Vuoden 2015 reissuun lähdettiin 27.6. Kurpan Riston ja Paavilaisen Tuomaksen (Tomppa) kanssa kolmena autokuntana. Mika ja Leila matkasivat Riston autossa, tyttärenpoikamme Henri minun mukanani ja Tomppa yksin. Ensimmäinen etappi käsitti matkan Riston mökille Suomutunturin kainaloon, jolle saavuttiin iltakahdeksan maissa. Nukuttiin yö ja aamulla suunnattiin Riston privaattijärvelle, tarkoituksena kalastaa siikaa sekä taimenta. Tie melkein perille oli hyvinkin kelvollinen – maastoautoille – ja kävelymatkaakin kertyi jonkin verran.
Minä sain luvan aloittaa kalastus, soutajana Tomppa ja loppu porukka lähti jalkaisin kohti vastarannan tulipaikkaa. Jalka”miehet” joutuivat sääskien uhreiksi, mutta meillä veneessä ei ollut sitä ongelmaa.
Jonkin aikaa kalastettuamme, Tompan perhoon otti 52 senttinen kaunis taimen, mutta koska Risto oli määrittänyt alamitaksi 60 senttiä, kala pääsi kasvamaan. Muita kalallisia tapahtumia ei ollutkaan jos sellaiseksi ei lasketa näkemääni ison siian pintakäyntiä. Illalla saunottiin porukalla ja puhtoisena oli mukava kellistää itsensä unten maille.
Hyvin nukutun yön jälkeen jatkettiin matkaa siten, että Sodankylän Lidlissä täytettiin ruokatarvevaje, Ivalossa poikettiin Suutari-Sepolla (Henri osti pikkuveljelleen kuksan), minä hyppäsin Riston kyytiin ja muut lähtivät suoraan majoitukseemme Napaketun naapurissa olevaan hirsimökkiin, jota Napaketun isäntä myös vuokraa.
Meillä Riston kanssa oli suuntana Angeli, jossa kävimme katsastamassa ja erinomaiseksi havaitsemassa ensi kesän majapaikan.
Samalla plokkasimme paikan omistajalle Antero Ranttilalle ”muutaman” Inarijoen perhon, josta olin hänen kanssaan sopinut jo aiemmin keväällä. Eli kesän 2016 paikka (max. 10 henkilöä) on siis varattu. Sovittinpa vielä tapaavamme seuraavalla viikolla uudelleen, heitonopastuksen merkeissä.
Ensimmäinen ilta kalastettiin (Tarjojen Leppälä ja Ketola, sekä Puumalaisen Jenna + Pesosen Pirjo) Haisumukassa, josta Pirjo oli aiemmin saanut 4,25 kiloisen jalan. Tosin paikka valittiin siksi, että aloittelevilla lohenkalastajilla olisi mahdollisimman hyvin tilaa heittojen opetteluun. Kävi vaan niin, että ”melkoinen” tuuli oli koko illan kiusanamme, eikä heittämisestä tahtonut tulla mitään. Kalallisia tapahtumia ei illan aikana ollut.
Seuraavana aamuna kävin ”kukonlaulun” aikaan Pahakosken alapäässä harjusongella ja sainkin kolme n. 35 senttistä harria. Palattuani lähdimme Tarjojen ja Jennan kanssa Niukkakosken rännille jossa kelikin suosi meitä ja tyttöjen heitto alkoi jokaisen kohdalla olla jo hyvin lähellä. Oikeita ongelmia oli lähinnä Ketolan Tarjalla, jonka lainaongessa oleva siima ei tuntunut sopivalta. Illalla kävimme omalla porukalla Pahakosken alapäässä, josta Henri sai ensimmäisen, 32-senttisen harjuksensa.
