Tunne vetesi luonne, aisti virran viemä
 

Pyhäjärviseudun Perhokalastajat














Juttuja, kertomuksia sekä mietteitä  
Artikkelisivulle on koottu jäsenistömme kertomuksia ja kuvia tekemiltään kalastusmatkoilta. Tältä sivulta löydät aina uusimmat ja tuoreimmat raportit, koskevatpa ne sitten kalastusmatkaa tai kalapaikkaesittelyä. Kirjoitusten taso ei ole ammattimaista, onpahan kulloisenkin kirjoittajan kykyjen mukainen. Suurin osa tarinoista on faktaa, osa pelkkää fiktiota ja osassa ehkä vähän kumpaakin. Tekstien ohessa olevat kuvat liittyvät suurimmalta osin kertomukseen, tosin joissain tarinoissa saattaa olla ainoastaan aiheeseen sopiva, itse tarinaan mitenkään liittymätön otos.

Tarinoita nuotioilta maailman ääriin
        

Miksi lohi ottaa perhon   [04.11.2010]
Kysymys lienee askarruttanut useampaakin lohen perhokalastukseen hurahtanutta harrastajaa. Jos joku osaisi aukottomasti vastata kysymykseen, saattaisi hän olla jopa pikkuvarakas.


Desinfiointi Teno/Inarijoella   [01.11.2010]
Kun muutama vuosi sitten kirjoitin desinfiointipakon puuttumisesta Tenon vesistössä kalastavilta, pitänee hieman täydentää silloista pohdintaani. Alla olevaa tietoa ei tuolloin ollut käytettävissäni.

Perhokalastajien alennustila SVK:ssa    [01.11.2010]
Koetaanko nyt mahdollisesti niin, että ollaan liian pieni ja näkymätön ryhmä voidakseen vaikuttaa itseä koskeviin asioihin ja annetaan niiden mieluummin olla. Pitäydytään pelkästään arvostelemisessa, eikä ajatella "nokanpäätä" pidemmälle...


Nuoret ja kalastusseurojen tulevaisuus   [01.11.2010]
Ei liene valtakunnassa yhden tai kahdenkaan kalastusseuran jäsenistön huolena nuorten mukaan saaminen. Ilmiö on erittäin tuttu kalastuskilpailuista, mutta nuorten rivijäsenten puuttuminen myös kalastusseuroista huolettaa.


Merikarvianjoki -esittely    [20.10.2010]
Esittely perustuu omiin käynteihini niin tutustumisen, kalastuksen kuin majoituksenkin osalta ja osan koskista pelkkään silmämääräiseen tutustumiseen.