|
| Perhokalastajien alennustila SVK:ssa |
01.11.2010 12:45 |
Kun SVK vuosituhannen vaihteessa perustettiin korvaamaan silloiset erilliset keskusjärjestöt, alkoi eräissä perhokalastusseuroissa - vaiko peräti kaikissa - hieman murheellisempi ajanjakso. Näin ainakin useimpien tuntemieni rivijäsenten mielestä.
Sitä mukaa kun maahamme on perustettu Vapaa-ajankalastajapiirejä, entiset SUKL:n jäsenseurat liittyivät suurimmalta osin - elleivät peräti kaikki - perustettuihin piireihin, osa seuroista tätä kirjoittaessani jo eronnutkin... Näin muistelen käyneen ainakin täällä lounaisessa Suomessa.
Piiritoiminta pyöri alkuvuosina entisten kalamiespiirien valmiin toimintamallin mukaan - mitenpä muutenkaan - ja uskon tai ainakin luulen monissa vapaa-ajankalastajapiireissä näin olevan edelleenkin. Piirien erittäin vahvoina selkärankoina toimivien ns. yleiskalastusseurojen muutto uuteen piirijärjestelmään kävi kivuttomasti. Samaa toimintaa oli harrastettu entisten isäntien alaisuudessa vuosikausia, jopa -kymmeniä.
Toista oli erikoisseuroissa, kuten perhokalastusseurat. Liityttiin uuteen, outoon järjestelmään ja jäätiin - tai jospa sittenkin jätettiin itsensä - huutolaispojan asemaan.
Pääsikö piirien perustamisvaiheessa käymään niin, että perhoseuroista ei löytynytkään riittävästi aktiviteettia järjestötoimintaan ja jäätiin vain odottelemaan, mitä uusi, vasta perustettu keskusjärjestö mahdollisesti tarjoaisi. Kun valmista tarjontaa ei ollut eikä tullut, alkoi katkeruus uutta järjestelmää kohtaan itää.
Perhoseurojen jäsenistössä on tietääkseni määrättyyn rajaan saakka aktiviteettia, mutta raja on kokemukseni mukaan useimmiten melko lähellä oman kerhotilan ulkoseiniä. Paljoa oman "klubin" ulkopuolella ei ole valmiutta esiintyä.
Kun esimerkiksi muutaman perhonsitojan saaminen jokakeväiseen Turun Meri Kutsuu-näyttelyyn ei ole tahtonut onnistua kuin puolipakolla - eikä kaikista lähialueen seuroista ole osallistuttu sittenkään - ei pidä kauheasti ihmetellä miksi suuri yleisö "ei tunne meitä eikä lajiamme".
Käymieni keskustelujen perusteella voisin vetää sellaisen johtopäätöksen, että perhoseurojen aktiivit - luultavasti tuntematta asiaa tarkemmin - panevat kaiken syyn tämän hetken lajinäkyvyyden alennustilasta SVK:n raskaaksi koetun hallintorakenteen syyksi. Uskallan sanoa, että siitä nykytila ei ole kiinni. Seurojen/jäsenistön omalla aktiivisuudella olisi voitu - voidaan tulevaisuudessakin - monet kerrat herättää keskusjärjestöväki ja saada aloitteet näkyviin, myös valtakunnallisesti.
Olenkin sitä mieltä, että maakunnissa toimivissa perhoseuroissa ei ole ollut tarpeeksi intoa, halua tai tietoa kaivaa esille kanavia, joista apua olisi koko keskusjärjestön elinajan ollut saatavilla.
Kokemukseni mukaan, perhoseuroissa on useimmiten myös niin, että minkä tahansa idean "isä" joutuu viemään asiaa eteenpäin, saamatta seurakavereiltaan apua. "Toimivaan" järjestelmään lieneekin kaatunut vuosien mittaan monta hyvää esitystä ja aloitetta.
Huonon tiedonkulun - useimpien perhoseurojen mielestä - seurauksena osa perhoseuroista harkitsee eroamistaan keskusjärjestöstä ja osa on sen jo tehnytkin. Melko lyhytnäköistä ajattelua.
Vankka mielipiteeni on, että eroamalla keskusjärjestöstä perhoseurojen, -kalastajien ja koko harrastuksen julkikuvan hautajaisten järjestelyt on aloitettu. Kenen tai keiden toimesta, lienee kai turha kysyä. Jos sen hautaamiseen kuitenkin on joidenkin mielestä tarvetta, esityö on aloitettu kerrassaan loistavasti.
