Yleistä.
Inarijoki on Suomen ja Norjan välinen rajajoki jonka nimi muuttuu Tenoksi Karasjoen laskiessa vetensä yhteiseen uomaan, muutama kilometri Karigasniemestä pohjoiseen. Inarijoki on keskikokoinen joki joka sopii erinomaisesti perhokalastukseen ja on helposti kahlattavissa ja kalastettavissa. Jokeen nousee joinain vuosina runsaastikin tittiä ja runsasvetisinä vuosina myös jonkin verran isompiakin lohia. Sen vesi on erittäin kirkasta.
Välineet.
Lohenkalastukseen 12-15 jalkainen 8-11 luokkainen kahden käden vapa, kunkin tottumuksen mukaan. Harjusonkina n. 8- tai 9-jalkaiset 5-6 luokan yhden käden vavat. Titin (1-3 kg) kykenee väsyttämään hieman tukevammalla yhden käden vavalla, esim. 7 luokkaisella 8-9 jalkaisella.
Siimoina
Inarijoella käytetään yleisesti kelluvaa tai Intermediate-siimaa. Joissain poikkeustapauksissa, jolloin vesi on korkealla, voi ajatella jotain nopeammin kärjestä uppoavaa. Ehkä myös syvempien monttujen ”ronkkimisessa” voi kärkiuppoavasta olla hyötyä. Tosin lohi nousee melko syvältäkin hakemaan perhon, joka on hieman pintakalvon alla.
Kalastustekniikka.
Olen käyttänyt tekniikkaa, jossa heitän n. 45 asteen kulmassa poikkivirtaan ja korjaan melko voimakkaasti ylävirran puolelle, heti siiman laskeuduttua veteen. Tapa on toiminut Inarijoella kohtuullisen hyvin, mutta myös muilla tekniikoilla on varmasti saatu saalista. Hitaammassa virrassa siiman voi antaa painua pussille alavirtaan, jolloin perhon nopeuden voisi kuvitella olevan sopivan oletetussa lohen olin- tai ottipaikassa.
Kalastuspaikat.
Kalastukseen ja -paikkoihin liittyvissä asioissa kannattaa kysellä kokeneemmilta kalastajilta ja luulisin heiltä saatavan asiallista palautetta. Olen myös itse kesäisin – yleensä heinäkuun alkupuolella – Inarijoella ja minultakin voi tulla kyselemään. Autan mielelläni ja minut tavoittaa lohenkalastusmatkani aikana Lomakeskus Napaketusta, numerosta tai numerosta 0400-427812.
Kalastuskausi.
Kalastuskausi alkaa 1.6 ja päättyy 20.8. Kalastusvuorokausi Inarijoella alkaa klo 19.00. Viikkorauhoitus alkaa sunnuntaina klo 19.00 ja päättyy maanantaina klo 19.00. Rauhoitusaikana kaikki kalastus on kiellettyä.
Kalastusluvat.
Kalastusluvan hinta on 25 €/vrk rannalta kalastajalle ja 40 €/vrk soutukalastajalle. Perhelupa maksaa ensimmäiseltä perheenjäseneltä 25 €/vrk, ja puolisolta tai vaihtoehtoisesti alle 18-vuotiaalta perheenjäseneltä 5 €/vrk, eli yhteensä 30 €/vrk. Alle 18-vuotias kalastaja voi lunastaa nykyisin 5 €:n hintaisen viikkoluvan ja hän saa kalastaa Inarijoella myös virveliongella, jossa on vieheenä heittokoho ja perho. Uistimen tai muunlaisen heittopainon käyttö on kielletty. Näin vielä vuonna 2013, mutta tietääkseni uudet kalastussopimusneuvottelut ovat tulossa ja tulevaisuus – mitä tulee lupien hintaan – on hämärän peitossa.
Kalastuslupien myynti.
Karigasniemen alueella ainakin Kalastajan Majatalo, Kylätalo Saivu ja Ylä-Tenon takkatuvat. Lupa oikeuttaa kalastamaan ainoastaan Suomen puolella jokea, ja esim. kahlaaminen vastarannalle kalastustarkoituksessa tai kalastusvuoroaan odottamaan, edellyttää Norjan valtionkortin lunastamista. 18 – 64-vuotiaalla kalastajalla tulee olla Suomen valtion kalastuksenhoitomaksu maksettuna ja maksusta on pyydettäessä esitettävä todiste.
Norjan Valtionkortti.
Kalastettaessa Norjan puoleisella rannalla on ostettava Norjan Valtionkortti. On erilaisia tapoja lunastaa tuo kyseinen kortti. Itse olen tilannut SUKL:ista kaavakkeita ja maksanut luvan kotikuntani pankin kautta. Toinen tapa on vaihtaa itselleen Norjan kruunuja ja käydä maksamassa lupa Karasjoen postissa. Luvan hinta oli v. 2013 240 Nok/henkilö, tai 383 Nok/perhelupa. Perheluvan voi lunastaa perheen aikuinen ja 16-18 lapsi, tai vaihtoehtoisesti luvan haltija ja hänen puolisonsa. Alle 18-vuotias voi kalastaa Norjassa ilman valtionkorttia. Maksettaessa luvat Karasjoella saa varautua jonkin suuruiseen (v. 2009 Störenin postissa perheluvan kirjoituspalkkio 75 Nok) kirjoituspalkkioon. Kortin lunastaminen Internetissä onnistuu kirjoittamalla hakusanaksi Fiskeravgift. Sivusto toimii tällä hetkellä ainoastaan norjan- ja englanninkielisenä. Huomioitava on että Norjan valtionkortti vastaa meikäläistä kalastuksenhoitomaksua, eikä sellaisenaan oikeuta minkäänlaiseen kalastukseen.
Desinfiointi.
Mikäli kalastat Norjan puolella, varusteesi on AINA desinfioitava ennen kalastuksen aloittamista. Desinfioinnin suorittaa luvanmyyjä, joka kirjoittaa siitä myös todistuksen. Todistus on pidettävä aina mukana. Desinfiointi on maksullista ja sen hinta on 5 € (v. 2013). Varusteiden yksityiskohtaisesta desinfioinnista voi kysyä desinfiointipisteessä, mutta esim. kuivia tai uusia, käyttämättömiä varusteita ja siimoja ei ole ainakaan aiemmin tarvinnut käsitellä, vaan desinfiointitodistukseen on merkitty ”kuivat”. Mikäli siirryt Inarijoelle jostain toisesta vesistöstä, etkä ole varma varusteittesi ”puhtaudesta” tai mikäli ne ovat kosteita, tulee desinfiointi AINA suorittaa. Pieni vaiva ja rahanmeno, etkä ainakaan levitä lohiloista.
Alamitat.
Lohen, taimenen ja nieriän alamitta Inarijoella on 25 cm ja harjuksen 30 cm. Alamittainen kala on laskettava viipymättä takaisin, myös vahingoittuneet kalat.
Rannaltakalastajan tulee ottaa huomioon.
Luonto on karua ja korjaa aiheutettuja jälkiä hitaasti. Esim. jäkäläkangas rikkoutuu helposti jalan alla, joten käytä jo olemassa olevia polkuja. Kanna rantaan viemäsi roskat myös sieltä pois, ja siivoa muidenkin sinne jättämiä. Myös siiman- ja teipinpätkät tulisi pistää reppujakkaran taskuun, tai polttaa nuotiossa. Reppujakkara on oiva varuste, jossa kulkevat niin eväät, kuin perhorasiatkin. Sinne mahtuu myös Trangia tai muu keitin, jolla on mukava pöhäyttää kahvit kalastuksen lomaan. Leiritulen voi Suomen puolella käytännössä tehdä jokaiselle kivi- ja hiekkasärkälle. Rantapusikoista löytää kevättulvien jäljiltä polttopuuta, eikä eläviä puita tarvitse katkoa nuotiotarpeiksi. Vielä eräs asia. Vältä kulkemista vakituisten asumusten pihapiirissä, siten et häiritse paikallisväestöä, etkä aiheuta kenellekään – vähiten kenties itsellesi – harmia.