Keskiviikkona aamupäivällä kävin kyselemässä likkojen suunnitelmaa, mutta he kertoivat ei-kalastavansa ja ajoimme Káre Ovllan parkkiin, tarkoituksena tavata Marttilan Timo ja Tuija, mutta he olivat jo lähteneet kohti lämpimämpiä seutuja. Soitettuani Timolle, selvisi että he olivat yöllä kalastaneet ja todenneet, että arktinen harrastus riitti heille sillä kerralla. Ja olihan Timo kerinnyt saada 4,5 kilon jalan, eli sekin puoli reissusta oli kunnossa.
Me menimme Káre Ovllalle, jossa emme kuitenkaan pitkään viihtyneet, sateen ja tuulen takia. Marssimme P-paikan laavulle, teimme makkaratulet ja keitimme Henrin Trangialla kahviveden. Eli nautittiin sellaisestakin kalastuslomasta. Palatessa koukkasimme Kesäpaikan kautta, josta Leila onnistui saamaan 41 senttisen harjuksen ja minulla oli kunnollinen lohitärppi. Eipä vaan tärttunut – vielä sillä kerralla.
Iltaa vietimme saunoen ja punaviiniä nautiskellen, koska meillä Leilan kanssa oli ”mittarissa” 43 aviovuotta.
Tytöt – Petra, Pirre, Tarjat ja Jenna – olivat porukalla käyneet Reistissä harrijahdissa ja muutenkin iltaa viettämässä. Kertoivat tavanneensa Ivalon palomestarin, jonka kanssa aika oli kuuleman mukaan kulunut erittäin rattoisasti.
Torstai on toivoa täynnä, sanotaan ja niinhän se olikin. Me menimme Henrin kanssa Kesäpaikkaan, josta hän sai 36 senttisen harjuksen. Jonkun ajan kuluttua myös Risto ja Tuomas tulivat Kesäpaikkaan ja lähtierssämme jäivät sinne kalastamaan. Oma kalastuksemmme alkaisi samana iltana, koska olimme olleet kuluneen vuorokauden ilman lupaa.
Puolen päivän jälkeen sain Ekon Tuomakselta tekstarin, joka kertoi Tuukan saaneen 3,25 kiloisen jalan Niukkakosken ränniltä. Karo kera kaverinsa Timon oli ollut Akukoskella harrijahdissa ja jotain fileoitavaa sieltäkin oli tullut.
Risto ja Tomppa käväisivät pikaisesti päivän aikana vaatteiden vaidossa, kävivät syömässä ja olivat painuneet jälleen joelle. Itse olin sillä aikaa tutkailemassa Pirren siimaa, joka ei kuuleman mukaan ollut Reistissä oiennut ja kun aikani sitä testasin eräässä vavassani, tulin siihen lopputulokseen, että Eräkontion kauppias oli laittanut Pirren ostaman ampumapään vapaan väärin päin? Oikein päin laitettuna siima oikeni Pirrenkin vavassa oikein kauniisti.
Mainittakoon, etä Tomppa joutuu lopettamaan jo perjantaina ja Risto on kulkenut hänen kanssaan joella siihen tahtiin kun Tomppa on ehdotellut. Ristolta asiaa tiedusteltuani, sain kuulla että ainoastaan Ränni, Kuiva- ja Kuoppaniva jäivät käymättä. Että on siinä saanut kulkea(kin).
Tuntuu, että tänään (2.7.) ilma olisi ensimmäisen kerran lämmin ennen illan kalastuksen aloittamista.
Illalla menimme tyttöporukan – Tarja, Tarja ja Jenna – kanssa Kesäpaikkaan, jossa vaihdeltiin Tarjojen siimoja, kunnes sopivat tuntuivat viimein löytyneen. Kävin heidän kanssaan edelleen heittoteknisiä ”neuvotteluita”, mutta uskon oikeiden heittojenkojen vielä loppuviikon aikana löytyvän. Leilan kanssa laskettiin pari laskua, nautittiin nuotiomakkarat ja lähdettiin poikien kanssa nukkumaan.
Ristolla oli ollut Doárrovasnbáktilla kunnon tälli, mutta kala ei ollut tarttunut. Tomppa oli oman osuutensa jo lopettanut ja pakannut tavaransa valmiiksi perjantaiaamua varten.
