Perhosiiman kartioperukkeen voi ostaa valmiina, mutta yritetään alkuun tehdä sellainen eri paksuisia monofiilisiimoja käyttäen.
Ennen perukkeen rakentamisen aloittamista, kannattaisi keskittyä perhosiiman kärjen paksuuteen ja valita paksuin perukemonofiili sen paksuuden mukaan. Siltä osin ohjeeni ei ole ihan aukoton, koska perhosiimat voivat olla kärjistään jonkin verran eri paksuisia, mutta lienee toivottavasti jossain määrin yleispätevä.
Peruke tulee rakentaa siten, että se ohenee tasaisesti, jolloin voidaan olettaa sen oikenevan halutun mukaisesti ja kauniisti. Lisäksi, vaikka monofiileissa ei keskinäisiä eroja hirvittävästi olekaan, koko peruke on syytä tehdä saman merkin materiaalista. Olkoonpa se sitten "rapalaa", "stroftia" tai mitä muuta merkkiä hyvänsä.
Otetaan ensiksi reilu puoli metriä 0.50 mm:n siimaa, johon solmitaan 70-80 cm 0.40 mm:n monofiilia kolmella ns. kirurginsolmulla, (kts. kuva). Seuraavaksi 0.35 millistä monofiilia saman mittainen pätkä ja jatketaan peruketta edelleen samaa solmua käyttäen. Jatketaan solmimista ja seuraavaksi saman mittainen pätkä 0.30 millistä siimaa. Kärjeksi reilun metrin pätkä 0.20 millistä ja peruke on valmiina sidottavaksi perhosiimaan. Näillä mitoilla peruke on noin 3,5 metrin mittainen, jota voisi pitää melko sopivana yhden käden onkeen. Mikäli se tuntuu liian pitkältä, voi jokaista siimaa lyhentää mielensä mukaan, mutta itse en sitä tekisi.
Kirurginsolmu
Hyvin pientä perhoa käytettäessä joudutaan rakennetun perukkeen kärkeä ohentamaan entisestään, mutta sidotaan kärkeen jatkoksi tarvittavaa siimaa ja siinäpä se.
0.20 vahvuisen perukkeen kärkeen voi mielestäni sitoa suoraan 0.12 jatkeen, eikä väliin tarvita enää muuta vahvuutta. Kun kärkeä ohennetaan, sitä kannattaa samalla hivenen pidentää (n. 1,5-2 m), mikä puolestaan auttaa perukkeen oikenemisessa.
Kun perukkeen onnistuu rakentamaan "oikeilla" mitoilla, se oikenee kauniisti ja auttaa perhoa laskeutumaan veteen "loiskahtamatta".
Tärkeää: Aina kun solmitaan monofiilia, solmu tulee ehdottomasti kastella ennen kiristämistään. Jos kasteleminen ei muuten onnistu, käytetään solmua suussa sen verran, että siima kastuu. Kuiva siima ei kiristy kunnolla ja lisäksi sillä on taipumus "leikata" itsensä poikki kiristettäessä.
Siimaan ei myöskään koskaan pidä tehdä ns. umpisolmua, vaikka kirurgisolmu itse asiassa kai sellainen onkin. Ainakin se on lähellä sitä.
Vaihtoehtona perukkeen solmuiksi on verisolmu (kts. kuva), joka on hivenen konstikkaampi, ainakin "maastossa" tehtäväksi. Molemmat solmut ovat erittäin pitäviä ja jo kaksi "kirurgia" pitää, mutta kannattaa silti tehdä niitä kolme kuten alussa olen maininnut. Varmuus on viisautta, sanotaan....
Jos ei halua itse tehdä luuppia perhosiimaansa eikä käyttää irtoluuppia, perukkeen voi liittää perhosiimaan ns. naulasolmulla, joista ohessa kuva 3.
Voi myös käyttää tapaa, jossa suoran perhosiiman päästä pujotetaan neulan avulla perukkeen kärki ydintä pitkin, jonka jälkeen neula tuodaan ytimen kuoren läpi. Sen jälkeen tehdään liitossolmu perukkeeseen kuvan osoittamalla tavalla tai voidaan käyttää kuvan "2" tapaa, jossa perhosiiman kärki käännetään kaksinkerroin ja solmitaan peruke kuvan osoittamalla tavalla.
Lenkin (luuppi) voi tehdä perhosiimaan niin, että kuorii siiman pintamateriaalia n. 7-10 senttimetrin matkalta, taittaa ytimen kaksinkerroin ja sitoo sen tyviosaltaan (kuoren puolelta) spigottia ja sidontalankaa apunaan käyttäen. Lenkistä kannattaa tehdä mahdollisimman iso, muistaen kuitenkin, että sidottavan osuuden tulee kestää vetoa joskus hyvinkin paljon. Lankasidosta ei kannata kiertää perhosiiman kuoriosan päälle muuta kuin nimeksi, koska ohut lanka ajan mittaa leikkaa sen risaksi. Itse tekemänsä luuppi kannattaa vahvistaa liimalla, joka ei kuivuessaan kovetu, vaan pysyy joustavana. Esimerkkeinä Liquisole tai Plastic Padding Transparent kontaktiliima. Kuvassa olevat tekemäni luupit ovat ehdottomasti turhan pienet.
Perukkeen voi liittää perhosiimaan myös valmiilla ns. lenkkiluupilla, joka on eräänlaisen ristiin kudotun verkkoputken päässä valmis lenkki. Verkkoputki voidaan työntää perhosiimaan niin pitkälle kuin se on mahdollista, eikä esimerkiksi liimaa tarvita. Verkko käyttäytyy siten, että lenkistä vedettäessä se pyrkii ikään kuin pitenemään, oheten ja kiristyen sitä enemmän, mitä kovempi veto on. Valmiiseen lenkkiin on helppo solmia tekemänsä kartioperuke. Joskus - jostain oudosta syystä - irtoluuppi voi irrota kesken kalastuksen, mutta on "harvinaista herkkua". Asia kannattanee kuitenkin pitää mielessä perukkeen ja perhosiiman liitosta miettiessään.
Lenkin - olkoonpa itse tehty tai valmis lenkkiluuppi - hyvänä puolena on, että kun valmiissa kartioperukkeessa on usein myös vastaava luuppi valmiina sen paksussa päässä, niin tällöin voidaan liitoksena käyttää kahden lenkin avulla pujottamista, eikä varsinaista solmua tarvitse tehdä lainkaan. Työnnä perukkeen lenkki perhosiiman luupista läpi (esimerkkikuvan mukaan), sen jälkeen työnnä perukkeen kärki sen oman lenkin läpi ja kiristä.
Toivon, että kuvista selviää solmujen tekotapa, koska en ainakaan itse kykenisi kirjoittamalla kertomaan, miten mikin solmu tulee tehdä. Sen verran monimutkaisesta asiasta on kyse, vaikkakin vaan pelkistä solmuista.