Rannaltakalastajan tulee väistää soutukalastajaa. Kalastaessasi, tarkkaile välillä ylävirran suuntaa. Inarijoella ei onneksi juurikaan törmää kyseiseen kalastustapaan. Vakituisesti Inarijokea soutaa pari suomalaista ja muutama norjalainen kalastaja. Satunnaisesti, ehkä muutama kesän aikana.
Jos etsit rauhallista kalastuspaikkaa. Löydät esittelemistäni paikoista todennäköisesti haluamasi. Niinä vuosina kun olen Inarijokea kalastanut, ainoastaan Kuoppaniva ja Doarrovasnjavvi (jossain yhteyksissä hieman virheellisesti Sammalnivaksi mainittu) ovat olleet rankemmin miehitettyjä. Itse en koe kovinkaan järkeväksi lähteä Lappiin asti jonottamaan kalastusvuoroaan, mutta kuka sellaisesta pitää, löytää sen Tenon suosituimmista paikoista.
Perhot.
Inarijoella ovat lohelle toimineet keltavihreät, keltaiset ja vihertävät sidokset kuten Rautanaula, sen eri variaatiot, Yellow Gosseboom, Silver Black ja tietenkin oliivi Sarvijaakko. Veden ollessa hieman korkeammalla ja värjäytynyttä, oranssin sävyiset perhot, kuten mm. Ally’s Shrimp ovat toimineet. Monilla muillakin, tunnetuilla ja tuntemattomillakin sidoksilla sieltä on mahdollista saada kalaa, mutta yleisimmin joella käytetään ns. ”kuumia” perhoja.
Viidakkorumpu on erittäin tehokas ja kun jollain perholla on saatu kala esim. Tenolla, Inarijoen kalastajilla on kuin taikaiskusta samanlainen siimansa päässä. Koska kesäaikaan ei tule kovinkaan hämärää, pimeästä puhumattakaan, en ole kokeillut erikseen ns. yöperhoja. Aurinko ei laske kesäkuussa lainkaan, menee vain tunturin laen taakse piiloon joksikin aikaa ja silloin on hieman hämärämpää. Itse olen keskittynyt päiväkalastukseen ja jättänyt suurimman osan öistä nukkumiselle.
Harjuksen kalastus. Nalle Puh eri kokoisina sidoksina on ollut hyvin toimiva sidos, lisäksi Klinkhämer-tyyppiset kalvoroikkujat ovat myäs kelvanneet. Uppoperhoista pienet, nymfi- ja pupatyyppiset eri väriset sidokset toimivat. Oma kokemukseni on, että uppoperho vaatii ajoittain erittäin aktiivista, jopa ”hermostunutta” uittamista. Lisäksi harjus voi olla keskellä päivää hyvinkin aktiivinen, mutta useimmiten vain kirkkaalla säällä. Olen kokenut, että puolipilvisenä päivänä kun aurinko paistaa, harjus ottaa tosi hyvin.
Heti kun aurinko menee pilveen, syönti loppuu kuin seinään ja kun aurinko taas tulee näkyviin, syönti alkaa yhtä rajuna kuin ennenkin. Mainittakoon, että Inarijoen harjus ei ole kovinkaan suurta, mutta tiedän Antinnivastakin saadun yli 700 grammaisen.
Rautua?
Mikäli haluat saada saaliiksi rautua tai siikaa, joudut hankkimaan eri kalastusluvan Luomusjärvelle (Luophmusjavri), joka sijaitsee Kevon kansallispuiston alueella. Lupaa myydään ainakin Kalastajan Majatalossa ja sen vuorokausihinta oli 10 € v. 2013. Huom! Luomusjärvelle ei ole lupa ajaa autolla, paitsi jos mukanasi on henkilö, jolla on kyseinen ”kulkulupa”.
Huomioon otettavaa.
Joka kevät Inarijoen uoma muuttuu ainakin hieman jäiden ja kevättulvan voimasta. Olen laatinut esittelyni usean vuoden kokemusten ”keskiarvon” perusteella. Useimpien kohteiden kohdalla muutokset ovat melko pieniä, mutta suuriakin muutoksia saattaa syntyä. Lisäksi olen miettinyt asioita suunnilleen ”normaaliveden” korkeuden mukaan. Vuoden 2000 jälkeen sellaista ei ole esiintynyt kuin satunnaisesti. Sen jälkeisinä vuosina kevään tulo on ollut poikkeuksellisen nopeaa myös pohjoisessa ja Inarijoen vesi on kalastuskaudella ollut vähissä. Vuoden 2002 heinäkuussa satoi kuitenkin erityisen paljon, ja vesi nousi Kuoppanivankin kohdalla yli 70 senttiä. Samoin vuonna 2010, jolloin vesi nousi paikoin jopa 90 cm. Alempana luonnollisesti vieläkin enemmän. Samalla se muuttui myös roskaiseksi ja likaiseksi. Hyppiviä, ylös pyrkiviä lohia näkyi silloin melkoisia määriä, mutta yhtä pientä tittiä lukuun ottamatta ne eivät olleet kovinkaan ottihaluisia.
Palvelut.
Karigasniemessä ei ole varsinaista kalastustarvikeliikettä, joten Ivalon suunnasta ajettaessa kannattaa pysähtyä Suutari-Sepon kalastustarvikeliikkeessä tekemässä viime hetken hankinnat. Liikkeessä on toisinaan perhokalastajillekin mukavia kesätarjouksia. Tenohallista Kaamasentiellä löytyy myös jonkin verran kalastustarvikkeita. Karigasniemessä ei ole pikapankkia. Pankkikortilla on voinut nostaa rahaa ainakin Kalastajan Majatalosta (veloitus 3 €/100 euron nosto) sekä Osuuspankin korteilla K-Pohjanrinteestä (veloitus 0.50 €/100 euron nosto). Alkon tuotteita haluaville K-Pohjanrinne on paikallinen ”etäpääte”, josta voi tilata tarvitsemiaan tuotteita. Asiasta voi kysellä paikan päällä enemmän.
Kaupat.
Karigasniemessä on kolme elintarvikemyymälää, (K-Market Härkönen, K-Extra Pohjanrinne ja Tarmo-kauppias). Kaikkien kolmen kaupan pihassa kaupan pihassa on polttoainemittarit ja hinnat ovat lähes yhdenmukaisia. Itse olen suosinut K-Extra Pohjanrinnettä, lähinnä Plussa-kortin takia, mutta myös palvelu on ollut hyvin ystävällistä. Ja toisinaan voi saada kauppiaalta – innokas kalastaja hänkin – vinkkejä myös kalojen noususta. Tarmo-kaupan yhteydessä on Kotipizza pikaruoan ystäville.
Paikalliset asukkaat.
Paikalliset asukkaat ovat kuin muuallakin valtakunnassamme. Osan kanssa tulee erittäin hyvin toimeen, osan kanssa hieman huonommin ja loppujen kanssa ei lainkaan. Tosin kanssakäyntiin ei ole varsinaista tarvettakaan, paitsi majoitusyrittäjien kanssa, mutta he kuuluvat poikkeuksetta ensin mainittuun ryhmään.
Maantiet. Kun Karigasniemestä lähdetään ajamaan Suomen puolta ylävirtaan, saa muutaman kilometrin ajaa melko hyväkuntoista pikitietä. Päällysteen päätyttyä tie jatkuu sorapintaisena, mutta yleensä hyvin hoidettuna. Mielestäni Suomen tieviranomainen pitääkin hieman parempaa huolta tiestään, kuin Norjan vastaava. Paikalliset asukkaat, mutta valitettavasti myös osa kalastavista turisteista Suomen puolella, ajavat melkoista vauhtia. Asia joka kannattaa pitää mielessä. Norjalaisten tapa ajaa ”kuuttasataa” ja keskellä tietä, on ihan oma lukunsa, mutta varottava sekin.
Alueen majoitus.