Perjantaina heräsin viiden korvilla ja totesin ”vaihteeksi” satavan vettä. Kahvit juotuani lähdin kuitenkin kuudelta kohti Kesäpaikkaa. Tein yhden koko laskun ja pari puolikasta vaihdellen perhoja, mutta sain heitellä ihan rauhassa minkään häiritsemättä.Palattuani puoli yhdeksän korvilla Tomppa oli lähtenyt kotia kohti ja Risto oli painunut kalaan.
Yhdentoista aikaan lähdimme näyttämään naisille Káre Ovllan nivan ja opastamaan sen kalastusta. Tehtiin lasku ”mieheen” ja päätettiin saman tien katsastaa Doárrovasnbákti, vaan kuinkas kävikään. Leila lähti opastamaan naisia paikalle, mutta melkein särkälle päästyään he havaitsivat siellä olevien kolmen ”herrasmiehen” levittäytyvän särkän koko mitalle – sopivin välimatkoin – ja ankkuroituvan paikoilleen. Mene siinä sitten kysymään, sopisiko rinkiin. En ole kahdeksantoista Inarijoella viettämäni kalastusreissun aikana senkään kaltaista puupäisyyttä ennen havainnut. Toivottavasti tapaus oli se säännön vahvistava poikkeus.
Naiset päättivät palata takaisin majapaikkaan, ja siistiytymisen jälkeen me menimme Kalastajan Majataloon nauttimaan valmiin pöydän antimista. Luvan loputtua perjantai-iltaan päätimme olla ottamatta uusia lupia ennen lauantai-iltaa, eli pidimme taukoa ja keräsimme viikon aikana jossain määrin karanneita voimia.
Palattuaan Risto kertoi kolunneensa useita pooleja, kuitenkin ilman kalallisia tapahtumia. Kertoi myös Ekon Tuomaksen saaneen 3,4 kiloisen jalan aamulla Polvariniemestä. Päivän päätteeksi saunottiin Leilan toimittua ”saunamajurina”.
Tähän mennessä kulunut viikko on ollut sikäli outo ja erikoinen, että enpä heti muista Karigasniemessä olleen näin epävakaista ja kylmää kalastusreissujemme aikaan,. On aurinkokin tietenkin välillä näyttäytynyt, mutta pääsääntöisesti on ollut viileätä ja osin sateistakin. Lohia todennäköisesti joessa on, mutta eivät ole olleet oikein otillaan. Onneksi harjus sentään on sitä ollut, eli jotain saalistakin sentään olemme tähän mennessä saaneet. Vaan on viileästä se hyöty ollut, että ei ole paljoa rahaa mennyt sääskikarkotteisiin.
Lauantaiaamuna edelleen kylmää, mutta siitä huolimatta Risto lähti viideltä Polvariniemeen. Palattuaan kertoi saaneensa ensimmäisellä laskullaan 3,17 kiloisen jalan. Puolen päivän tietämillä lounastettiin ja sen jälkeen Risto kertoi suuntaavansa Kesäpaikkaan.
Risto lopetti suunnilleen viiden aikaan ja minä puolestani valmistauduin illan aloitukseen. Kaupalla tapasin Karon ja Timon, jotka kutsuin mukaani Polvariniemeen. Aiemmin oli sovittu, että Tarjat ja Jenna tulevat samaan paikkaan, johon he myöhemmin ilmestyivätkin, joskin ainoastaan Leppälän Tarja kalasti.
Polvariniemeen mennessämme Tuukka ja Ekon Tuomas olivat sieltä pois tulosssa ja kertoivat opastaneensa paria niemen mökissä asujaa siitä, että virvelillä kalastaminen on Inarijoella ”turisteilta” kielletty. Samalla Tuomas kertoi saaneensa titin jalkaluokan kalansa lisäksi. Sanoi myös heidän saaneen pari haukea Polvariniemestä, jotka olivat nostaneet ”parempaan” talteen.