Suuren jäsenistön omaava seura luultavasti kykenee pyörittämään toimintaansa kuten ennenkin, vaikka ei SVK:n jäseniä oltaisikaan. "Säästyvätpähän keskusjärjestön jäsenmaksut oman toiminnan pyörittämiseen", seuroissa tietääkseni ajatellaan. Edellinen lauseeni perustuu useasti kuulemaani kommenttiin.
Pienen jäsenmäärän seuroissa ollaankin sitten vallan eri tilanteessa. Ongelmia erittäin luultavasti tulee ulkopuolisen rahoituksen saamisessa ja pienen jäsenmäärän seuroissa luulisin vallankin sitä tarvetta olevan. Valtion myöntämiin SVK:n euroihin keskusjärjestöön kuulumattomalla seuralla ei ole mahdollisuuksia. Samoin lienee laita ELY-keskusten avustusten kanssa. Jos ei olla SVK:n jäseniä, bumerangina luultavasti palautunee sekin yritys.
Olen minäkin sen verran tietävinäni, että tehtyihin kysymyksiin saa useimmiten vastauksen, myös nykyisestä keskusjärjestöstä. Mutta jos ei olla edes kysytty on turha odottaa minkäänlaista vastausta. Onko siis olemassa mahdollisuus, että perhoseuroissa onkin liian pitkään näperrelty liivintaskumeiningillä, "muilta piilossa" pienessä tuttava- ja kaveripiirissä. Aktiivisuutta - liekö aina haluakaan - oman lajin näkyvyyden nostamiseen, piiritoimintaan tai mahdollisesti taloudellisen avun hakemiseen ei ole ollutkaan.
Jos ei mukamas ole ollut tiedossa miten apua keskusjärjestöstä saisi, voinee syytellä pelkästään itseään. Kysyvällehän sitä kuitenkin ja peilin edestä useimmiten...
Kun passiivisuuden seurauksena ollaan nykyisessä tilanteessa, on luonnollisesti helpointa sysätä vika järjestelmän toimimattomuuteen ja syyttää pelkästään nykyistä keskusjärjestöä sekä erityisesti sen raskaaksi koetun hallintorakenteen toimimattomuutta. Kukapa sitä vikaa itsestään ensimmäiseksi hakisikaan, "Tyhmäähän" vian etsiminen itsestään olisikin, ainakin sellaiseksi rinnastettavaa, useimpien tuntemieni perhokalastajien mielestä.
Toinen perhoseurojen ns. alennustilan vaikuttaja on varmasti se, että nykyisessä piirijärjestelmässä ollaan samalla viivalla piirin yleiskalastusseurojen kanssa, eli entinen erikoisasema "yksityisessä" keskusjärjestössä on menetetty. Koetaanko nyt mahdollisesti niin, että ollaan liian pieni ja näkymätön ryhmä voidakseen vaikuttaa itseä koskeviin asioihin ja annetaan niiden mieluummin olla. Pitäydytään pelkästään arvostelemisessa, eikä ajatella "nokanpäätä" pidemmälle...
SVK:n pääteemana on Maa- ja metsätalousministeriön "mahtikäskyllä" ollut jo vuosikausia lasten ja nuorten saaminen kalastusharrastuksen pariin. On edelleenkin...
Se ei suinkaan tarkoita, etteivät perhokalastajat voisi saada keskusjärjestöltä apua. Luulen kuitenkin - asioita melko läheltä seuranneena - että apu tulisi nopeimmin ja varmimmin, jos seuroista otettaisiinkin yhteys SVK:n suuntaan, eikä pelkästään istuttaisi "pyörittelemässä peukaloita ja odotettaisi".
Kannattaa painaa perhokalastusseuroissa mieleen, että kun em. ministeriö myöntää valtion budjetista rahaa SVK:lle jaettavaksi kalastuksen eri harrastajaryhmille, se useimmiten samalla "kohdentaa" ryhmät, jotka ovat sen mielestä etusijalla ja ennen kaikkea aktiivisia.
Perhokalastajat eivät sitä ole olleet, eivät tule ilmeisesti koskaan olemaankaan, elleivät oma-aloitteisesti ryhdy näyttäytymään suuremmille kansanryhmille. Miten, mietittäköön sitä seuroissa ja kun teema on keksitty, otettakoon ensimmäiseksi yhteyttä keskusjärjestöön, tai vaikkapa oman piirin kalatalouskonsulenttiin. Sen verran uskallan auttaa, että pelkästään perhokalastuskilpailuja järjestämällä se ei tapahdu.
Ai niin, kukahan se oman piirini kalatalouskonsulentti taas olikaan...
Ilkka
eräs järjestöaktiivi
|
|