Kahtena ensimmäisenä Inarijoen kesänäni asuin Kalastajan majatalossa, ja sen jälkeen neljänä kesänä olen majoittunut Ylä-Tenon takkatuvilla ja kolmena viime vuotena Lomakeskus Napaketussa. Kalastajan majatalossa on hieman eri tasoisia ja –hintaisia vaihtoehtoja, mutta sen käyttämistä puoltaa keskeinen sijainti ja hyvä ravintola. Ennen kaikkea ruokailupaikkana.. Paikassa on loistavat aamiaiset ja kokemukseni mukaan myös erittäin hyvä ruokalista.
Palvelu on ystävällistä ja ruokailutilat ovat erillään muusta ravintolasta. Kahvilan puolella on asiakkaiden käytössä langaton Internet-yhteys, mutta netin käyttö vaatii oman koneen. Majatalossa ei ole nettipistettä, jollainen löytyy tien toiselta puolelta kylätalo Sáivusta. Majatalon keskeisen sijainnin ja hyvien palvelujen takia mahdollinen varaus kannattaa tehdä erittäin hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä. Tiedän monia, jotka pois lähtiessään varaavat jo seuraavan vuoden paikkansa. Majatalon valintaa puoltaa myös se, että siellä majoittuu joka kesä useita Inarijoen konkareita, joilta voi saada kullanarvoisia neuvoja. Majoitusta voi tiedustella numerosta 016-676171. Camping-Tenorinne on myös aivan Karigasniemen keskustan tuntumassa ja sieltä löytyy alue matkailuvaunulla tai –autolla liikkuville. Lomakeskus Napakettu löytyy kun ajetaan pari kilometriä Karigasniemen keskustasta Utsjoen suuntaan. Majoitusta voi kysellä numeroista 016-676 232 tai 0400 544 732. Napaketussa ei ole leirialuetta, ainoastaan viisi hyvätasoista mökkiä, joista yksi on ns. allergiamökki eläinallergikoille.
Ylä-Tenon takkatuvat sijaitsevat Karigasniemestä 12 kilometriä Angelin suuntaan. Lomakylässä on kolme isoa mökkiä, joissa olohuone, kaksi makuuhuonetta, väri-TV, WC/pesuhuone ja oma sauna. Lisäksi luonnollisesti keittomahdollisuudet ja olohuoneissa takka. Kaikista kolmesta mökistä näkyy joki. Lisäksi on kaksi pienenpää mökkiä joista toinen – kelomökki – on hieman erillään pienen lammen läheisyydessä. Niissä on keittomahdollisuus, TV, mutta ei WC:tä. Toinen pikkumökeistä sijaitsee aivan rantapenkereen reunalla, kuten kolme isompaakin. Alueella on myös yhteinen WC ja iso sauna, jonka isäntä lämmittää lähes päivittäin ja siellä voi myös käydä aamupesulla. Mökeissä majoittuville palvelu on ollut maksutonta. Isäntäväki on ystävällistä ja avuliasta. Lisää tietoa saat soittamalla numeroon 016-676200.
Merkille pantavaa.
Norjan puolella Inarijoen rannat koko mitaltaan ovat luonnonsuojelualuetta, joilla tulenteko on luvanvaraista. Kannattaa pitää mielessä. Tosin esittelemilläni kalastuspaikoilla on poikkeuksetta ollut nuotiopaikka niille mennessäni. Norjan valtionkortti sekä myös desinfiointitodistus on siis oltava maksettuna ja mukana. Norjalainen kalastusviranomainen ei kalastusasioissa ymmärrä leikkiä. Kannattaa huomioida, ettei ehkä liene kovinkaan järkevää ottaa riskiä joutua käräjille esim. Karasjoelle jonkin mitättömän maksun laiminlyönnin, tai jonkin todistuksen puuttumisen takia.
Perheen kalastamattomat. Jos ei kalasta, tarjoaa esim. Ylä-Tenon Takkatupien lähiympäristö hyvät ja kaunismaisemaiset vaellusmahdollisuudet. Muutaman kilometrin kävelyllä tavoittaa Nuhppir’in laen, joka on reilut 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Ylhäältä näkee kirkkaalla säällä vaivatta mm. Rastigaissan, joka on lumihuippuinen tunturi Norjan puolella, n. 90 km:n päässä pohjoiseen, maantietä mitaten. Laskee sulamisvesiään Levajokea myöden Tenoon. Myös muunlaiseen vaellukseen Takka-Tupien lähimaastot tarjoavat hyviä mahdollisuuksia.
Tällaisilla evästyksillä luulisin aloittelijankin löytävän itselleen kalastuspaikan ja hieman muutakin. Alueen kartasta ei ole mielestäni haittaa ja sellaisen on ainakin aiemmin voinut ostaa mm. Kalastajan majatalosta. Myös kotipaikkasi kirjakaupasta kannattaa kysellä. Topografisista 1:50 000 kartoista nro 3822 NUHPPIR ja 3911 KARIGASNIEMI löydät kaikki esittelyni kosket ja nivat. Näillä eväillä, kireitä siimoja ja leppoisia hetkiä Inarijoen monimuotoisilla rannoilla.
Aloitan kalapaikkaesittelyni alavirrasta ylöspäin.
Niin päin siksi, että jos on majoittunut Karigasniemessä ja kalastaa Inarijokea, paikat löytyvät ylävirtaan kulkiessa ikään kuin järjestyksessä. Ja kohteliaisuussyistä aloitan Norjan puolelta. Huom! Tänä vuonna (2013) jokaiselle mainitsemalleni kalastuspaikalle Norjan puolella oli ilmestynyt taulu, jossa oli ohjeita kalastajille.
Torvikoski
Monien suosima, kohtuullisesti saalista antava paikka Karigasniemen kainalossa. Koski on muutaman minuutin kävelymatkan päässä esim. Kalastajan majatalosta ja jos on majoittunut Camping-Tenorinteeseen, se on ihan jalkojen juuressa. Olen itse kalastanut kyseistä koskea ainoastaan Norjan rannalta, joten esittelyni siltä osin on hieman toispuoleista. Torvikoskessa on otettava huomioon sillan ylä- ja alapuolinen rauhoitusalue, joka alapuolella on 150 metriä, eikä luonnollisestikaan koske paikallisia kalastajia, ainoastaan meitä ”turisteja”. Sillan yläpuolinen rauhoitusalue on 50 metrin mittainen.
Kalastus aloitetaan siis 150 metriä sillasta alavirtaan. Ranta on tyypillistä, helppokulkuista kivisärkkää. Joen syvä uoma mutkittelee hieman Suomen puolella keskilinjaa, mutta polvivettä syvemmälle ei tarvitse kahlata. Koski on mielestäni kohtuullisen ilmeetön, joskin joitakin hyvän näköisiä kiven huopeita siinä on ja ne kannattaakin kalastaa tarkkaan. Koskessa on Suomen puolella ns. leirimonttu joka on tuottanut monia iloisia yllätyksiä kalastajille ja on helposti löydettävissä Camping-Tenorinteen alueelta.
Hieman leirimontun kohdasta alaspäin alkaa niskamainen, reilun sadan metrin mittainen voimakkaamman virran alue, jonka jälkeen veden vauhti hieman rauhoittuu. Kosken jälkeistä suoraa osuutta on pari-kolmesataa metriä, joka on erittäin potentiaalista aluetta ja on helpompi kalastaa norjan puolelta. Sen jälkeen uoma tekee oikea, vasen mutkan. Jälkimmäisen, vasemmalle kaartavan mutkan kohdalla, lähellä Suomen rantaa on syvä pitkä monttu, joka tunnetaan alamontun nimellä. Se on helpompi kalastaa kahlaamalla Norjan puolelta lähes keskelle jokea. Kalastusaluetta on pidempäänkin, mutta en ole kalastanut mutkaa pidemmälle.