Teimme pari laskua kukin, mutta ilman saalista. Timo sentään näki pinnassa käyneen kalan, mutta siinä sen illan saldo. Napaketun isäntäkin kävi vieraineen heittämässä Norjan rannalta muutaman heiton, mutta yhtä laihoin tuloksin kuin mekin.
Pois lähtiessä huomasin reppuani pengotun ja siiihen oli ilmestynyt lasiin säilötty kiitos viikon kurssittamisesta. ”Syyllisiksi” osoittautuivat Leppälän Tarja ja Puumalaisen Jenna, mutta lienee sormensa pelissä myös Ketolan Tarjalla.
Sunnuntaiaamuna kuuden aikaan lähdettiin Riston kanssa Polvariniemeen ja kalastettiin sitä parisen tuntia melkoisessa tuulessa. Ei tapahtumia.
Siirryttiin Kesäpaikkaan, jossa tuuli – jos mahdollista – vieläkin hankalammin. Laskettiin pari laskua, joiden jälkeen Leila ilmestyi sinne poikien kanssa. Yhtä saamaani tälliä lukuun ottamatta – ilmeisesti harjus – meillä ei ollut muita tapahtumia. Leila sen sijaan sai heti laskunsa aluksi mittaharjuksen (30 cm), jonka laski kasvamaan. Poolin alapäässä hänellä oli hetken ajan kunnollisempi harjus kiinni, mutta se irtosi. Meidän lähdettyämme syömään Risto jäi jatkamaan kalastusta.
Ruokailtuamme palattiin vielä pariksi tunniksi tuuliselle Kesäpaikalle. Ei kalallisia tapahtumia. Menomatkalla Risto tuli vastaamme ja kertoi menevänsä tutkimaan reittiä Polvariniemeen Norjan rannalta ja tavatessamme kertoi sen myös löytäneensä..
Rauhoituksen alettua lämmitettiin sauna ja saunottiin kiireettä. Kiireet olivat menneen viikon osalta ohi. Maanantaina olisi edessä muutto Napakettuun.
Sitä ennen käytiin Riston kanssa maanantaina aamupäivällä Polvariniemessä opastamassa erästä tyyppiä, joka kalasti rauhoituksen aikana Suomen rannalta – virvelillä? Pidettiin kaverille kunnon puhuttelu. Toivottavasti otti ohjeet onkeensa. Oli sama herra, jolle Tuukka ja Tuomas olivat jo aiemmin sanoneet virvelikalastuksen luvattomuudesta Inarijoella.
Käytiin päivän aikana myös Karigasniemen hautausmaalla viemässä (istuttamassa) kukkanen Marko Reunasen haudalle, jota koristaa kaunis puuristi.
Maanantaina aamuneljältä lämpötila – 0,5 astetta eli ”kohtalaisen” viileää edelleen. Viideltä olin vastassa Tuomisen Tiinaa ja Lassia, jotka tulivat vajaaksi viikoksi opettelemaan perhokalastuksen saloja.
Muutettiin maanantain aikana Napakettuun ja illalla kalastettiin muutama kierros Polvariniemessä. Yhtä ison harjuksen hyppyä lukuun ottamatta oli hiljaista.
Tiistaiaamuna käytiin Riston kanssa tutkailemassa Rännin yläpuolella olevaa paikkaa, joka lopulta osoittautui Kuivanivan alapääksi. Tehtiin pari laskua mieheen, mutta eipä sielläkään kalat meitä kiusanneet.
Kylätalo Sáivulla käydessäni näin sentään kamerassa jalkaluokan kalan ja se oli jopa nousemassa ylöspäin. Edellisen kerran kalan kamerassa nähdessäni se oli menossa alaspäin.
