksin Kesäpaikkaan Arton ja Antin vielä nukkuessa. Tapasin siellä myös tuttuja, nimittäin Lean ja Jaanan, jotka kertoivat lähtevänsä Iskurasjokisuuhun. Saaliinani oli yksi kevyt tärppi ja lopetin kolme laskua tehtyäni.
Illalla otimme ”Porvoon Manun” mukaamme ja ajoimme Doarrovasgárgguun. Paikka on hieno kivisärkkä Káre Ovllán nivasta ylävirtaan. Manu opetteli alaheittoa, eikä lainkaan huonosti, vaikka kova tuuli ajoittain haittasikin. Kalallisia tapahtumia ei ollut, mutta saimme reissun ainoan, aikamoisen sadekuuron niskoihimme. Oma kalastukseni päättyikin siihen, koska en halunnut ottaa lupaa enää viimeiseksi vuorokaudeksi.
Illalla Tuomas paistoi lättyjä hänen ja Miikan tekemästä taikinasta ja niiden jälkeen nautiskelimme lohimiesten rimpsuluita Napaketun alapihalla olevassa laavussa, Tosin se on kuin iso inkkariteltta, mutta paikallisten mukaan laavu, joten olkoon niin.
Seuraavana päivän olin Arton privaattikuskina Antin toimiessa kartturina. Puolilta päivin ajoimme Kuoppanivaan, jossa Arto teki yhden laskun ilman tapahtumia. Ruokailun jälkeen ajoin Arton Polvariin, josta hän sai ensin 1.0 kilon taimenen ja heti seuraavalla laskulla 2.2 kiloisen titin.
Antti, Risto, Miikka, Tuomas ja Pyry olivat jo lopettaneet oman kalastuksensa ja pakkailleet tavaroitaan lähtökuntoon.
Illalla ”koukkuselkä-Manu” tuli näyttämään kahluuhousujaan, joissa oli taakse leikattu melkoinen reikä. Hän oli onnistunut heittämään kolmihaarakoukun selkäänsä, eikä koukun irrottaminen käynyt ilman, että kaikki varusteet oli leikattava auki. Eli kahluuhousut ja niiden alla olleet paidat. Lisäksi hän kertoi teipanneensa vapansa huolimattomasti ja eräässä heitossa käteen jäi ainoastaan vavan tyviosa keloineen. Muut osat lensivät jokeen, eivätkä löytyneet.
Oman porukkamme kommellukset jäivät yhteen katkenneeseen vavan kärkeen Arton pidentäessä siimaa, mutta uusi kärkirengas on jo paikoillaan hieman lyhentyneessä kärkiosassa. Pahaksi onneksi vapa on Leilan, mutta onneksi varastostamme löytyy hänelle ehjä vastaava ensi kesän matkalle.
Vavan katkettua Arto sai Ristolta vavan, joka osoittautuikin ottavaksi, jos sellainen nyt on vavasta kiinni. Itse kalastin katkenneella vavalla laitettuani siihen kärkiosan toisesta vavasta ja onki osoittautui erittäin hyväksi ja pitkälle heittäväksi. Taidanpa tehdä vastaavan ”vapacoctailin” seuraavallakin reissulla.
Paluumatka tehtiin hieman eri lailla kuin mennessä. Risto ja hänen autokuntansa kyllä yöpyivät Suomulla, kuten mennessäkin, mutta minä, Antti ja Arto suuntasimme Antin vanhempien mökille Posiolle. Jonkin aikaa siellä nukuttuani päätimme Arton kanssa, että lähdemme yötä vasten tien päälle, kuten sitten teimmekin. Antti jäi yöksi vanhempiensa seuraksi.
Kiimingissä koukkasimme Koitelinkoskilla tutkailemassa hienoja koskia ja paikallista kalastustapaa. Leppoisalta näytti. Nimittäin kun kalastuspaikka oli saatu, siinä pysyttiin. Istuipa eräskin herrasmies kivellä ja heitteli siitä virvelillään silloin tällöin, eikä näyttänyt kovinkaan kiireiseltä tai hätäilevältä.
Tiistaiaamuna kymmenen maissa olin viimein kotona, vietyäni ensin Arton kotiinsa. Takana oli vajaan kolmen viikon turnee ja mittarissa n. 7700 kilometriä. Mutta paljon huonomminkin tuon ajan olisi voinut käyttää.
Kun reissu oli kaikkiaan erittäin onnistunut, siitä on kiittäminen koko mukana ollutta porukkaa.
Erityisesti Ristoa yöpaikasta sekä tietenkin kofeiinintarpeemme tyydyttämisestä jokivarressa. Taisi siinä tulilla istuessa mennä ”jokunen” makkarakin.
Nuoremme oppivat ällistyttävän nopeasti heittotekniikat sekä viiranluvun, joten mahtisaalis ei ole varsinainen ihme, niin yllättävä kuin onkin.
Kaikkiaan kalastusviikkomme oli enemmän kuin mitä kukaan osasi odottaa. Ainoa todellinen harmi oli se, että Laineen Mikael joutui peruuttamaan matkansa. Toivottavasti hän on hyvässä vedossa ensi kesänä, jolloin uskon ainakin muutaman tämän kesän ensikertalaisen tekevän seuraavan reissunsa Inarijoelle. Ja taitaapa jokunen uusikin ensikertalainen olla porukassa, sen suuntaista juttua on ainakin ollut liikkeellä.
Itselleni ja Leilalle olen varannut paikan 8.7.2013 alkaen Napaketun pihasta. Vaunu koukkuun ja kolmeksi viikoksi… sanoi Hän.
Niin, ne syyt miksi tämän kesän reissu ei ihan heti unohdu. Erittäin hienot – joskin tuuliset – kelit kurssiviikolla, aivan uskomaton määrä saatuja kaloja sekä tietenkin loistoporukka. Tietenkin myös se, että yksi oli valitettavasti joukostamme poissa. Eikä vähiten se, että perheemme ”lohenteurastaja” Leila jäi ilman saalista, mitä ei olekaan ihan vähään aikaan tapahtunut.
Toivottavasti ensi vuonna kaikki on toisin, paitsi kalan saannin osalta.
Ilkka