Mutiaismutka (Haukikallio). Paikka löytyy, kun ajetaan Valtakunnan rajalta reilu puoli kilometriä Karasjoen suuntaan ja käännytään vasemmalle hiekkatielle. Viitassa lukee ISKURASJOK ja siinä on myös kullanhuuhtojan kuva. Jonkun matkaa ajettua tie laskeutuu pengertieksi ja heti vasemmalla on aukko pensaikossa ja autolle hyvä paikka. Paikka on saanut ”turkulaisen” nimensä siitä, että kuulemani tarinan mukaan muuan kalastaja sai siitä hyvin tumman asentokalan ja risti paikan kalan värin mukaan. Muissa yhteyksissä paikka tunnetaan ymmärtääkseni Haukikallion nimellä.
Päästäkseen pelipaikoille joutuu hieman patikoimaan kivisärkällä, mutta matka ei ole kovin pitkä. Kalastus kannattaa aloittaa virran mutkan yläpuolelta siten, että kahlaa virran uoman yli eräänlaisen suvannon (montun) yläreunaan. Uoma on kapea ja virran vauhti on – vesitilanteesta riippuen – yleensä melko nopea ja jo polvisyvyydessä saa olla varovainen. Paikassa täytyy myös ottaa veneliikenne huomioon ja väistää sitä.
Kalastusta jatketaan suvannon reunaa kahlaten ja pyritään heittämään syvän uoman yli. Suvantomainen alue ja sen alapuolinen virtaavampi osuus on sen verran kapea, että yleensä se onnistuu. Virtaus kohdassa on mukava ja perho ui kunnolla Edelleen jatkettaessa kalastusta virran uoma kääntyy lähemmäs Norjan rantaa, kohti paikalle nimen antanutta komeaa kalliota ja kalastus helpottuu siinä mielessä, että ei tarvitse kahlata kauas. Paikoin siihen ei ole edes mahdollisuutta, vaan syvää joutuu kiertämään rannan kautta. Kalastusta voi jatkaa pitkälle kallion edustalla, mutta itse olen keskittynyt alussa mainitun suvantomaisen ja lyhyehkön, sen alapuolisen virtaavan alueen kalastukseen.
Niukkakosken alapää
Paikka löytyy ajettaessa pengertietä eteenpäin. Pengertien päätyttyä kannattaa pensaikkoa tarkkailla tien vasemmalla puolella, josta löytyy hieman heinittynyt tien pää. Auton voi jättää myös tien sivuun oikealle – pieni levennys – tai voi ajaa hieman eteenpäin pienelle aukiolle tien vasemmalle puolelle jonne mahtuu ahtaasti pari autoa. Pienen kävelymatkan jälkeen saavutaan kivi- ja hiekkasärkälle, jolta löytää hyviä leirin paikkoja. Paikalla on joka kesä pesinyt Lapintiira, joka tulee varmasti ”tervehtimään” särkällä kävelevää kalastajaa ja antaa matkaan oman lisävärinsä.
Olen aloittanut kalastuksen kosken niskan alta, koska itse niska on matala ja kovavauhtinen. Alkuosaltaan melko kiivasvirtaista, mutta virtaan ja osittain ylikin, ylettyy melko helposti heittämään. Kahlata ei alussa tarvitse kovinkaan syvään, mutta virta ”ryntää” voimakkaasti kohti Suomen rantaa ja jonkun matkaa kalastettuaan joutuu kahluusyvyyttä lisäämään. Voimakkain virta hipoo ihan Suomen rantaa ja hyvällä heittotaidolla perhon saa riittävän kauas ja myös uimaan tarkoittamallaan tavalla. Ilmeisen usein lohi nousee Norjan puoleista virranreunaa ja riittävän pitkällä heitolla perho ui kunnolla juuri kalan nousureitin kohdalla.
Alaspäin mentäessä rannan läheisyydessä on isohko monttu, jonka joutuu kiertämään rannan puolelta, mutta montussa saattaa piillä myös iloinen yllätys. Ns. normaalivedellä montun kohdalla ei ole juurikaan virtausta, joten sen tarkka kalastaminen vaatii hieman aktiivista uittamista.
Montusta alavirtaan kahlatessa pohja on melko mukavaa, pienikivistä ja suhteellisen tasaista. Virran leveys alkaa kuitenkin haitata, ellei sitten kahlaa kurkkua myöten, mihin en ole uskaltautunut. Virran voima on sitä luokkaa, että on viisaampaa pysytellä hieman lähempänä rantaa. Siinä kohdalla myös virran syvä uoma kääntyy hieman kalastajaa lähemmäs, mutta kalat saattavat oikaista vastapuolta.
Suomen puoli voisi ollakin parempi heittopaikkana, mutta särkällä oleva mökki pitää piha-alueet huomioon ottavan kalastajan mieluummin vastarannalla. Poolia voi kalastaa vaikka alavirrassa olevalle pengertielle, mikäli viitsii kahlata takaisin vastavirtaan. Paikassa on ajoittain myös hyvän kokoista harjusta, jollaisista meillä on mukavia kokemuksia. Poolin alapäässä on joskus ollut ”lentohiekan” tyyppistä santaa, joka aiheuttaa kahlaajalle epämiellyttäviä yllätyksiä. Kannattaa olla varovainen koska tunne, että jalka ei tapaakaan pitävää pohjaa, ei ole kovinkaan mukava.
Mainittakoon vielä, että kosken yläpäässä on melko usein paikallisen asukkaan verkko jota tietenkin tulee väistää, tosin se on Suomen puolella eikä varsinaisesti ole kalastajan tiellä. Paitsi ehkä matalalla vedellä. Huom! Vuonna 2013 verkon merkki löytyikin särkän alapäästä, Suomen puolelta.
Niukkakosken ’ränni’.
Löytyy samoilta leirikiviltä kuin edellinenkin. Joen ranta on tässä kohdassa kaunista, tasalatvaista katajaa kasvavaa kuivaa niittyä, mikä on melko harvinaista Inarijoen rannoilla.
Kuten nimikin sanoo, paikka on melko kiivasvirtainen, syvä ja rännimäinen reilun 200:n metrin mittainen. Norjan puolella penger on melko korkea, joka kannattaa ottaa heittäessä huomioon, varsinkin jos käyttää takaheittotekniikkaa.
Ränni alkaa eräänlaisen kuristuman alta ja paikkaa voi kalastaa heti kun olettaa perhon uivan edes kohtuullisesti. Liian ylhäältä aloittaessa perhon upottaminen voi olla melko mahdotonta.
Paikka itsessään on melko selväpiirteinen ja muuten koko matkaltaan melko syvä, paitsi loppuliu’ustaan, joka on hyvin matalaa. Huomionarvoista on, että pohja on jostain syystä paljon tummempi, kuin yleensä Inarijoella. Suomen puoli on matalaa särkkää, mutta normaalivedelläkin sille pääsy on vaikeaa, tai jopa mahdotonta. Ihan rannassa on nimittäin kovavauhtinen tulvauoma, jonka ylittäminen taitaa mennä ”vesiurheilun” puolelle. Virtaa katsellessa en osaa ajatella kummankaan puolen olevan toista parempi.
Pahakosken suvanto
Paikalle löytää, kun tarkkailee tien vasenta reunaa edellä mainitusta levennyksestä eteenpäin ajettaessa. Tiestä kohtisuoraan vasemmalle löytyy pyörien urat, ja rannan tuntumasta paikka parille autolle.
Itse Pahakoskea – alapäästään – ei tarvitse paljoa kalastaa, mutta alapään suvanto on paikka, joka kannattaa kalastaa tarkasti. Ranta on osittain melko isokivistä ja hankalakulkuista, mutta kovin monessa kohdassa ei tarvitse edes kahlata. Rannan penkka on jyrkähkö, mutta kuitenkin hyvin käveltävissä. Ns. normaalivedellä virta uittaa siimaa mukavasti ja perhon saa uitettua suvannon monttuun hyvin. Suvanto on vesitilanteesta riippuen joko pitkähkö (paljon vettä) tai lyhyt (vähän vettä), mutta saattaa antaa melkoisiakin yllätyksiä. Vähemmällä vedellä perhon uinti loppuu melko pian suvannon jälkeen, eikä kalastettava alue ole kovinkaan pitkä.