Ruokailun jälkeen lähdettiin kopasemaan Niukkakosken yläpuolista ränniä seurauksella, että Risto sai ensimmäisellä laskulla 42 senttisen taimenen. Sen jälkeen olikin ”hieman” hljaisempaa. Myöhemmin Leila ilmestyi sinne Mikan ja Henrin kanssa, mutta ei siitäkään kalallista apua ollut. Minkkisen Jarilta saadun ”puskaradio”tiedotteen mukaan kaloja olisi jo Dalvadaksessa tulossa ylöspäin. Koskahan lienevät tällä korkeudella? Nimittäin koko edellisen viikon meille oli eräiden toimesta ”vakuutettu”, että Alakönkään alapuolella on isoja parvia nousuaan odottamassa. Kuuden maissa palattiin majoitukseen.
Seitsemältä lähdettiin marssimaan Haisumukkaan, jossa oli tarkoitus opettaa Tiinalle kahden käden vavalla ja Henrille yhden käden vavalla kalastusta. Henrille oppiminen oli helppoa ja nopeaa, eikä Tiinallakaan montaa tuntia mennyt, kun heitto alkoi olla jengoillaan. Hän olikin harvinaisen sitkeä harjoittelija ja osa porukasta oli jo nukkumassa meidän palatessamme särkältä. Aika siellä hurahti ihan huomaamatta ja majoituksessa oltiin vasta n. yhdentoista maissa. Risto oli sillä aikaa käynyt tutkailemassa erästä poolia Norjan rannalta, poolia jonka Napaketun isäntä hänelle aiemmin oli neuvonut.
Keskiviikkona aamusta taas Polvariniemeen, jossa minulla kävi ensimmäisellä laskulla lohi tukistamassa perhoa. Ei vaan ottanut kunnolla, eikä ottanut enää mihinkään, vaikka teimme Riston kanssa viisi-kuusi laskua, tarjoten jokaisella laskulla eri perhoa. Sitä ”oikeaa” ei vaan löytynyt.
Käväistiin kämpällä ilmoittautumassa ja lähdettiin Kesäpaikkaan. Rannassa todettiin vedenpinnan nousseen kymmenisen senttiä. Yhtä juuri ja juuri mittaharjusta (takaisin kasvamaan) lukuun ottamatta, kalat eivät heittämistä kiusanneet.
Yhdentoista korvilla Leila, Tiina, Henri ja Lassi tulivat seuraksemme. Risto, Mika ja minä lähdettiin kahden korvilla syömään, naisten ja poikien jäädessä poolille.
Pikku päikkäreitten jälkeen lähdettiin ”vaihteeksi” Polvariniemeen Riston kanssa. Todettiin veden nousseen melkoisesti. Tehtiin muutama lasku perhoja vaihdellen, mutta perhossani tuntuneita kahta kevyttä tukistusta – iso harjus? – lukuun ottamatta oli hiljaista.
Alueen maanomistaja kävi moikkaamassa meitä kysellen kalallisista tapahtumista. Ei ollut paljoa kerrottavaa. Saimme häneltä myös kyläkutsun ja lupauksen oluttarjoilusta, mutta koska sauna mökillä oli lämmin, jätimme oluiden nauttimisen toiseen kertaan. Sauna tekikin taas oikein hyvää parin päivän rehkimisen jälkeen.
Torstaiaamuna menin jälleen Polvariniemeen ja Risto ajoi ”salapaikkaan” Norjan puolelle. Ensimmäisellä laskulla Polvariniemen ”pahalainen” otti perhoon, tukisti muutaman kerran ja oli jälleen irti. Parikynmmentä metriä alempana kala kävi näyttäytymässä, eikä se nyt vallan pieneltäkään näyttänyt. Ottaa perhon erittäin varovasti ja ihmeellisesti, eikä tunnu jäävän millään kiinni. Jonkun ajan kuluttua Ristokin tuli seurakseni ja teimme muutaman tyhjän laskun mieheen.
Siirryimme Niukkakosken rännille, mutta niin oli kuin olisi kaivossa kalastanut. Ajattelinkin kysyä isännältä, saisiko hänen kaivossaan kalastaa. Voisi istua nappaskengät jalassa repulla, nautiskella vaikkapa punaviiniä eikä tarvitsisi joessa rehkiä ”kuravaatteissa”. Saalis olisi yhtä varma, kuin mitä se on ainakin itselleni ollut tähän mennessä.
