Tunne vetesi luonne, aisti virran viemä  
 

Pyhäjärviseudun Perhokalastajat














Puheenjohtajan tervehdys  
Toimintakertomus 2011
Toimintakertomus 2010
Toimintakertomus 2009
HUOM! Toimintakertomus latautuu omalle koneellesi
word-tiedostona.
Toinen toimintavuosi
Seuran toista toimintavuotta voisi kuvailla ehkä parhaiten siten, että toimintaa oli nuoren seuran jäsenistölle vähintäänkin riittävästi.
Rakennettiin bambuvapaa, puuhattiin omaa kalastuskeidasta, järjestettiin Pyhäjärviseudun Nuoret Vapaa-ajankalastajat-hanke, esiteltiin seuran toimintaa pariinkin kertaan toimialueellamme, joiden lisäksi tietenkin järjestettiin säännöllisesti toistuvat kerhoillat.
Vuoden aikana luotiin yhteyksiä useampiinkin suuntiin, joiden voisin uskoa auttavan toimintaamme tulevaisuudessakin.

Allekirjoittanut
Kokonaisuutena vuodesta 2011 jää sellainen mielikuva, että osa toiminnoista oli jäsenistöä kiinnostavaa, osa edelleenkään ei.
Bambuvapaa oli alkuvuodesta rakentamassa neljä ja PNV-hankkeessa oli kaikkiaan mukana kymmenkunta jäsentämme. Molemmista hankkeista jäi itselleni mukava ja hyvän toiminnan maku, joskin PNV-hankkeen sisäinen tiedottaminen hipoi välillä jopa hyvien tapojen ja yksityisyydensuojankin rajoja. Ilmeisesti jokainen niihin osallinen selvisi vuodesta kuitenkin ilman suurempia henkisiä tai muitakaan vammoja.
Kesän aikana saimme neuvoteltua Euran kunnan Nuorisosihteerin kanssa uuden kerhotilan, jollainen löytyi Kauttuan Jukolasta. Tila on käytössämme toistaiseksi ja siellä on myös lukittu tila seuran omaisuutta oleville perhokalastus- ja sidontatarvikkeille.
Joitain todellisia floppejakin koettiin, kuten jäsenistön yhteiseksi tarkoitettu syyssauna, johon osallistuivat ainoastaan saunansa yhteiseen käyttöön luovuttanut jäsenemme sekä allekirjoittanut.

Kerhoiltojen osalta vuosi oli melkoisen kaksijakoinen. Kevätkaudella - kun vielä kokoonnuimme Köyliön OP:n tiloissa - keskimääräinen osallistujamäärä oli neljä henkilöä. Syyskauden pyörähdettyä käyntiin Jukolassa, osallistujia oli keskimäärin kymmenen. Suurelta osin määrään vaikutti PNV-hankkeen "imussa" jäsenistöömme liittyneet nuoret, mutta myös joidenkin aikuisjäsentemme ilolla todettava syysaktiivisuus. Vuoden kuluessa jäsenmäärämme kasvoikin noin kolmanneksella, ollen tällä hetkellä 32, joista nuoria 8. Ilman erillistä jäsenhankintakampanjaa - jos PNV-hanketta ei oteta lukuun - tulosta voi pitää hyvänä ja luonnollisesti oikeansuuntaisena.
Seuramme kiitosta saaneet kotisivut ovat uskoakseni olleet yksi syy harrastajien kiinnostukseen liittyä jäseniksemme, joskin itse kotisivuilla oli kuluvan vuoden aikana melko hiljaista. Varsinkin, mitä tulee uusien juttujen tai kuvien lisääntymiseen.

Ehkä vuoden "takaiskuksi" voisi nimetä sen, että toimintavuoden elokuussa koko edellinen hallitus - kuin yhteisestä sopimuksesta - irtisanoutui. Miksi, ei ole itselleni selvinnyt kuin osittain, mutten ole myöskään kysellyt syvempien syiden perään. Tätä kirjoittaessani uusi, toivottavasti kaksi vuotta kanssani jaksava hallitus on valittu.

Kokonaisuudessaan toimintakausi 2011 oli menestyksekäs, tosin ajoittain hyvinkin "tuulisolmuinen", mutta kaikkiaan kuitenkin seuran tulevaisuuden kannalta positiiviseksi katsottava. Suurkiitos kaikille PNV-hankkeen järjestelyissä ja sen onnistumiseen vaikuttamassa mukana olleille. Ennen kaikkea Varsinais-Suomen ELY-keskukselle, Säkylän Pyhäjärven Kalastusalueelle, Pyhäjärven Suojeluohjelmalle, Alasatakunta-lehdelle sekä kaikille apunamme olleille ulkopuolisille yksityishenkilöille. Kiitos myös niille jäsenillemme, joiden ansiosta saimme vietyä hankkeen kunnialla lävitse. Ilman panostanne koko hankkeesta ei olisi tullut mitään.

Kiitoksen ansaitsevat myös kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana toimineen hallituksen jäsenet. Kaikesta huolimatta avullanne on luotu toiminnalle pohja, josta seuraajienne on hyvä ponnistaa kohti tulevaisuutta.
Oman erityisen kiitoksensa ansaitsevat kaikki ne aktiiviset jäsenemme jotka ovat jaksaneet olla mukana toiminnassa koko toimintakauden ajan, huolimatta ehkä kovinkin yksipuolisesta kerhoiltojen tarjonnasta. Teissä ja aktiivisuudessanne on kerhotoiminnan selkäranka, jota ilman ei seuratoiminnalle olisi edes tarvetta, eikä sillä olisi myöskään tulevaisuutta.
Koska vanha totuus on se, että jos yhtäälle kumartaa toisaalle pyllistää, jätän kumartamatta kenellekään ja esitän kiitokseni kaikille "selkä suorana".

Nuoren seuramme toiminta etsii edelleen suuntia, jotka mahdollisimman hyvin ja kattavasti palvelisivat kaikkia seuran jäseniä ikään, säätyyn tai sukupuoleen katsomatta.
Nuorisojäsentemme osalta suunta lienee jo löytynyt, mm. vuonna 2012 Inarijoella järjestettävän nuorten lohenkalastuskurssin muodossa, mutta aikuisille suunnattava toiminta tulee edelleen asettamaan mittavia haasteita seuran johdolle, mutta myös itse jäsenistölle.
Omalla aktiivisella panoksellaan jäsenistöllämme olisi mahdollisuus tuoda uusia tuulia ja näkökulmia kerhotoimintaan. Se mahdollisuus on luonnollisesti ollut koko seuran toiminta-ajan olemassa. Miksi sitä ei ole käytetty, vaatisi ehkä hieman enemmän pohdintaa.
Tarjoaisiko aikuisjäsenistöä kiinnostavaa toimintaa yhteistyökumppanin löytyminen maamme rajojen ulkopuolelta, projektissa jossa Kehittämisyhdistys Pyhäjärviseutu ry. on apunamme, tulee aika näyttämään.

Kun yhdessä mietitään, etsitään, yritetään ja ennen kaikkea tehdään, ehkä aikuisjäseniäkin kiinnostavia toimintamuotoja viimein löytyy. Sitä ainakin toivoo...

Ilkka Lehtinen
Puheenjohtaja