Mustakosken alapää
Paikka löytyy ajettaessa edellisestä kolmisensataa metriä ylävirran suuntaan. Oikealle kaartuvassa mutkassa on pieni vanha soranottopaikka tien oikealla puolella, johon voi jättää auton. Tien vastapuolelta löytyy useampikin polku alas rantaan.
Paikkana todella hieno, kolme kallion kärkeä kurottaa jokeen joista jokaiselta voi heittää perhoa niin halutessaan vaikka ”nappaskengissä”. Uoma on todella syvä ja pyörteinen kallioiden kohdalla ja perhon uiminen on vähän niin ja näin. Tosin, jos heittää riittävän pitkälle perhon ehkä saa pahimpien pyörteiden ulkopuolelle. Kahden ylimmän kärjen välissä on usein valtava peili, jossa voi kokeilla vaikka pintaperhoa (en ole kokeillut). Kahlattava alue alkaa heti alimman kallionkärjen alapuolelta ja kahlaamaan joutuu melko syvälle. Se on silti kohtalaisen helppoa (suurehkoja kiviä), koska virta painuu Suomen rantaan ja Norjan puoli on lähes suvantoa.
Vyötärövedessä seistessä ylettyy heittämään virran yli ja perhon saa uimaan virranreunassa melko mukavasti. Voimakas virta käy niin lähellä Suomen puolta, että luulen lohien nousevan sen Norjan puoleista reunaa. Tosin olen todistanut kalan rantautusta myös Suomen puolelta kun itse olin vastarannalla. Suomen puoleinen ranta on erittäin hankalaa kivikkoa ja myös liukasta. Kivet ovat keskimäärin ”hevosenpään” kokoisia ja lisäksi rantapenger on jyrkkä ja korkea. Ei ole kovinkaan harvinaista, että varsinkin lämpimällä säällä pieniä maanvyöryjä tapahtuu melko usein. Joskus myös melkoisia kiviä pyörii jokeen asti.
Mustajokisuu
Noin puoli kilometriä edellisestä ylävirtaan. Paikka on helppo löytää, koska tie kulkee Mustajoen yli ja ennen pikku siltaa on vasemmalla P-alue. Alueella on myös hieno turvekammi ja PuuCee, jotka valmistuivat muutama vuosi sitten. Paikka on vastapäätä kuuluisaa Ränniä. Täältä voi myös nähdä vastapäisen rinteen rapautumisen ja on hieman helpompi ymmärtää ajoittaiset paikan rauhoituspuheet. Rinne on todella jyrkkä ja rapautuu väkisin kalastajien kulkiessa alas ja ylös.
Yläpäästään helposti kahlattavaa hiekka- ja kivisärkkää. Syvä uoma kulkee lähempänä Suomen rantaa, mutta virtaan – osin jopa sen yli – ylettyy kohtuullisesti heittämään tältäkin puolelta. Jonkun matkaa kahlattuaan joutuu nousemaan virrasta pois ja kalastamaan rannalta. Uoma tulee liian syväksi kahlata ja lisäksi kala saattaa uida ”kylki rantapenkkaa hipoen”. Rannalta heittäen kalastetaan muutamia kymmeniä metrejä alaspäin, jonka jälkeen voi taas aloittaa kahlaamisen. Kovin syvälle ei tarvitse mennä, vaan kalan mahdollisiin olinpaikkoihin ylettyy melko mukavasti.
Paikka voidaan kalastaa Mustajokisuusta aina Mustakosken niskalle asti ja halutessaan voi myös itse kosken kalastaa edellä mainittuihin kallioihin saakka. Koskessa on kohtalaisen paljon paikkoja, joissa voisi olettaa kalan lepäävän kesken nousun. Mustakoski on melko pitkä ja myös melko vauhdikas ja uskonkin kalan ”vetävän henkeä” kesken nousunsa.
Kuivaniva
En uskalla antaa kovinkaan tarkkaa ajo-ohjetta, koska en ole mitannut matkaa. Arvioisin, että ehkä reilu kilometri edellisestä ylävirtaan. Joki ei sillä kohtaa näy autoon, joten paikkaa joutuu ensimmäisellä kerralla melkoisesti hakemaan. Tie laskeutuu ennen parkkipaikkaa hieman ja kaartuu oikealle. Tarkkaavainen matkailija voi havaita ennen kaarretta suoraan edessään ison kaksihaaraisen männyn, joka vuonna 2013 oli jo melko piilossa koivikon takana.. Kohdassa ei ole varsinaista P-paikkaa autolle, mutta tie on siinä hieman leveämpi, eikä ojaa ole, joten ”lievästi penkkaan” pysäköinti onnistuu
Kun (jos) paikan on löytänyt saa katsella jokea melko korkean töyrään päältä. Alas on reippaasti matkaa, mutta sen saa tehdä hienoa hiekkarinnettä myöten. Ylös tuleminen onkin sitten hieman eri juttu. Alhaalla on pienet kallion nokat leiripaikaksi. Melkein kuin Mustakosken alapää pienoiskoossa. Ylävirran suuntaan joki muistuttaa järveä, pintavirtausta ei juurikaan ole ja uoma on syvä, mutta hieman leirikallioiden yläpuolella alkaa tuntua ja myös näkyä lisääntyvää virran imua. Kohdassa on joskus ollut ulos virtaan työntyvä kivi- ja hiekkasärkkä jolle voi kahlata, ja jolta ylettyi heittämään melkein virran yli.
Onko särkkä edelleen olemassa, jäi v. 2013 tarkistamatta. Paikka on erittäin hyvä harjuspaikka, josta olemme saaneet saalista mukavasti. Leirikallioista alaspäin kahlatessa on ihan rannan tuntumassa melkoisia monttuja, jotka kannattaa kopaista ennen niihin kahlaamista. Paikka on hieman hankala, pohja on melko liukas ja kannattaa olla varovainen. Myös veden kirkkaus on aiheuttanut itselleni muutamia yllätyksiä kahlatessani. Edelleen alaspäin mentäessä pääsee kahlaamaan lähemmäs syvää uomaa ja myös kalastamaan sen heittämällä hieman uoman yli. Näin perhon uinti on parhaimmillaan juuri uomassa. Uoman molemmat puolet ovat melko matalia, joten olettaisin lohen käyttävän nousureittinä itse uomaa, ainakin sen reunoja. Kalastettava alue on n. parisataa metriä, ehkä hieman enemmänkin. Alue päättyy pitkän ja vauhdikkaan kosken niskalle.
Matkalla seuraavaan kohteeseen ohitetaan Kesäpaikka ja Antinniva joista kumpaakaan en ole kalastanut Norjan puolelta, enkä osaa antaa tarkempia neuvoja niiden kalastamiseksi. Antinnivan osalta pätee melkoisesti se, mitä kirjoitan sen Suomen puolen kalastamisesta, paitsi että kaikki on ”päinvastoin”, koska ollaan toisella puolen jokea.
Kuoppaniva
Edellisestä vajaat pari kilometriä ylävirtaan ja oikealle kaartuvassa mutkassa näkyy yleensä auton jäljet tien vasemmalla puolella. Myös joki näkyy juuri ennen kaarretta. Levikkeen kohdalta on kohtalaisen hyväkulkuinen, mutta jyrkkä polku alas särkälle. Nivan kalastamisen voi aloittaa aivan sen yläpäästä, jolloin pääsee ”ronkkimaan” kaikki särkän edustalla olevat montut. Suomen rannalta niiden kalastaminen onnistuu huonosti tai ei ollenkaan. Särkän kärjen ohitettua, virtaisin paikka on melko keskellä jokea ja kalan voi saada melkein mistä kohdasta tahansa. Ennen suvantomaisempaa osuutta virta puristuu kapeahkoksi ”kurkuksi” ja sen alaosa voi tarjota mukavia yllätyksiä. Suvantomaisemman osuuden pääsee kahlaamaan melko pitkälle, mutta ehkä ei kuitenkaan ihan riittävän. Kalojen paikan suvannossa tavoittaa mielestäni helpommin Suomen rannalta, koska Norjan ranta menee melko jyrkäksi ja kallioiseksi, eikä kahlaaminen enää onnistu.