Kymmenen maissa aamupäivällä suunnattiin Riston ja Mikan kanssa eväsretkelle Káre Ovllan nivalle, jossa vietettiin päivää (tyhjää) kalastaen kahvitellen ja makkaraoita korventaen. Tiina, Leila, Lassi ja Henri olivat lähteneet Utsjoen kierrokselle. Lopetettiin viiden korvilla, tavattiin ”Utsjoen kiertäjät” Majatalon edessä ja suunnattiin Polvariniemeen. Kalastettiin kolmen kalastajan (Leila, Risto ja minä) rinkiä ja Tiina treenasi heittoaan ilman perhoa.
Positiivista oli se, että nähtiin useilla silmillä titin loikka ja Leilan perhoa kävi montun hallitsija tukistamassa. Lopetettiin iltakahdeksalta ”melko” pitkä päivä.
Perjantaina aamuviideltä jälleen Polvariniemeen. Tehtiin Riston kanssa kuusi laskua mieheen, ilman minkäänlaista kontaktia tai edes havaintoa kaloista. Polvariniemen ”pahalainenkin” oli hiljaa, ongittu pois tai muuttanut muualle. Lopeteltiin kymmenen korvilla ja Napakettuun palatessa Tiina oli pakkaamassa autoaan. Hänellä ja Lassilla olisi alkamassa ajo kotia kohti.
Leila lähti Henrin ja Mikan kanssa Kesäpaikkaan, että Henri voisi yrittää saada harjusta. Hän oli muutama päivä sitten luopunut virveli/heittokoho-ongesta ja siirtynyt kalastamaan perho-ongella. Me palasimme Riston kanssa päivystämään Polvariniemeä. Ainoat tapahtumat olivat Riston saama nätti harjus, joka tosin irtosi aivan rannan tuntumassa ja ison lohen hyppy. Alueen maanomistajakin kävi meitä taas jututtamassa, eli jonkinlainen tapahtuma sekin. Kahden korvilla saimme kolme kalastajaa seuraksemme ja lähdimme ruokailemaan.
Neljältä lähdimme ajamaan Ranttilaan, jossa ”opetin” Anterolle heittotapaani. Opettaminen tapahtui siten, että minä heitin ja Antero filmasi tekemistäni. Saatiin myös hieman maistella mönkijäkyytiä erään märän kohdan ylittämisessä ja pääsipä Mika pienelle jokiajelullekin samalla laitteella. Lähtiäisiksi käteeni työnnettiin pala suolalohta, eli päästiin sitten mekin kalan makuun reissun aikana. Keskusteltiin Anteron ja hänen vaimonsa Joannan kanssa hieman muustakin tulevaisuuttani nahdollisesti koskevasta, mutta siitä sitten myöhemmin, jos sellainen on tarpeen.
Risto kertoi vierailumme aikana opettaneensa Polvariniemessä erilaisia perhoja uimaan. Oli saanut tehdä sitä ilman kalojen häirintää ja ilman muita kalastajia. Palattuamme pääsimme melkein heti saunomaan, Riston toimittua saunamajurina ennen paluutamme.
Lauantaiaamuna heräsin vasta puoli yhdeksän maissa, jolloin Risto oli jo painunut ongelle. Meidän ”lisenssimme” olivat päättyneet jo edellisiltaan, eikä aikomuksena ollutkaan enää kalastaa. Paitsi jos…
Niin paitsi jos… Aamukymmeneltä hurautin Polvariniemeen, jossa Risto oli yksin kalassa ja rannalla kaksi tittiä, !,7 ja 1,4 kiloiset. Ajoin nopeasti mökille, tein ”hälytyksen”, pukeuduimme ”kuravaatteisiin” ja haimme luvat. Palattumme Polvariniemeen Risto lähti syömään ja seuraavalla laskulla perhooni otti tasan kolmen kilon titti. Pari tyhjää laskua ja sitten otti ilmeisesti Polvariniemen ”pahalainen” aivan poolin alapäästä. Hetken tremmottuaan kala irtosi ja huomasin perukkeen katkenneen ilmeisesti kalan hampaaseen. Ei ollut ihan pieni kala, mutta kokoa on turha lähteä arvioimaan, vaikka kala pinnassa pyörähtikin perhon otettuaan. Yhden laskun tein myöhemmin yhdessä Henrin kanssa siten, että heitimme yhdessä kahden käden vavalla ja Henri suoritti perhon uiton.
