Tunne vetesi luonne, aisti virran viemä  
 

Pyhäjärviseudun Perhokalastajat














Pyhäjärviseudun Perhokalastajat ry nimikkoperho
Avoin sidontakilpailu seuran jäsenille

Tarkoituksena on sitoa perho, joka olisi sopiva Pyhäjärviseudulla toimivalle perhokalastusseuralle, eli ns. järviperho. Perho voi olla joko pinta- tai uppoperho. Perhon koukkukokoa tai sen mallia ei määritetä.
Perhon hahmon tulisi seuran hallituksen mielestä muistuttaa Montana-nymfiä, kuitenkin siten, että nimikkoperhon takarunko on koko mitaltaan häkilöity ja eturunko sidottu ja häkilöity siten kuin kukin sitoja sen haluaa tehdä. Perhosta tulee myös tunnistaa joko seuran kotikunnan (Eura), Pyhäjärviseudun tai Satakunnan maakuntavärit.
Nimikkoperhon esikuvana voidaan pitää Tupsutoukkakiitäjän toukkaa, eli täplätupsukasta. Ohessa kuva toukasta
Nimikkoperhokilpailuun sidottavien perhojen tulee olla toimitettuna seuran kerhotilaan 16.5.2012 mennessä siten, että sitojan nimeä ei ole rasiassa/kirjekuoressa missä perho toimitetaan, mutta minkä kukin osallistuja kykenee tunnistamaan. Tunnisteeksi osallistuja voi merkitä omaan sidoksensa vaikkapa henkilötunnuksensa loppuosan, tai jonkun muun vastaavan, itselleen tutun numerosarjan.

Nimikkoperhoksi valittavan perhon valitsee raati, johon kuuluvat Risto Kurppa, Antti Toivola, Taina Laine ja Ilkka Lehtinen. Raadin jäsenet eivät voi osallistua kilpailuun.
Valinnan jälkeen perho rekisteröidään Suomen perhorekisterissä Pyhäjärviseudun Perhokalastajat ry:n nimikkoperhoksi. Raati pidättää itsellään oikeuden valita tai jättää valitsematta seuran nimikkoperho.

Kilpailuun osallistuvat perhot seuran hallitus haluaisi pitää seuran omaisuutena, myöhemmin tehtävää jäsenistön "Perhogalleriaa" varten.

Hallituksen puolesta
Ilkka Lehtinen
Puheenjohtaja