PAIKKOJA SUOMEN RANNALTA KALASTETTAESSA.
Haukikallio
Haukikalliolle kuljettaessa autolle löytyy pari poroaidalla suljettua tien päätä. Kumpaankin mahtuu kunnolla yksi auto, toiseen ahtaasti kaksi. Löytyvät tien oikealta puolelta n. puoli kilometriä ennen kuin pikitie päättyy. Paikalle on kuljettava muutama sata metriä, mutta kalastettavaa aluetta – vesitilanteesta riippuen – löytyy melkoisesti. Kalastuksen voi aloittaa jo ns. tulvauomasta, mutta ainakin heti sen alapäästä. Kohdassa virta puskee ihan jalkojen juureen ja sen yli kykenee heittämään helposti. Kalat ovat uskoakseni heti virran takana, suvantomaisemmassa vedessä. Kalastusta jatketaan särkän mitta, jonka jälkeen virta kääntyy lähemmäs Norjan rantaa, eikä sinne enää kunnolla yletä heittämään. Paikassa ei tarvitse mielestäni edes kahlata.
Pahakoski ja sen suvanto
Paikka on Mustakosken alapuolella ja näkyy myös tielle, ajettaessa hieman pikitien päättymisen jälkeen Angelin suuntaan. Itse Pahakoski näyttää melko tasasyvyiseltä, siten myös hiukan ilmeettömältä ja virran vauhti on melkoinen. Paikkaa voisi ilmentää sanomalla sitä pitkäksi, matalaksi, kiviseksi lujavauhtiseksi koskeksi. Silloin tällöin paikalla näkee kuitenkin kalastajia ja itse olen kalastanut kyseisen paikan kerran. Hankala, isokivinen ja liukas paikka, eikä mitenkään mukava kalastettava. Itse koski – kuten jo mainitsin – on matala ja lujavauhtinen, mutta sen pienetkin peilimäiset alueet saattavat tarjota mukaviakin yllätyksiä. Kosken alapään suvantoon on Suomen puolelta melko hankalaa saada perho uimaan ottavasti, mutta on harjuksen kalastajalle melko hyvä paikka. Ehkä ihan vähällä vedellä alapään suvannon kykenee kalastamaan paremmin, mutta ns. normaalivedellä se ei tahdo onnistua.
Mustakoskei ja sen suvanto
Paikka löytyy edellisestä muutama sata metriä ylävirtaan ajettaessa. Tien vasemmalla puolella on viitta ”Ampumarata” ja paikalta löytyy umpilaavu sekä PuuCee (toiletti). Monet matkailuautolla tai –vaunulla liikkuvat käyttävätkin paikkaa leiriytymiseen. Rantaan pääsee kunnollisia portaita myöten, mutta yhteen paikan kalastuskokemukseeni perustuen en osaa suositella paikkaa. Muistini mukaan kivet rantavedessä olivat melko kookkaita ja myös poikkeuksellisen liukkaita. Mitä kirjoitin jyrkän penkereen kesäisistä kivivyöryistä, kannattaa pitää mielessä. Alueella näkee kesäisin melko tasaiseen tahtiin kalastajia, joten se lienee kuitenkin osan Inarijoen kalastajista suosima. Kalastus aloitetaan yleisimmin – näkemäni perusteella – hieman portaiden yläpuolelta ja sitä jatketaan ns. ottikiven (keskellä virtaa) alapuolelle, aina Pahakosken niskalle saakka. Virta on melko voimakas suunnilleen portaisiin saakka, mutta rauhoittuu sen jälkeen melkoisesti. Portaista alavirtaan syvin uoma lienee aivan jalkojen juuressa ja sen yli kykenee heittämään vaivattomasti. Yliolan heittäjälle paikka ei liene paras mahdollinen, koska varsinkin portaista alaspäin rinne on melkein selän takana ja hyvin korkea. Alueen yläosassa takaheittotilaakin on ”lähes” riittävästi. Mustankosken voi halutessaan kalastaa koko sen mitalta, jolloin kuljettavaa kertyy jo jonkin verran.
Ränni ja Mustajokisuu
Rännille halajava löytää puolisen kilometriä Ampumaradalta ylävirtaan ajettaessa, yleensä useammankin auton tien oikeaan laitaan pysäköitynä. Tai ainakin selkeät jäljet. Rantaan on parikin eri polkua, mutta itse rantapenger ei ainakaan minua ole houkutellut, paikan ”kalanhajuisuudesta” huolimatta. Olen kalastanut paikkaa v. 1998 ollessani noviisina opettelemassa lohenkalastusta, enkä voi sen perusteella antaa paikan kalastuksesta minkäänlaisia neuvoja. Ken viitsii ja jaksaa kulkea alas ja ylös lähes pystysuoraa rantapengertä, oppinee paikan kalastusniksit jo paikalla olevilta tai sitten itsekseen.
Kesäpaikka eli Koikkiniva (Goikenjavvi)
Ehkä noin 10 kilometriä Karigasniemestä Angelin suuntaan ajettaessa. Paikan löytää helpoimmin siten kun ensimmäinen ”molokki”, eli maahan upotettu jätesäiliö näkyy vasemmalle jyrkästi kaartuvassa mutkassa, tien oikealla puolella. Autolla pääsee pienen matkan päätieltä, mutta rantaan asti ei kannata ajaa. Paikalla on myös PuuCee (toiletti), joka on kohtalaisen siisti. Pooli jossa on myös yksi alueen avolaavuista. Keskellä jokea on saari, mutta syvempi, eli nousu-uoma lienee Suomen puolella. Saareen pääsy houkuttelee ja sinne pääsee kulkemaan – vesitilanteesta riippuen – Norjan puolelta
Paikka on lähes koko mitaltaan melko nopeasti virtaava, kapea uoma, jonka yltää kalastamaan hyvin. Spey- tai alaheiton hallitsemisesta on apua, koska takana on osittain pensaita, osittain hiekkapenger. Kalastettava alue on reilut 200 metriä ja sen alapäässä – laavun kohdalla – virran voima rauhoittuu huomattavasti. Kannattanee kalastaa melko tarkkaan. Paikka on saanut – näin minulle on kerrottu – nimensä siitä, että aikoinaan eräs paikallisten hieman erikoisena pitämä perhe, vietti kesiään siellä.
Antinniva
Antinniva löytyy helposti 12 kilometrin päästä Karigasniemestä. Tien vieressä vasemmalla viitta Ylä-Tenon takkatuvat. Kalastettavaa aluetta on useita satoja metrejä. Mikäli et asu mökkikylässä, on syytä kysyä Penttisiltä, eli kylän isäntäväeltä lupa pysäköintiin. Paikan yläosa on helppokulkuista kivisärkkää, joka normaalivedellä on koko mitaltaan näkyvissä.
Särkän yläpäässä on kuristuma, josta olen aloittanut, ja jonka jälkeen virta rauhoittuu hieman. Uoma on melkein suora ja kohdassa on aiempina kesinä ollut kaksi syvempää uomaa, molemmilla puolilla jokea. Suomen puoleinen on ollut matalampi ja kalat ovat yleensä nousseet Norjan puoleista. Mukavasti virtaavaa joen osaa, jossa on muutamia ottimonttuja ja joka noin parin sadan metrin kalastuksen jälkeen muuttuu tosi matalaksi. Paikan voikin kahlata uittamatta perhoa. Tai voihan vaihtaa perhon pienempään ja kokeilla harjuksen kalastusta joka on välillä tosi antoisaa. Tosin Inarijoen harjus ei ole kovin kookasta, mutta oikein maukasta.
Kalastusta voi jatkaa isännän venepaikan yläpuolelta, paikasta johon Pisto-oja tuo tunturista raikasta vettä. Alavirtaan jatkettaessa uoma on suora, nivamainen, kuoppainen, paikoin melko leveä ja syvän uoman näkee selvästi. Sen myös pystyy normaalivedellä kalastamaan kohtuullisen vaivattomasti, tosin muutamia ”happipaikkoja” siihenkin sisältyy. Montut oppii melko äkkiä löytämään, eikä niihin kannatakaan kahlata. Virta on paikoin melko voimakasta ja jo polvivedessäkin voi tulla vaikeuksia. Kalastettavaa suoraa osuutta on useita satoja metrejä.