Leila ja pojat lähtivät välillä syömään ja toivat tullessaan vielä uuden luvan minulle. Laskettiin Riston kanssa pari laskua ja siirryttiin Kesäpaikkaan, jonka yläpäästä Risto sai 1,6 kiloisen titin. Lopettelimme yhdeksän korvilla, jolloin kalastuspäivälleni oli tullut mittaa kymmenisen tuntia. Ristolle kenties hieman enemmän koska hän alotti jo aamukuudelta, vaikka välillä taukoa pitikin.
Sunnuntaiaamuna oltiin viideltä Polvariniemessä, jossa tehtiin pari laskua mieheen. Todettiin pooli täysin ”kuolleeksi” ja siirryttiin Doárrovansbáktille. Sama lopputulos, ei kalallisia tapahtumia. Nautittiin Riston loihtimat leirikahvit ja ajettiin Mustankosken alapäähän Suomen rannalle. Hiljaista oli sielläkin, joten päätettiin lopettaa tämän kesän reissu siihen. Oli aika ajaa aloittamaan onkien pakkaamista, jota itselläni olikin taas ”jonkin” verran. Sitä ennen fileoin vielä eilen saamani kalan ja kiikutin paketit pakkaseen.
Kaikkiaan reissu oli sellainen, että samanlaista kesää en muista kahdenksantoista käyntini aikana Inarijoella olleen. Ei niin, etten olisi palannut etelään joitakin kertoja ilman kalaakin, mutta näin ”kalattomana” en jokea muista. Onneksi Risto päivysti Polvariniemeä juuri sillä hetkellä kun jonkunlaisen parven nousu osui sille kohdalle jokea. Pääsin minäkin siitä parvesta osingoille. Muuten joki oli miltei kaksi viikkoa kuin olisi kaivossa onkinut. Tosin edelleisellä viikolla porukka sai muutamia kaloja, mutta mitään lohimässäilyä ei päässyt koko aikana syntymään. Jollei sellaiseksi lasketa Riston lauantaita, jolloin hän rantautti kolme tittiä. Melkoinen saavutus niinkin tyhjästä joesta.
Ensi kesän majoitus (max. 10 henkilöä) on varattu Inarin kunnan puolelta uusilta lohi-, taimen- ja harjusvesiltä, eli ainakin yhdeksi vuodeksi jätämme Napaketun majoitukset väliin. Mutta siitä sitten vuoden kuluttua tarkemmin.
Kiitos kalakavereillemmeTuomakselle, mutta varsinkin Ristolle pitkämielisyydestä ja kärsivällisyydestä reissun aikana, matkaetappien välimajoituksesta sekä paluumatkan kyydistä, jonka aikana koukattiin mm. Inarin Näkkäläjärvellä tuliaisostoksilla, Pelkosenniemellä katsomassa kylän ”suuren pojan” Andy McCoyn patsasta ja Jalasjärven Juustoportissa täyttämässä juustovarastojamme. Oma paluumatkani sujui tällä kerralla mukavasti Riston kyydissä ja meidän autoamme ajoi tällä kertaa kotiinpäin tullessa Leila, matkaseuranaan Mika ja Henri.
Kun Tenon lohen saalismäärät ovat hyviä/huonoja n. seitsemän vuoden syklillä, toivottavasti tämä kesä oli merkkinä aallonpohjan lähestymisestä, eikä mistään lopullisemmasta Tenon lohikannan ahdingosta.
Ilkka.