Edelleen alaspäin kalastettaessa joen syvä uoma kääntyy ”Suomeen” päin ja alkaa ehkä alueen paras paikka. Uoma syvenee selvästi ja virran voima myös rauhoittuu. Luulen nousukalojen juuri siinä kohdassa hieman ”vetävän henkeä” ennen virtaan lähtöä. Paikassa kannattaa olla kahlaamisen kanssa tarkkana, koska siellä on joinain kesinä ollut samanlaista upottavaa hiekkaa kuin Niukkakosken alapäässä ja se aiheuttaa yllätyksiä. Jos upottavaa hiekkaa on, kohta kannattaa kiertää kalastaen se rannalta heittäen. Syvä, kalastettava alue jatkuu vielä n. 100:n metrin matkan, eikä tarvetta kahlaamiseen enää ole. Ranta on paikoin myös niin äkkijyrkkä, ettei se ole edes viisasta. Tämä poolin osa muuttuu eniten keväisten tulvien ja jäiden lähdön voimasta ja mm. mainitsemaani upottavaa hiekkaa ei esiinnykään joka kesä. Kannattaa kuitenkin hieman ”haistella” ennen virtaan ryntäämistä.
Kuoppaniva
Monien tuntema paikka, joka on ollut melko hyvän saantipaikan maineessa. Takkatuvilta tietä myöten n. puoli kilometriä ylävirtaan. Paikassa on nykyisin kunnollinen pysäköintialue tien vasemmalla puolella, sekä maahan upotettu jäteastia (molokki). Pysäköintialueen kohdalla, sitä vastapäätä, on kunnolliset portaat ylös penkan päälle ja polku jatkuu harjun toisella puolella alas rantaan. Rannassa on mökki, joka yleensä on tyhjillään, mutta siitä huolimatta sen piha-alueella kulkemista tulee välttää.
Kalastus on useimmiten aloitettu hieman mökin alapuolelta. Voimakkain ja syvin virta tulee melko lähelle omaa rantaa, joten kalan voi saada melkein jaloistaan. Hieman alaspäin mentäessä kotirannassa on aikamoisia monttuja, jotka joutuu kiertämään rannan kautta. Edelleen alaspäin mentäessä voimakkain virta kuristuu melko kapeaksi ja sen pystyy kalastamaan hyvin. Nousukala saattaa ottaa virran alapään imusta. Sen jälkeen veden vauhti rauhoittuu melkoisesti ja uoma myös syvenee nopeasti. Kahluusyvyys lisääntyy, mutta kahlaaminen muuttuu helpommaksi koska virta kääntyy kohti Norjan rantaa, ja Suomen puolelle jää melkein suvanto.
Paikan alapään luonne muuttui melkoisesti vuonna 2002 kuten aiemmin olen maininnut ja uoman alapään kalastus muuttui melko lailla. Lähes puoliväliin suvantoaluetta syntyi korkea ja kapeahko pohjapato, jota myöten sopivalla vedenkorkeudella pääsi kahlaamaan lähelle joen puoliväliä. Suomen puolella pohjapadon ylä- ja alapuolella oli aikamoiset montut, päätellen veden väristä ja yläpuolisen montun joutui kiertämään rannan puolelta. Alimmaisen montun kalastamisesta en osaa paljon kertoa, koska kokemukseni uudesta uomasta rajoittuu yhteen kertaan matalalla vedellä ja silloin virran uoma kiersi pohjapadon kärjen eikä itse montussa ei ollut virtausta käytännössä ollenkaan. Sopivalla vedenkorkeudella siinä saattaa kuitenkin odottaa mukaviakin yllätyksiä. Suvantoalueen alapäässä on paikallisten verkko maanantaista torstaihin ja sitä on syytä varoa. Oliko pohjapato vielä vuonna 2013 paikoillaan, ei tullut tarkistettua.
Kare Ovllan niva
Ajetaan edellisestä reilu kilometri Angeliin päin ja tiessä on äkkijyrkkä mutka vasemmalle. Mutkassa, suoraan edessä on parkkipaikka ja myös kunnollinen umpilaavu sekä ”Puucee” eli ulkokäymälä. Auto parkkiin ja jokea seuraten hyvää polkua parisataa metriä alavirtaan. Särkkä näkyy melko kauas ja niskan kohdalla – vastarannalla – on norjalaisen asumus. Kalastuksen voi aloittaa jo niskan päältä, mutta kahlaaminen on melko hankalaa, Suuria kiviä ja liukasta. Jos viitsii ”luistella”, saattaa siitäkin saada kalan tarttumaan. Niskasta tai sen alta voi jatkaa heti kun perhon saa uimaan mielestään hyvin. Virta
menee lähempänä vastarantaa, mutta kalat luultavasti tulevat oman rannan puolta. Norjan puolelta jokeen laskee pieni puro, jonka kohta on ottipaikan maineessa. Nivaa on melko helppo kahlata, eikä kovin syvälle ole tarvis mennä. Noin sadan metrin päässä niskalta tulee ihan oman rannan tuntumaan pienen sivuvirran – riippuen vesitilanteesta – ja päävirran yhtymäkohtaan eräänlainen ”piikki”, joka kannattaa kalastaa tarkasti.
Edelleen alaspäin mentäessä virta karkaa melko kauas Norjan puolelle ja kalastettavaksi jää suvantomaisempi alue, jossa perho ei enää ui kovinkaan hyvin.
Kannattaa silti ehdottomasti kokeilla. Alaspäin edelleen mentäessä, kalastusta voi jatkaa kahlaamalla ”kurkkuaan myöten”, mutta suvantomaisessa vedessä, joten kalastus onnistuu hyvin. Voimakkain virta on aivan Norjan rannan tuntumassa, mutta perhon saa uimaan hyvin, kunhan ylettää heittää riittävän pitkälle. Alaspäin edelleen mentäessä virta puskee taas lähemmäs kotirantaa ja joessa on eräänlainen pohjapato. Sitä myöten pääsee kahlaamaan melko kauas ja heittämään omaa rantaa lähellä olevaan syvään monttuun. Virtaus siinä on melko olematonta, joten ehkä kannattaa olla itse aktiivinen ja yrittää uittaa perhoa. Montun sivussa saattaa olla samanlaista upottavaa lentohiekkaa kuin Kuoppanivassa, ja taas kannattaa varoa.
Doarrovasnjavvi (Doarrovasgarggu)
Paikka – jota joskus aiemmin virheellisesti kutsuttiin myös Sammalnivaksi – löytyy samasta tien mutkasta parisataa metriä ylävirtaan. Tie kulkee aivan korkean penkan reunalla ja paikka näkyy autoon erittäin hyvin. Auto kannattaa jättää umpilaavun parkkipaikkaan ja kävellä ne parit sadat metrit. Umpilaavun vierestä löytyy erinomaisen kulkukelpoinen polku. Kotirannassa on tulvauoma, jossa on vettä melkein aina. Normaalivedellä särkälle pääsy on helppoa, enemmällä vedellä kulku särkälle luonnollisesti vaikeutuu.
Paikka on mukava tasakokoisten kivien särkkä, johon reppujakkaraleiri on helppo ja hyvä pystyttää. Paikan kalastus aloitetaan särkän yläpään imusta, eikä kahlata nilkkavettä syvemmälle. Kun kuristuma hellittää, voidaan kahlata hieman syvemmälle, koska syvä uoma on enemmän vastarannan puolelle. Virran voima heikkenee, mutta vastaavasti joki syvenee.
Särkkää on helppo kahlata, pohja on melko tasaista ja joki tasasyvyistä, tosin alaspäin mentäessä kahluusyvyys lisääntyy ja rohkeimmat kahlaavat melkein kainaloitaan myöten. Syvin uoma hivelee vastarantaa eikä sinne taida ylettyä heittämään. Entisen laavupaikan kohdalla – rannassa oli aiemmin avolaavu – joki on melkoisen syvä ja pyörteinen, mutta alaspäin mentäessä (Ruovttot) virran voima tasoittuu. Laavusta sen verran, että viimein se onnistuttiin – ehkä useammankin yrityksen jälkeen – polttamaan ja ainoastaan syvä kuoppa muistuttaa sen olemassaolosta.
Sammalnivan vuolle
Löytyy edellisestä reilut puoli kilometriä ylävirtaan. Paikassa ei ole selkeää paikkaa autolle, mutta sen saa riittävästi tien sivuun pois muun liikenteen ”jaloista”. Tutustuimme kesällä 2013 paikkaan katselemalla penkan päältä alas jokilaaksoon. Rantaan pääsee hyvää viistosti rinteessä olevaa polkua myöten, mutta juurikaan enempää en osaa paikan kalastuksesta kertoa.
Angeli/Reikäkiven seutu
Kesällä 2010, veden noustua Inarijoessa heinäkuun lopulla ”hyvinkin riittävästi” ajattelimme lähteä tutkailemaan kalastuspaikkaa Angelin suunnalta. Paikaksi löytyi pienen hapuilun jälkeen Reikäkiven lähistö.
Autolla Angelin taajamasta vajaat pari kilometriä ylävirran suuntaan ja sen jälkeen n. sadan metrin kävely mönkijäuraa. Tien pää löytyy melko helposti, vaikka opastetta siinä ei olekaan. Karigasniemen suunnasta ajettaessa tie kääntyy kulkusuunnassa vasemmalle ja heti mutkan jälkeen on risteys oikealle. Siitä hyväkuntoista soratietä mäntykankaalle, jossa muutama risteävä tie. Pienellä päättelykyvyllä oikea – eniten käytetty – tieura löytyy.
Kalastamisen voi aloittaa mönkijäuran ylitettyä pienen puron, eli siitä rantaan. Rannassa on paikallisten veneensäilytyspaikka ja selkeä leirin paikka, josta voi aloittaa kalastamisen alavirtaan. Vesitilanteesta riippuen, kalastuksen voi aloittaa leiripaikan yläpuoleltakin, meille se ei (v. 2010) onnistunut veden korkeudesta johtuen.
Kesällä 2013 veden ollessa melko matalalla paikassa ei oikeastaan missään kohtaa ollut nilkkavettä syvempää. En uskallakaan suositella paikkaa vähän veden aikana. Normaalivedelläkin paikasta ylävirtaan on erittäin syvä monttu ja leiripaikan kohdalta joki jatkuu tasalevyisenä ja –syvyisenä koko näkyvän matkan. Alapäässä olevan niskan jälkeen on muutama hieman syvempi kohta, mutta selkeää uomaa paikassa ei ole. Kalastettavaa aluetta on useita satoja metrejä, mutta paikka on ”käyttökelpoinen” ainoastaan isommalla vedellä. Mainittakoon, että vuosikaudet varastona ollut Angelin leirintäalueen kioski oli v. 2013 avattu.
Karigasniemestä alavirtaan (Suomen puolella)
Antin koste
Lomakeskus Napaketun rannasta – hieman venelaiturista ylävirtaan – löytyy paikka, jossa hieman suvantomaisesta paikasta voi aloittaa niin ylhäältä kun pääsee kahlaamaan. Alavirtaan tultaessa rannasta pistää ulos kivisärkkä, jolta yltää heittämään virtaavimpaan paikkaan. Suvantomaiselta alueelta voi tavoittaa hyvän kokoista harjusta ja kivisärkän alapuolelta illan ”hämärtyessä” myös kohtalaisen kokoisia siikoja.
Mahkarsavu ja Mahkarnjavvi
Edellisestä paikasta ylävirtaan lähtee polku, jota myöten pääsee isolle särkälle. Matkaa on kuljettavana melkoisesti, mutta sen kuljettuaan löytää pitkän särkän, jonka kalastamisen voi aloittaa kaukaa ylävirrasta. Alue on helposti kahlattavissa, uoma melko leveä ja tasasyvyinen. Särkän ”kärjessä” (Mahkarsavu) uoma kuristuu kapeammaksi, jonka jälkeen se myös syvenee huomattavasti. Syvää uomaa kykenee kalastamaan jonkin matkaa, mutta virran levetessä myös perhon uinti lähes loppuu. Särkän paras paikka lieneekin juuri mainittu kuristuma, mutta jo sitä aiemmin saattaa nousevan kalan tavoittaa. Kuristuman yläpuolelta löytyy muutama asentopaikka kaloille ennen Roviniemenpäätä, jota en ole kalastanut.
Polvariniemi
Paikalle löytää ajamalla Napaketusta reilut puoli kilometriä alavirtaan (Utsjokea kohti) ja tienviitan kohdalta käännytään rantaan. Alhaalla tie haarautuu ja jatketaan sen vasenta haaraa, kunnes tullaan pellon laitaan. Tie jatkuu (näin v. 2013) heinäpellon halki ja edelleen erään vuokramökin editse. Tavallisella autolla liikkuva ei ihan perille pääse, mutta nelivetoisilla on ”hurautettu” rantaan saakka. Huom! Kannattaa huomioida se, että mökissä saattaa olla vuokralaisia ja heidät tulee ennen kaikkea ottaa huomioon. Kannattaa myös katsoa, mihin autonsa sijoittaa, ettei häiritse mökissä asuvia eikä heidän kulkemistaan.
Kalastus aloitetaan suvantomaiselta alueelta ja kannattaa huomioida, että kalat nousevat usein keskeltä virtaa, eli lähes ”jaloista”. Liian usein näkee paikassa kahlattavan turhan syvälle.
Särkän kärjen kohdalla voi siirtyä syvemmälle ja yrittää saada heitettyä perho aivan vastarannalle, josta kalat useimmiten ottavat. Alavirtaan liikuttaessa pääsee kahlaamaan eräänlaista hiekkasärkän selkää josta yltää heittämään riittävän pitkälle. Virran alapää on paikka, joka kannattaa kalastaa tarkasti ja se onkin antanut monia hyviä tapahtumia paikkaa kalastaneille.
Polvariniemen voi kalastaa myös Norjan rannalta, jolloin kalastettavaa aluetta on käytössä muutamat kymmenet metrit. Tosin aivan ne ”kuumimmat”.
Napaketussa majoittuvilla on oikeus soutuveneen käyttöön ilman eri korvausta ja kulku mm. Polvariniemeen Norjan puolelle on erinomaisen helppoa.
Akukoski (Norjan puolelta)
Vuonna 2013 muutama seuramme jäsen kävi kokeilemassa paikkaa ja kokemuksesta innostuneina mekin kalastimme kosken kertaalleen. Paikka löytyy kun ajetaan Karasjoelta n. 32 kilometriä alavirtaan (kohti Tanaa). Tien oikealla puolella on pieni, selkeästi havaittava P-paikka ja hyvänä tunnusmerkkinä on Suomen puolella, särkällä näkyvät rakennukset. P-paikka on kohdassa, jossa tie kulkee ensimmäisen kerran Karasjoelta lähdettyä aivan Tenojoen rannassa. Kalastettavaa aluetta on useita satoja metrejä ja se on koko mitaltaan melko helppoa kahlattavaa. Virta uittaa perhoa hyvin, mutta vähänkin enemmällä vedellä kalat uskoakseni nousevat – päätellen soutukalastajien soutulinjoista – heittomitan ulkopuolelta. Paikassa on kuitenkin erittäin hyvä harjuskanta ja sen kalastajille uskaltaa luvata melkoisiakin saaliita. Suurimmat kalat oleskelevat uskoakseni heittomitan ulkopuolella, mutta kelpo mittaharjuksia tavoittaa jo melko läheltä rantaakin. Huom! Lupien pitää olla kaikilta osin kunnossa, koska melko todennäköisesti lupatarkastaja piipahtaa jossain illan vaiheessa ne tarkastamassa. Noin ainakin meidän ainoan käyntimme aikana v. 2013.
Ilkka
